Translate

torstai 9. syyskuuta 2021

MUNDAS- Nova

 

Alkusanat

Bändi otti minuun yhteyttä ja kyseli josko minua kiinnostaisi tehdä arvio heidän esikoisjulkaisusta ja ilman muuta olen valmis tähän! Kiitos yhtyeelle kiinnostuksesta! Tätä tehdään, että kaikki saisivat enemmän ja pystyisivät myös kehittymään! Metallipiirien tulisi mielestäni myös pyrkiä pitämään yhtä ja pysyä vahvana myös jatkossa!

Hieman bändistä.

Bändi on perustettu 2020 Roni Vallinin ja Jone Pulkkisen toimesta. Myöhemmin samana vuonna Verneri Jokela liittyi yhtyeeseen soolokitaristiksi. Tämä julkaisu, joka on nyt arvostelussa, on yhtyeen ensimmäinen. Se on julkaistu tänä kesänä 2021.

1.At the end of all things

Biisissä on aivan liikaa mielestäni suoraan Gojira yhtyeeltä otettuja juttuja. Hyvin ne on tosin toteutettu ja tehty. Biisin keskellä ja lopussa on hieman omanlaisempaa kamaa esim. täysin puhtaita vokaaleita. Rummut on rakennettu hienosti musiikin taustalle. Vokalistin tyyli on tuollainen jotenkin hieman riipivä, itselle se kyllä iskee ihan hyvin. Tämän biisin aikana tosin jäi päälimmäisenä häiritsemään tuo, kuinka suoraan biisin alkupuoli jäljittelee Gojiran musiikkia. 

2.Aika

Tämä biisi on hienosti tunnelmaltaan osattu luoda kuin sitä kelluisi jossain tyhjyydessä ja kansitaiteessa esiintyvän kellon vuoksi niin sanotusti ”ajattomuudessa”. Biisissä on tuollainen räväkämpi osuus joka sopii kyllä biisiin hienosti ja tekee siitä monipuolisemman, mutta kun tuosta vielä loppupuolella palataan alun rauhalliseen fiilistelyyn vaihto ei mielestäni käy ihan luotevan kuuloisesti.

3.Of this Earth

Biisin aloitus on räväkkä tuollaista nopeaa jopa black metal tyylistä meininkiä, josta vaihto erilaiseen fiilistelyyn on tehty tiukalla parin soinnun riffin muunnoksella. Tuo oikeastaan pisti korvaan, kuinka hienosti se on toteutettu! Tässä biisissä vokaaleista hyppäsi mieleen, että on hyvin paljon Crowbarin Kirk Windstein soundia! Varmasti löytyy ainakin laulajan vaikutteista tuo herra.

Saatana tämä noin puolessavälin biisiä esiintyvä mättökohta TOIMIIIIIIIIIII!!!!!  Hieno tuo riffin ja kompin katkaiseva splash pellin isku! Vaikka tälläisiäkin kohtia moni yhtye käyttää eikä se ole mielestäni kenenkään oma on sen verran käytetty ja yleinen homma ja koska lisämelodioilla jne hommaan saadaan hieman sitä persoonallisuutta, jota myös tämä yhtye käyttää. Melodiaosuus toi mieleen Immortal meininkiä hiukan.

Kokonaisuus biisissä toimii.

Yritin hieman napata korvalla biisistä riffiä ja tässä olisi suoritukseni. 





 


 

4.Nova

Julkaisun nimikkobiisi. Tämä biisi onkin akustista fiilistelyä! Kuulostaa erittäin hyvältä koko pätkä. Biisin melodiat tuovat lukuisia mielikuvia vaikka mistä, kun silmänsä sulkee tätä kuunnellessa. Oikeastaan tällainen julkaisu on siitä hieno, että kuulija saa itse luoda sen tulkinnan melodian perusteella!

 

5. The Antimaster

Biisin nimi on kyllä hauska! Biisin alku on hieman laahaava mutta perkele mikä mättö sen katkaisee!! Kyllä alkaa pää nuokkua väkisin musiikin mukana!

Biisi on melko monipuolinen rytmien osalta ja bändi suoriutuu koko biisin ajan erittäin hienosti. Tässä on taitavaa sävellys- ja sovitustyötä kyllä.

Biisissä on myös toinen erittäin mehukas mättö kohta, jossa on tuollaista taustahuutoa lisätty. Tuota kohtaa olisin ehkä voinut kuunnella muutaman hetken lisää, se on melko lyhyt mielestäni.

Biisin loppu on toteutettu hienosti, että melodia toistuu vaimeampana, joka päättää biisin todella luotevan kuuloisesti!

6. Disappearance

Biisin intro kuulostaa hyvältä. Pidän paljon haikeista ja rauhallisista melodioista ja tämä on juurikin sitä.

Alun jälkeen sähkökitarat käynnistävät touhun johon rummut nopeasti yhtyvät ja homma muuttuu äkkiä hyvin raskaaksi. Todella hyvä melodia myös tässä.

Noin puolessa välin biisiä meno muuttuu hyvin hidastempoiseksi ja tunnelma on jopa ahdistava. Ajatuksella kun tätäkin biisiä kuuntelee, niin kylmiä väreitä tulee ajoittain.

Tuon jälkeen, kun musiikkii kääntyy tuohon perus fiilistelyyn niin vaihto on tehty jollain tapaa ovelasti että se vaihtuu semmoisen ”vaimennetun” osan kautta! Se toimii ja vaihdos kuulostaa luontevalta eikä takkua yhtään!

Biisin loppupuolella olisin hieman odottanut jotain repäisyä vielä se ehkä jää toistamaan samaa turhan useaan kertaan.

7. Crann Bethadh

Tässä biisissä, vaikka on käytetty samanlaisia juttuja kuin aiemmassa, mutta jotenkin tässä biisissä tunnelma on osattu tehdä persoonallisemmaksi vielä.

Biisi kyllä soi raskaana alusta loppuun.

Biisin puolivälissä musiikki lähes katkeaa ja on hieman sellaista epämääräistä latausta, kunnes tuo tasainen tykitys mitä oli jo aiemmin jatkuu. En ihan päässyt henkilökohtaisesti ideasta jyvälle nyt vaikka ei se huonolta kuulostanut! Tuon kohdan jälkeen korkeammalta soitettua melodiaa liittyy musiikkiin ja tuo pientä maustetta tuohon menoon.

Biisi on mielestäni kuitenkin ehkä turhan tasapaksua kamaa kokonaisuutta kun miettii, sama toistuu liian kauan vaikka pidänkin vokalistin äänestä erittäin paljon ja tässä sitä jotenkin tarjoillaan vielä entistä enemmän. Tietysti EP:n kokonaisuutta kun miettii on tämä biisi erilainen kuin muut mutta niin. 

 

8. Perfect Sense of Depravity 

Biisillä on hyvä nimi ja lyriikoita katselin, kun ne on kirjoiteltu Youtubessa biisin yhteyteen. Hyviä tekstejä bändillä myös, tässä katselin niitä tarkemmin, kun viimeistä viedään.

Hienoa tunnelmaa tehty biisissä vahvasti soivalla bassoraidalla ja että toiset vokaalit tekevät tuollaista cleania taustalaulantaa.

Biisissä on hyvää melodiaa ja riffejä kyllä kokoajan, mutta ehkä tämä biisi myös on kokonaisuutena hieman turhan laahaava kuten myös edellinen. Sävellys ja sovitustyö tässä toimivat kyllä hienosti!

 

Loppusanat

Hyviä puolia tällä EP:llä oli.

Sävellystyö on pääasiassa toimivaa ja sisältää vaikeampiakin koukkuja.

Vokaalit ovat hyvät ja laulajalla on persoonallisempi ääni, en Suomen maasta ole törmännyt toiseen, joka olisi noin paljon tuonut Kirk Windsteinin soundin mieleen.

EP:llä on monipuolisuutta, kun on rauhallisempaa, raskaampaa, hitaampaa ja nopeampaa musiikkia.

Rumpukompit olivat monipuolisempia ja ne istuivat loistavasti silti musiikkiin.

Yhtyeen nimi on helposti muistettava ja kansitaide on hieno!

Miinuksia

Musiikissa oli paikoin ehkä liian paljon sellaisia juttuja, jotka yhdisti suoraan semmoisiin persoonallisemman tyylin omaaviin mutta nimekkäisiin yhtyeisiin kuten juuri Gojira.

Paikoin biiseissä oli heikompia ratkaisuja mielestäni.

Soundit voisivat olla ehkä hieman paremmat, varsinkin rumpujen osalta.

Jotenkin ainakin kuvittelin kuulevani tässä, että bändi pystyy kovempaankin suoritukseen.

 

TUOMIO

 8/10

sunnuntai 29. elokuuta 2021

3 yhtyettä 3 biisiä

Alkusanat

Tällä kertaa hieman erilainen toteutus. Tässä on useammalta yhtyeeltä arvosteltuna single julkaisuja. Tämä on lyhyeltä loma-ajaltani todennäköisesti viimeinen julkaisu, jonka jälkeen pyrin kiristämään jälleen julkaisutahtia mikäli kiinnostus säilyy hyvänä. Sitten yhtyeiden ja biisien kimppuun! ;) 



 Van Mardigain- Living Uncomfortable Zone

Kyseessä on jotain hyvin kokeellista settiä. Tässä on puhetta, huutoa, rääkymistä. Tyylit biisissä vaihtelevat lähes jatkuvasti. Rummut ja riffit vaihtelevat biisissä melko ontuvasti, biisi ei vaikuta kokonaiselta.
Biisissä on kyllä hyvää ajatusta muutamassa kohtaa, toteutus vain hieman ontuu. Myös Intro itsessään vaikuttaa ihan toimivalta biisi tulisi vain rakentaa mielestäni hieman toisella tavalla.
Tällä äänellä mitä biisissä esitellään on kyllä mahdollista tehdä toimivampia biisejä. Laulu vaikuttaa liian useassa kohdassa todella laahaavalta ja jotenkin laiskalta. Myöskään rytmi ei jotenkaan ihan täysin satu monessa kohtaa.
Pisteitä tulee siitä että biisissä on kyllä ajatusta, toteutus tosin ontuu.
Monipuolisuutta myös biisissä on, mutta myös siinä toteutus ontuu.

Tuomio
5/10


Lopuksi tästä projektista on sanottava että kyseessä on hyvin kokeellista tavaraa musiikin toteutuksen kanssa ja kaveri on iskenyt hyvin erilaisia biisejä linjoille, siellä löytyy paljon mielenkiintoisia ja hyviä juttuja kyllä! Musiikissa haasteellisinta on ehkä päästä ihan kunnolla sisälle kaikkeen. Mutta se voi tälläisessa korostua että täysin siihen ei pysty kuin itse tekijä. 


 

Killer Aspect- Back to Beginning

Tämä yhtye on tehnyt jo hieman pidempää uraa ensimmäinen julkaisu on vuodelta 2007. Yhtyeen nimi on kyllä tuttu ja olen varmasti yhtyeen musiikkia kuullut aiemmin, mutta kovassa soitossa ei ole ollut AIEMMIN! ;)  Sitten biisin kimppuun. 


Heti melkein biisin alkuun kun laulu alkaa jotenkin yhdistän laulajan ääntä melko paljon tuonne Lauri Ylösen suuntaan vaikka kyllä tämä ihan omalta kuuloosta, mutta tyyli liippaa melko tuonne suuntaan ja Ylönen on sen verran tunnettu että tuli ensimmäisenä mieleen ja ehkä Jonne Aaron voisi myös olla samantyylinen. Mutta melodinen miesääni varmasti se tyyli muistuttaa monesti tuota tälläisessä musiikissa kun myös musiikin tyyli menee sinne suuntaan vahvasti ja kyllä äänen kuitenkin erottaa että on ihan oma persoonallinen soundi siinä!  
Biisissä tykkään todella paljon kuinka vahvana basso soi jatkuvasti musiikin taustalla ja tekee biisin rungosta todella jämäkän. Kitaramelodiat ovat hyviä ja kaikki on miksattu todella hienosti.
Melodiat ja kertosäe jäävät helposti päähän soimaan, joka varmasti on yhtyeen tarkoituskin ollut ja siinä on ainakin onnistuttu loistavasti. Rummut mielestäni on mielenkiintoiset, kun musiikissa on tuollaista hieman discomaista meininkiä. Onko rummuissa käytetty sähkörumpuja osittain tai pädejä noiden soundien kanssa varsinkin alussa?? Sitä en tiedä mutta mielenkiintoinen homma! Rummut soivat jokatapauksessa erittäin rytmikkäästi koko biisin ajan ja vahvasti!  

Biisillä on melko rankka lopetus se iskee, tosin henkilökohtaisesti olisin nuo kosketinäänet? ihan lopusta jättänyt pois. Yhtyeessä ei kyllä ole kuin laulaja, kitaristit, basisti, rumpali. Että onko nämä tehosteet voitu tehdä muulla kuin kosketinsoittimilla/ syntikalla? Anyway olisin ne henkilökohtaisesti itse jättänyt lopetuksesta pois.  


Tuomio
8/10


 

Forth- 1993

Tietoa hieman bändistä! "Melodista hard rockia ja grungea soittava Forth perustettiin vuonna 2010 ja siinä vaikuttavat kanadalainen laulaja Brian Forth sekä suomalaiset Tim Norrgrann (kitara), Kari Storckovius (rummut) ja Mikael Söderbäck (basso). Forthin ensimmäinen albumi "Road Stories" julkaistiin vuonna 2014" Yhtyeen musiikki on myös menestynyt maailmalla soittolistoilla aiemmin!
Tämä yhtye ei ainakaan muistu mieleen, että olisi aiemmin itselle tuttu. Uudet yhtyeet ja tuttavuudet ovat aina tervetulleita. Minäkin henkilökohtaisesti ehkä turhan usein jään kuuntelemaan samoja yhtyeitä ja biisejä enkä laajenna tarpeeksi usein musiikkivalikoimaani. Tämä arvosteluhomma on itselle henkilökohtaisesti tuonut paljon lisää ymmärrystä musiikista ja laajentanut musiikkimakuani entisestään sen ollessa melko laaja jo ennestään! Sitten biisin kimppuun. 


Biisin nimi on oma syntymävuosi! Bändi kuulostaa samantien kansainväliseltä johon varmasti vaikuttaa tuo, että laulaja on kanadalainen. On todella maailmanluokan ääni! Soundit ovat ihan perkeleen hyvät sen huomaa välittömästi. Melodinen kertosäe, joka jää päähän soimaan välittömästi! Aiii ai ja mikä kitarasoolo vaikka on lyhyt niin pidän tuosta hardrockille ominaisesta vingutuksesta! Soolon jälkeen akustiset kitarasoundit korostuvat ja musiikki on hieman pehmeämpää, se luo hienon tunnelman! Tuon jälkeen musiikki jälleen kasvaa hienosti, että sähkökitarat alkaa pauhata! Todella hienosti rakennettu biisi ja tässä on oikeasti hittiainesta.
Pieni miinus tulee siitä, että kuitenkin tyyliltään kun aletaan ajatella niin tämä ei tuonut uutta tähän tyyliin. Biisin alku muistuttaa hieman yhtyeen Blue Oyster Cult yhtyeen Don´t Fear the Reaper biisin introa. Mutta ei kuitenkaan ole samanlainen!

Tuomio
9/10


lauantai 14. elokuuta 2021

Valonkantajat- Ensimmäisen Maailman Ongelmat


 

 Alkusanat

Olin erittäin fiiliksissä kun yhtye kysyi minulta arviota heidän uudesta ja viimeiseksi jäävästä kappaleesta!!! Heidän aiemmasta tuotannosta Tuomittu Elämään kappale on soinut itsellä useamman vuoden ajan ja muutamia vuosia sitten kuuntelin tuota kappaletta erittäin usein.. Todella hyvää lyriikkaa heidän tuotannossaan paljon! 


Hieman mietityttää tuo kun sanottiin, ettei yhtye tämän uuden kappaleen jälkeen enää julkaise uutta tuotantoa. Mutta onneksi jo julkaistut biisit jäävät elämään ikuisesti!
Nyt itse uuden kappaleen kimppuun. 

1. Ensimmäisen Maailman Ongelmat

Biisin aloitusriffi on melko Thrash metal tyylinen tuli hieman äkkinäisesti jokin Mokoma mieleen. Epäilen myös, että biisissä on käytetty 7-kielistä kitaraa. Tietoa ei ole mutta mitä yritin korvakuulolta hieman soitella niin alun riffi luonnistuisi tuolla parhaiten.
Laulu alkaa melko pian ja samantien selviää että lyriikat toimivat jälleen. Laulajan ääni sekä lyriikat juuri ovat yhtyeen osalta kaikkein eniten tunnistettavat. Rumpukompit iskivät korvaan tässä nopeasti että ompa osattu tehdä oikein istuvat kompit! Ja monipuoliset! 


Kertosäe soi erittäin vahvana ja tässä on ehdottomasti hittiainesta! Kävi myös mielessä kun lyriikat lukevat tässä Youtubessa olevassa lyriikkavideossa jota katselen ja biisiä kuuntelen, tässä korostuu jotenkin se kuinka sanojen lausumispituudella ja tavalla vaikutetaan musiikkiin todella ratkaisevasti!
Biisissä esiintyy 3 erillistä kitarasooloa peräkkäin ja ne on osattu tehdä todella hyvin mukailemaan biisin tyyliä eikä lähdetä revittelemään liikaa. Viimeisen soolon soittaa JUMALAUTA ALEXANDER KUOPPALA!!!! Miten hienosti soolo on istutettu tuohon kuinka kertosäe voi alkaa siitä soimaan uudelleen. Kylmät väreet tulivat tästä kohdasta!
 

Biisi myös lopetetaan todella tyylipuhtaasti. En huomannut biisissä mitään heikkoutta tyylissään. Kaikki oli sovitettu todella hienosti. Lyriikat toimivat ja biisissä on hittiainesta.
 

Rummutkin elävät biisin mukana erittäin hienosti koko biisin ajan. Tämä oli hieno viimeiseksi julkaisuksi! Kiitos kaikesta tästä hienosta musiikista jota olette meille tarjoilleet vuosien ajan!!
 

Tuomio
10/10

 


 Tässä olisi vielä linkki tein biisistä videomuodossa arvostelun, musiikin laatu ei ole paras mahdollinen tuli jokin virhe asetuksien kanssa, mutta ajatus selviää hyvin. 

https://www.youtube.com/watch?v=leszNh2Hd7Y




Tässä olisi vielä hieman videota kun koitin korvakuulolta poimia biisistä muutaman kohdan. 

Video 1.



Video 2 (sooloa välistä puuttuu yksi lyhyt osa mitä en kyllä omalla korvalla saanut mitenkään)



sunnuntai 1. elokuuta 2021

BloodBlind- False Light


 

Alkusanat

Hieman alkuun bändistä. Bändi on perustettu vuonna 2015 ajatuksena musiikille rässiä punk asenteella! Eli itse tulkitsisin niin että hyviä riffejä ja suoraviivaisia biisejä tjn. 

Ensimmäisen EP:n yhtye on julkaissut vuonna 2017 joka on nauhoitettu ja tuotettu itse. Tämän jälkeen yhtye jäi tauolle.
Bändi jatkoi toimintaa keväällä 2020, mutta ilman alkuperäiskitaristia Antti Kalliomäkeä. Bändin rivistöön tuli tuplasti täydennystä kun Joni Halmetoja (Rottendawn) ja Marko Lundahl (Six Inch) liittyivät bändiin.
Ensimmäinen single "Redacted" uudella kokoonpanolla julkaistiin 2020 musiikkivideon kera ja hardcoreralli "Hits and Blood" seurasi parin kuukauden jälkeen helmikuussa. Nuo videot olen aiemmin katsonut ja todennut että homma on hallussa ja se toimii!


Uusi EP "False Light" joka on nyt arvostelussa sisältää molemmat aikaisemmat singlet ja kattaa kokonaisuudellaan bändin historiaa. False Light toimii näin ponnahduslautana kohti tulee ja bändin matkaa takaisin keikkalavoille.
Siinä oli hieman koostetta bändiltä. Joukossa muutama oma kommentti.
Ei muutakun lähdetään suoraan biisien kimppuun!


1. Lucem Ac Tenebras

Biisin intro yllätti tyylillään kyllä melkoisesti ja jäin miettimään että ketkä tässä soittavat mitäkin soitinta?? Koska tämä tyyli tärähti aivan puskista. En tiedä mitä biisin nimi tarkoittaa mutta hyvältä se kuulostaa! Tämä biisin luoma tunnelma sopii jotenkin kun katselee tuota EP:n kansikuvaa samalla. 


2.Redacted

Tässä biisissä potkitaan ovet sisään ja tullaan tyylillä nyrkki edellä silmään. Perkele tämän biisi on kokonaan niin groovaavaa kamaa kaikkine mahtavine riffeineen joita biisi tarjoilee jatkuvasti, että täytyy itsekin tähän väliin hieman soitella biisissä olevia riffejä!
Biisin sovitus on mielestäni onnistunut, pari erilaista riffiä hitaampaa ja nopeampaa myös vokaalit elävät sopivasti tuon mukana. Homma on pidetty tarpeeksi yksinkertaisena ja biisi rullaa niin nätisti kokoajan että ei voi kuin kumartaa! Rummut soivat jämäkästi kokoajan tukien biisiä ja vokalistin ääni on tuollainen huutometalliin kuin tehty se on rujo mutta hyvin selkeä!
Biisin soolo on toimiva biisiä ajatellen se ikäänkuin lataa tuohon raskaampaan osioon ja vaihto tapahtuu luontevan kuuloisesti!
Tässä hieman minun soittamana biisissä esiintyviä riffejä!



3.Hits and Blood

Biisin alussa tuleva basso riffi ja sitä seuraava biisin käynnistyminen toivat mieleen hardcore punkin ja sitte osittain Napalm Deathin ja myös Entombedin! Pakko moshata ja hyppiä kun tämä biisi käynnistyy huh huh!!
Biisissä on helppo huutaa mukana HITS AND BLOOOOOOOOOOD!
Tämän biisin kitarasoolo on hieman psykedeelinen ja silti siinä on tuollaista efekteistä huolimatta slayer tyylistä kaaosta tämän biisin keskellä ja kaikki toimii!
Huh tällä potkittiin jo hampaat kurkkuun!
Olipa punkkimaisella otteella toteutettu biisi!

4.False Light

Biisi alkaa hyvällä melodialla! Tässä tuollainen tasainen sointujen soittaminen ei niin raskaalla otteella hieman kärsii mielestäni koska vokaalit eivät niin hyvin tässä mielestäni toimi kuin aiemmissa kappaleissa.
Melodioita biisissä tarjoillaan runsaasti ja ne toimivat hyvin myös nuo yksittäisemmät huudot toimivat todella hienosti!
Tässä biisissä on hyvin rokkimainen soolo ja itselle ainakin sellainen toimii!
Biisin ollessa hieman pidempi rummut ehkä kuulostavat hieman yksitoikkoiselta.
Loppua kohti mielestäni vokaalit toimivat jotenkin paremmin kuin biisin alkupuolella!



Loppusanat

- Vokaalit toimivat helvetin hyvin pääasiassa kokoajan ainoastaan viimeisen biisin aikana alkupuoliskolla mielestäni ne eivät niin hyvin istu tuohon tyyliin mutta siinäkin biisissä loppupuoliskolla tuli tunne, että vokaalit toimivat paremmin. Hieman ristiriitaiset tunteet jäi viimeisen biisin kohdalla tuon vuoksi. Vokaaleissa myös toimii tuo että siellä on tyyliä vaihdeltu ja ilmeisesti lauloiko tässä välillä ristiin noita huutoja yhtyeen toinen kitaristi. Ryhmähuutoa myös oli ainakin Hits and Blood kappaleessa ja se biisi kyllä potkii päähän lujaa!
- Intro oli hyvä, mutta mietin tässä sellaista jos joku kuulee tuon alussa ja odottaa metallia voi käydä vahinko ettei jää kuulemaan mitä on tulossa koska tyyli poikkeaa niin paljon muusta. Siinämielessä jos EP:n rakennetta miettii niin kannattaisiko aloitus pitää räväkkänä ja asettaa tuo biisi toiseen kohtaan.
- Kitaramelodiat ja riffit ansaitsevat kyllä täydet 10 pistettä!
- Rumputyöskentely on todella jämäkkää ja mietittyä mutta viimeisen biisin kohdalla tuli hieman tunne kun pidempi kappale ja ei niin paljon vaihtelua niin komppi rupesi kuulostamaan hieman liian ykstoikkoiselta.
- Tuomiossa miinuksena ottaisin kun tuo viimeinen biisi se ei täysin toiminut mielestäni tässä kokonaisuudessa ja siitä jäi hieman ristiriitainen olo etten ole täysin varma mitä olin mieltä siitä. Koska toisaalta asiat toimivat ja toisaalta olisin odottanut jotain enemmän siltä. Ja toinen oli että mietin tuon Intron soveltuvuutta EP:n alkuun juuri tuon vuoksi että se on niin rauhallinen vaikkakin todella hyvä melodinen raita niin eroaa muusta tyylistä todella paljon. Eli tiivistettynä EP ei ollut mielestäni niin yhtenäinen kokonaisuus vaikka kaikki biisit olivat itsessään hyviä!


Tuomio

8/10

Kuva bändistä 




keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Rocking Corpses- Death Blues


Alkusanat

Seuraavana meillä olisi jotain hieman uutta taas tarjolla. Kotimainen yhtye joka yhdistelee musiikissaan rokkia, death metallia sekä zombi/ muita kauhu teemoja sekä mustaa huumoria! Ajatuksen tasolla eihän tälläinen voi muutakuin TOIMIA! Yhtye oli melko piristävä yllätys itselle ja tämä tarjoilee mielestäni jotain uutta kotimaiselle musiikki kentälle!
Albumi sisältää 12 kappaletta ja eikun aletaan lukemahan biiseille tuomioita.



1. There Will Be Death (intro)

Biisi alkaa äänitehosteilla joka yleensä herättää mielenkiinnon kyllä kuunnella mitä seuraavaksi tapahtuu.
Biisi itsessään alkaa melko jämäkällä bassoriffillä. Lisäksi ilmeisesti jonkinnäköistä Zombien örinää ja ja todella painostava ja raskas riffi jota mukailee kitaramelodia hienosti.
Vokaalit alkavat kuiskailemalla tuollaisella käheällä örinä äänellä ja musiikkina samaan aikaan tuollaista vanhempaa death metallia sanoisin Obituary tyylillä! (Sanoisin että tuo yhtye kun soittaa death metallia suht korkealla vireellä ja tässä kuulostaa tehtävän samoin niin johtunee siitä myös että juuri tuo yhtye nousi mieleen) Erikoinen yhdistelmä ja herätti ainakin itsessä paljon mielenkiintoa että nyt on jotain hieman uutta tarjolla!
Biisi loppuu tuohon pahaenteiseen melodiaan! Huh mikä aloitus!!

2. Body

Tämä biisi alkaa koukuttavalla riffillä kyllä! Hienosti toimii Introna tuollainen, että kitara yksin soittaa riffiä johon sitten liittyy muut soittimet ja homma muuttuu kunnon paahdoksi!
Vokaaleita löytyy Volbeat tyyliä joka tuo sitä Blues/ rockabilly vivahdetta hienosti tähän raskaasti soivaan musiikkiin toisina vokaaleina on tuollaista kunnon örinää josta tulee mieleen Chris Barnes
Biisissä on kaoottinen kitarasoolo joka sopii hyvin tähän tyyliin.

3. Buried

Tämän biisin alussa rytmi vaihtui hieman erikoisesti mielestäni.
Todella paljon rockabilly tyyliä kun laulu alkaa.
Todella swengaava biisi! Mukavasti tuo vaihtelua kahteen aiempaan biisiin. Välissä kuitenkin mätetään raskaasti ja on nuo örinävokaalit. Jotenkin hieman hämmentävä jopa biisin kokonaisuutta miettien, mutta tässä musiikissa on osittain tarkoituksena kai myös hämmentää joten eipä mitä! Biisin lopetus tuohon örinään toimi kuitenkin paremmin kuin hyvin vaikka sen käyttäminen tuolla biisin keskivaiheilla hämmensikin hieman!

4. As High as You Can Get

Nyt lähdettiin kaahaamaan todella kovalla vauhdilla, riffistä tulee Lordi yhtye mieleen kyllä mutta laulu kun liittyy niin sen jälkeen tulee mieleen Danko Jones yhtye.
Tämän biisin aikana on pakko vain moshata mukana se perus hellyeah ilme päällä. Eli tällänen ilme ja nyökyttele hyväksyvästi!



 Tässä vokalisti myös vetää mielestäni hieman rajummin loppuun joka toi uusia vivahteita musiikkiin.

5. Rocking Corpses Part II

Haha mikä alku biisille! Jokainen menköön kuuntelemaan itse! Tuo kyllä kuulostaa vaan niin hienolta kun basso soi niin helvetin vahvasti ja soundi on pidettyy perus bassomaisena eikä pilattu efekteillä. Nyt vokaaleista tuli jotenkin mieleen The 69 Eyes yhtye ajoittain.
Tässä biisissä on kunnon rokkisoolo huh! Revitellään huolella.
Hienosti biisin loppuun kasvatetaan biisiä vaikka sama kohta toistuu useita kertoja niin rummut aloittaa takomaan tuplabasaria/ pedaalia ja vokaalit muuttuvat agressiivisemmaksi ja meno kokonaan raskaammaksi! 

Yritin soittaa biisissä esiintyvää riffiä korvakuulolta, meni ehkä sinnepäin! Tässä video!



6. Derailed

Tämä biisi on kokonaisuutena melkoista kaahausta alusta loppuun ja biisin keskellä on tuota Zombien örinää. Mielestäni albumin kokonaisuuteen hienosti mietitty että puolessa välissä tehdään tälläinen biisi vähän kuin tavallaan nollataan se tilanne ennen viimeistä puolikasta.
Vaikka hieman tästä biisistä tuli sellainen olo että on täyte biisi. Biisin lopetus on kyllä erittäin raju.

7. Drinking With the Dead

Ohhhho! Akustista kitaraa, tätä en osannut odottaa kyllä yhtään. Mitä täällä tapahtuu nuo vokaalit toimivat muuten aivan helvetin hienosti akustisessa musiikissa!!! Ääni on niin syvä ja tämä musiikki tälläistä kauhunomaista niin siinä on todella synkkä sävy!
Biisissä on hieno no en sanoisi että suoranaisesti kitarasoitto, mutta tuollainen melodinen välisoitto joka on kyllä erittäin kova!
Biisin lopetus oli hieman äkkinäinen mielestäni, että tuli tunne ettei oikein tiedetty miten tuo biisi tulisi saattaa niin sanotusti loppuun.

8. Another Day in Casket

Lisää akustista biisin alkuun! hienosti toimii kyllä! Tälläisesta musiikista ei tule kyllä yhtään mieleen Suomi jotenkaan. Biisi muuttuu raskaammaksi ja nyt musiikista puski Danzig vivahteita minun korviin melko voimakkaasti!
Vaikka biisin tempo on melko hidas biisi tarjoaa todella paljon koska musiikki swengaa niin helvetin kovasti ja laulajan ääni on vaa nii perkeleen hyvä! Laulaja osaa myös käyttää ääntään että osaa venyttää ääniä eikä ääni hajoa missään vaiheessa vaan soi erittäin vahvana kokoajan!
Tämä biisi oli varmaan yksi tähän asti kovimmista! Biisin lopetus oli myös erittäin hyvä!

9. Losing Day

Ryhmähuutoja alkuun ja tiukka bassoriffi jonka jälkeen kaahaus alkaa! Jumalauta mikä yhtye tämä oikein on! Tällä albumilla on jo nyt tarjottu niin monta eri asiaa että ei käsitä enää! Biisi on todella raskas ja tuo että ryhmähuudot toistuvat vielä biisissä alun jälkeenkin on hieno mauste!
Biisin keskivaiheilla tulee hieman tunne, että rytmit hieman sekoaa useampaankin otteeseen.
Välisoitoissa on soundi jotenkin todella rosoinen se ehkä hieman itselle iskee korvaan vaikka se tuon muun musiikin kanssa yhdessä toimii hemmetin hyvin!
Tässäkin biisissä lopetus oli hieno!

10. Necrophilove

Biisin alussa on hienosti tehty tuo kun annetaan muutama raskas isku ja kitaralla korkeammalta pienet melodiat aina väliin ja tuon aikana taustalla on puhetta ja hieman huutoa loppuun.
Kitarasoolo on osattu tehdä todella hienosti biisinmukaiseksi ja on erilainen kuin muissa biiseissä tyyliltään.
Biisissä mielestäni basso soittaa hienosti jotain melko perus kuviota taustalla vaikka musiikissa muuten tapahtuu paljon kikkoja! Se vielä kun korostuu musiikin joukosta niin voimakkaasti niin kuulostaa pirun hyvältä!
Tuo kitaramelodia toistui mielestäni ehkä turhan usein biisin aikana se jotenkin välillä kuulosti ettei se ihan tuohon kohtaan kuulu luotevasti. Mutta kokonaisuutena biisi kyllä rokkasi jälleen!

11. Death is Something to Die for

Tämän biisin alun riffi on kyllä kultaa!
Tuollaiset kunnon rock vingutus kitarasoolot vaan toimivat kyllä ainakin minulle todella hyvin mitä tässäkin biisissä tarjoillaan! Nuo tilutusosiot mielestäni tosin olisi voinut ehkä toteuttaa hiukan erilailla että olisi pysynyt tuossa hitaammassa vinguttelussa vain kun se alkoi niin hienosti, jotenkin se tunne mielestäni katosi tuossa kun alettiin tiluttamaan.
Biisi loppui hienosti salamointiin ja sateeseen!

12. War for Doom

Viimeinen biisi alkaakin mihin edellinen päättyi se on hieno toteutus kun tehdään albumista ehjempää kokonaisuutta.
Sitten alettiinkin kaahailemaan ihan erilailla kuin tähän asti. On kunnon Thrash metal sahausta kitaroilla ja rummut takoo nopeasti ja vokalisti sylkee sanoja vihaisemmin.
Tässä tuli mieleen jokin tuosta tyylistä miten kertosäe on toteutettu.
Ehkä joku Haymaker- We are haymaker kertosäe. Rytmitys on todella samanlainen ainakin.
Biisissä on tiukkoja kitarasooloja kyllä!
Tiukka lopetus albumille!

Loppusanat

Yhtye tarjoili itselle jotain uutta! Musiikki soi jatkuvasti todella voimakkaana ja raskaana.
Basso tulee musiikista hyvin esille joka tässä tyylissä toimii.
Musiikilla on jonkinlainen teema ja sitä on osattu tuoda musiikissa esille.
Vokaalit toimivat koko albumin ajan ja siellä on osattu tuoda useampia erilaisia kohtia noilla vokaaleilla, joten monipuolisuutta löytyy.
Kitarasoolot on osattu rakentaa biisikohtaisesti hienosti korostamaan juuri sen kappaleen tyyliä!
Rumpukompit toimivat mielestäni koko albumin ajan hienosti ne soivat vahvana ja kompit vaihtelevat sopivasti sekä fillejä tarjoillaan oikeisiin paikkoihin.
Kappaleen 9. aikana tulee tunne että rytmi sekoaa hieman useampaankin otteeseen se ehkä jäi "miinuksena" mieleen sekä samassa biisissä oleva välisoitto kuulostaa ehkä turhan rosoiselta vaikka se istuukin muuhun musiikkiin, mutta noin yksin soivana se hyppäsi hieman korville. Biisi 7 lopetus oli mielestäni heikommin toteutettu kuin muissa kappaleissa.

Tuomio

9/10

 



Line-Up:

Leper Laze - Vocals
Tony Decay - Guitar, dirty vocals
Pestilence Pete - Guitar
Maggot Mike - Bass
Tom Bones - Drums




 
Links:
https://www.facebook.com/RockingCorpses
https://www.instagram.com/rockingcorpses
https://rockingcorpses.bandcamp.com
https://rockingcorpses.com

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Vile Haint- Ol`Hatchie Haint


 

 THIS IS SPECIAL POST!

Vile Haint- OI` Hatchie Haint


This band comes from west Tennessee USA! Moonlight Cypress Archetypes  asked me to make review about their bands new album and im fucking ready!
This is raw avant garde black metal and this is their debut. Behind this music there is 2 guys (members from band Primeval Well)
Vile Haint conjures ancient ghosts of west Tennessee to create a truly mesmerizing and terrifying sound.
Album cover is dark and nice art!
Then about the album.
Sounds are loyal for this avant garde sub genre you can hear that immediately because those vocals. Those are faint background sounds that make you feel some agony. I think this is really basic thing for this genre but they make it really good! They make it sound so terrifying.
Guitar and drum sounds are both good I think but guitar tracks are maybe little too messy in some moments cant hear that exact rythm so well.
I like especially this slower parts with clear guitar riff while those parts its so nice to bang my head and feel this music!

My favorite from this album was track 3. Giving Wings to Puritanical Satan
There is so nice melodies and even this song is long some 8 minutes its interesting to listen all the time! And that song have even guitar fucking solo! They surprised with that one! And that solo was really good metal solo! And there is even some punk vibes with drum beats it sounds nice!

And they use that trick to make this music sound little chaotic when play couple little diffferent melodies same time! Its really good job!
A special mention of the intro guitar part it contains at the same time relaxing sounds and then some dark and distressing melodies.
Oh and that another big surprise there is acoustic guitar on last song! Sounds so amazing with all those rain sounds and these dark melody parts.
I think this was damn good for the debut. I think everyone who like dark melodies will love this album.
Maybe something I could change this track 4 was kinda useless I think. And then I think should be those guitar tracks more clear all the time. Most of the album those are clear, but in some parts I cant get that  rythm to my head.
The arrangements were good on whole album.

I tried to play little part from that 3. song. Here is video 




Sentence

9/10

You can find them here
https://www.facebook.com/vilehaint/
Youtube
https://vilehaint.bandcamp.com/album/ol-hatchie-haint



perjantai 2. heinäkuuta 2021

Deathrot- Necromance


 Alkusanat

Nyt meillä olisi arvostelussa old school death metallia Pohjanmaalta! Olen tehnyt bändistä aiemmin albumista julkaistusta singlestä videoarvostelun Youtubeen johon lisään linkin arvostellun biisin kohdalle. MORTUARY MASTER


Line-Up:
Vocals, Bass, Guitars: A. Pylväs
Lead guitar: S. Sarlin
Drum Programming: A. Pylväs

Kansitaiteesta myös pisteet yhtyeelle kyllä, tämä kansi itsessään kertoo jo sen millaista musiikkia on luvassa.

1.Necromance

Biisin aloitus on hyvin räväkkä. Tässä biisissä jo kyllä samantien kuulee sen, että on koneella tehdyt rummut. Biisissä on hyviä riffejä yhdistellään hitaita ja nopeita kitaraosuuksia ja on osattu lisätä vaihdon kohdalle rumpufilliä ja vaihdot eri osien välillä tässä biisissä tapahtuvat melko luontevan kuuloisesti.
Biisi loppuu melko rajuun paiskomiseen ja tykkään tuosta tyylistä lopettaa biisi! 


2.Mortuary Master

Tästä biisistä olen tehnyt videoarvostelun linkki tässä.
Sen mitä videolla unohdin mainita oli tämän biisin osalla se että vokalistin hengenvedot kuuluvat hieman liian selkeästi musiikin joukosta. Vaikka kyllä se toki osaltaan tekee meiningistä aitoa ja tuo siihen omanlaisen mausteen jopa.

3.Reincarnation

Brutaalia mättöä tämä biisi myös alusta lähtien. Biisissä on hienoja kohtia nuo kun musiikki hieman taukoaa ja kitaralla annettu pientä välisoittoa kunnes turpaanveto taas jatkuu. Tuo oli hienoa että biisiin oli osattu tehdä hieman eroavaa tyyliä aiempaan kahteen biisiin! Pitää mielenkiintoa paremmin yllä myös näin!

4.Buried Alive

Biisin alkaa rauhallisemmalla kitaroinnilla mikä on hienoa että tehdään eroa biisien kesken myös alun suhteen ettei kaikki ala armottomalla paahdolla.
Tämä biisi on melko pitkä, mutta biisiä on osattu rakentaa hienosti. Biisissä on kovaa paahtoa ja sitten todella hitaita, raskaita ja painostavia kohtia. Basso soi myös niin vahvasti noissa hitaissa kohdissa mikä korostaa tunnelmaa erittäin hyvin. Pää alkaa nuokkua väkisin mukana tuossa kohdassa biisi myös loppuu siihen ja lopetus on osattu tehdä mielestäni onnistuneesti. Se ei lopu kuin seinään ja mielestäni hitaissa lopetuksissa tuo tapa että annetaan jäädä soimaan hetkeksi vaan on yksinkertaisesti se oikea tapa lopettaa biisi.

5. Innocence Has Die

Tuo on varmasti tarkoituksella ajateltu kun edellinen biisi loppui hidastempoisesti myös tämä viimeinen biisi alkaa sillä joka on luonnollisen kuuloinen jatkumo!
Rumpukompeissa on mielestäni ajatusta vaikka tempo on hidasta biisin alussa niin kompeissa on tarpeeksi vaihtelua.
Sitten biisi tärähtää vauhdilla kunnolla käyntiin. Tässä biisissä nuo vokalistin hengenvedot eivät tulekkaan esille.
Biisissä esiintyvä kitaramelodia osuus raskaan musiikin taustalla maistuu kyllä kuolemalta ja siinä saavutetaan se mitä tällä musiikilla tulisikin tavoitella.
Lopussa on kitarasoolo, joka myös istuu hienosti biisiin ja jatkaa tuota kuoleman makuista tunnelmaa! Tuollaiset hitaat ja synkät melodiat kuulostavat vaan helvetin hyvältä tälläisessä musiikissa.
Mielestäni erittäin hieno lopetusbiisi.

Loppusanat

Kokonaisuus toimi mielestäni erittäin hienosti.
Biiseissä on osattu tehdä riittävästi vaihtelua riffien, rumpujen sekä myös vokaalien osalta.
Rumpujen soundikin mielestäni toimi pidemmänpäälle oikein hyvin! Ainoa oikeastaan missä ehkä se pisti aluksi korvaan kun rupesi ensimmäistä biisiä kuuntelemaan, mutta ei se sen jälkeen enää jää häiritsemään ainakaan itseä tässä kuunnellessa.
Kitarasoundit ovat mielestäni hyvät ja vokaalit ovat riittävän selkeät vaikka genre huomioidaankin.
Tässä musiikissa on mielestäni ideaa ja on oikeasti ajatuksella rakennettu biisit.
Koska myös oma henkilökohtainen mielipide on se vaikka soitettaisi kuinka äärimetallia kyllä musiikissa silti voi säilyttää jonkin idean ettei se ole vaan meteliä.
Mielenkiinto säilyi koko julkaisun ajan hyvin mukana ja tosiaan viimeiseen biisiin oli vielä säilytetty noita kitaramelodioita ja pieni soolo loppuun niin ne kruunasivat tämän kokonaisuuden hienosti!
Kova julkaisu mielestäni tähän genreen!
Jos jotain voisi parantaa niin toki rummuissa voisi aina saada kun ne soitetaan oikeasti ja niitä kun on tekemässä rumpali joka erikoistunut soittimeensa niin uskon että tämä voi kehittyä ns. seuraavalle levelille siltä osin.
Soundipuoli nyt mielestäni oli todella jees loppuunsa muulta osin.
Vokaalit toimivat se, että vokalistin hengenvedot ajoittain kuuluu selkeästi niin en nyt loppuunsa tiedä onko se edes niin paha juttu.


Tuomio

 8/10


Luetuimmat