Translate

lauantai 13. helmikuuta 2021

Horna- Kuoleman Kirjo


 

Alkusanat

Nyt olisi arvostelussa legendaarinen Horna yhtye ja heidän uusin tuotos Kuoleman Kirjo. Tämä yhtye on varmasti alan miehille ja naisille tuttu ainakin nimeltä, jos ei muuta. Olen itse tiennyt myös yhtyeen melkein niin kauan kuin vaan jaksaa muistaa en tosin ole liikaa yhtyettä kuunnellut sen myönnän hieman hävetäkseni jopa. Tämä osittain siksi, etten halua kuunnella liikaa kotimaista black metallia aikomuksenani iskeä itse tälle taistelukentälle omalla musiikilla ja en halua kuulostaa siinä vaiheessa liikaa jo olevilta yhtyeiltä. Että sen verran kuuntelen, että tiedän mitä siellä jo on olemassa ja tehty 😉 

Tästä fyysisestä albumista sen verran että levyn kannet tuntuvat todella samettiselta kansitaide ja kaikki kuvat mitä kansivihkonen ja levy itsessään sisältävät on todella hienoja! Kansilehtinen, jossa on biisien sanoitukset ja kuvia sekä tekijät on mielestäni tehty hieman oldschooliksi ja se on mielestäni erittäin jees!

Noniin ja lätinät sikseen ja itse albumin kimppuun!  


 

1.Saatanan Viha

Melodinen tremoloriffi alkuun, jonka jälkeen loputon tuska vyöryy päälle. Tosi hyvät soundit kaikkien instrumenttien osalta. Mielenkiintoinen idea että komppiriffi soittaa hieman eri kuvioita, kun melodiaa soittava kitara todella hyvän kuuloista! Biisissä on osattu hyvin tehdä, kun rumpujen rytmi iskee, niin tremoloriffi iskeytyy uuteen säveleen aina siitä toki yleisesti käytetty mutta mielestäni yksi ehdottomia asioita. (Saattoi olla hieman huonosti selitetty, mutta yritin kuitenkin) Biisin sanoitukset myös vakuuttavat heti ensimmäisestä biisistä lähtien.

2.Elegia

Tämäkin biisi alkaa samantien paahtamaan täysillä. Hienosti osattu tässäkin tehdä vaihdot toisen tyyliseen kitarariffiin se tulee todella luonnollisen kuuloisesti. ”Salaisuuksia, joita on aina leimannut kielletyn tiedon stigma” WOW! Lause pisti korvaan ja on mielestäni nerokas. Biisissä on hieno kohta, kun musiikki hieman rauhoittuu ja vokalistin huudot tulevat vielä voimalla päälle (3:40 eteenpäin). Tulee kyllä paljon yhtye Mgla mieleen myös tästä sitä seuraavasta kohdasta. Tässä biisissä kanssa hieman häiritsee itseä todella vaimea mutta jatkuvasti toistuva todella vaimea rumpujen pelti. Olen alkanut jotenkin vihaamaan suorastaan tuota, se on nyt toistunut niin usean eri yhtyeen ja albumin kohdalla, joita olen arvostellut.

3.Uneton

Biisi alkaa hyvin samanlaisella rumpukompilla kuin aiempi. Tätä ei välttämättä huomaa, jos ei jäänyt edellisen biisin alku mieleen mutta jos kuuntelee pelkän alun ja vaihtaa tämän biisin alkuun niin sen huomaa kyllä. Rummut kyllä kuulostavat erittäin hyvältä tässä! Todella synkkä kitarariffi. Eniten pidän ehkä biisissä olevasta hitaammasta kohdasta siinä alkaa samantien pää vaappumaan tahdissa! korvista valuu hunajaa tässä kohtaa.

4.Sydänkuoro

Nyt itselle tuli tästä alusta mieleen, että marssitaan sotaan tai sellainen mielikuva tuli. Biisissä oleva hitaampi kohta, kun taustalta kaikuu sanoja on kyllä todella hieno lisä biisiin! Sen jälkeen tuleva riffi ja rumpuvyöry on kyllä sellainen, että mieli ahdistuu ja mennään todella synkille vesille. Tämä biisi oli todella monipuolinen ja erittäin taitavasti sovitettu!

5.Elävänä, Kuolleena

Hieman death metal tyylinen riffi alussa eikä ollenkaan huono! Biisissä tulevat äkäiset murinat niissä kyllä huokuu läpi korvien sellainen aito viha. Biisissä esiintyvä rauhallisempi kohta tuo kyllä mielikuvat jostain sellaisesta, että synkässä sumussa kulkee pelottavia hahmoja. Melodinen kitaraosuus on todella hyvänkuuloinen! Biisin lopussa on sama riffi ja rumpukomppi millä biisi myös alkaa ja lopussa mieleeni tuli peltien iskuista ja kuinka ne on sovitettu niin hieman aseen laukaukset ja mielikuva teki biisistä entistä vakuuttavamman.

6.Kärsimysten Katedraali

Biisin alku hieman lataa tuskan huutojen saattelemana ja sit lähtee! Tämä vaikuttaa ehkä hieman sellaiselta täytebiisiltä tässä ei ollut oikeastaan yllättäviä elementtejä.

Biisin loppu on kyllä synkkä ja nuo kaikuvat sanat loivat pienen mausteen loppuun!

7.Haudattujen Tähtien Yönä

Tämä biisi alkaa hyvin erilailla kuin aiemmat. Mielestäni myös hyvä veto, jos miettii levyn rakennetta niin nyt oltaisi puolenvälin tienoilla, että tarjoillaan jotain uutta. Biisissä on puhtaita lauluosuuksia ja itseasiassa kuulostaa erittäin hyvältä ja mielenkiinto vain kasvaa nyt, että mitä sieltä vielä tuleekaan. Biisi on hieman hitaampi ja mielestäni on hyvin osattu tehdä, että maltetaan myös sanoja lausua vähemmän kerralla eikä kiirehditä tämän olisi voinut helposti pilata sillä mutta nyt on paljon osaamista ja kokemusta, joten siihen ei kompuroitu! Tässä biisissä on myös tuo vaimea pellinääni mutta tähän biisiin se mielestäni sopii paljon paremmin kuin aiempaan, jossa sitä paheksuin. Nämä puhtaat lauluosuudet toivat tähän kyllä jotain jopa maagista mitä helvettiä?! Minä rakastan tätä kappaletta. Toki ei ihan teknisesti täydellistä ole tämä puhdas laulu korvaani mutta se ei edes haittaa eikä se metallimusiikissa ole muutenkaan niin justihin! 

Tässä minun soittamana pieni pätkä kyseistä biisiä.


 

8.Rakas Kuu

Nyt sitten potkaistiin päin näköä tällä biisin aloituksella, jos äsken meinasi vaipua tiloihin edellisen biisin aikana! Biisissä ilmeisesti splashi pelti kuuluu todella vaimeasti. Basari kyllä tykyttää kaikissa biiseissä niin tappavan tasaisesti, että morjensta vaaaaan! Biisissä on hieman hitaampi kohta jossa aloin keinuttaa päätä puolelta toiselle rytmissä ja tuli mielikuva kuin se keinuttaisi uneen ja sitten sama melodia toistuu nopeana ja tremoloriffillä I LIKE THIS!

9.Unohtumaton

Tämä biisi alkaa myös hieman erillailla. Hyvä rumpukomppi! Biisien sanat on rytmitetty hyvin. Tässä biisissä myös hieman häiritsee tuo todella vaimea rumpujen pellin ääni, kun se niin tasaisesti tulee pitkään, biisin loppupuolella sen kuulee. Biisin lopussa oleva, että laulun joukkoon tulee puhtaasti lausuttuja sanoja on hienosti toteutettu!

10.Mustat vuodet

”Toivon totisesti, etten enää koskaan maista ihmisyyttä en kuolevaisuutta” PERKELE! Nerokasta! Biisissä on monivivahteikkaampaa laulantaa erittäin hyvää ja taitavaa työtä vokalistilta. Biisissä myös pidän tästä kaaosmaisesta musiikista missä rummuilla peltiä tarjoillaan oikealta vasemmalta rytmitettynä ja ne ikään kuin tauottaa musiikkia nopeasti.

11.Pyhä Kuolema

Biisi alkaa todella nopealla tykityksellä! Biisissä on todella rytmikästä riffittelyä tai se korostuu ja alkaa kuulostaa siltä, kun soinnun vaihdoksia tehdään rumpujen peltien iskujen mukaan. Kertosäe ja viimeinen säkeistö on mestariteoksia! Biisissä olevat huudot ”Kuolema pyhä kuolema!” kuulostavat erittäin hyvältä, Tässä biisissä on myös että komppikitara ja melodia soittavat erilaisia kuvioita samaan aikaan ja kuulostaa erittäin hyvältä ja varmaan vaatii tietynlaista tarkkuutta myös soittajilta!

12.Veriuhri

Ensimmäisen säkeistön jälkeen lähtevä melodinen tremoloriffi on kyllä hyvä. Siinä on melodiaa kaaosta ja vihaa. Sen jälkeen tuleva riffi on myös kyllä erittäin kova ja pidän tästä kun rumpujen iskut ovat myös välillä hitaampana mukana ja silti iskut on mietitty hyvin! Kertosäe on taas erittäin kova!! Tässä varmasti saadaan yleisö keikoilla huutamaan mukana ”VERIUHRI SAATANALLE KAIKKEUDEN KUNINKAALLE! VERIUHRI SAATANALLE AINOALLE TODELLISELLE!”

 

13.Ota Minut Vastaan

Jahas albumin viimeinen biisi. Osasin odottaa hieman jotain tällästä menoa, kun katsoin sanoituksia ja huomasin, ettei sanoja ole hirveästi tässä biisissä. Tässä biisissä vokaaleilla kyllä hieman revitellään ja mielestäni se on hyvä ja biisissä on kyllä juuri sellainen ahdistava tunnelma mikä varmasti on tarkoituskin. Biisissä on hieman itämaisia viboja riffien osalta. Olisin ehkä odottanut että biisi olisi loppunut näihin sanoihin Luoksesi ainiaan ja siihen vielä lisännyt Oi saatanaa!


Loppusanat

Huh huh tämä on kyllä melkoinen mestariteos, etten sanoisi. Soundit ovat todella, miten sen sanoisi ymmärrettävästi no käytännössä ”modernit” se toki lisää ehkä sellaiselle perus musiikinkuuntelijalle sitä kuuntelunautintoa ja minäkin henkilökohtaisesti pidän kyllä erittäin kovasti! Mutta UG ukoille voi olla vähän jo liian raikkaat soundit, vaikka se Hornan soundissa on ollut jo pidempääkin eikä vain tällä uusimmalla.  Sanojesi äärellä albumin soundi oli vielä sellainen raaempi ja brutaalimpi.

Mielestäni vokalisti suoriutuu albumilla todella loistavasti ja sävellykset sekä sovitukset ovat kyllä 6/5. Että osaa tämä porukka tehdä helvetin hyviä biisejä kaikinpuolin!  

Isoin miinus minulle tällä albumilla oli paikoin ne vaimeat rumpujen peltiäänet ne vaan jotenkin pistää korvaan kun ne huomaa ja tämä on ainoa josta annan albumille miinusta. Sekään ei ole oikeastaan ollut rumpalista kiinni vaan rumpujen miksauksesta ja ehkä mikityksestä. Jossain hitaammassa kohdassa se istuu sinne musiikkiin mutta nopeammissa kohdissa mielestäni sen vaan ei kuuluisi olla noin.

Rokotan tuon pisteen vielä myös sillä, että nyt käsitellään yhtyettä, jolta en odota heikkouksia tässä genressä ja tuomio on armoton. Aloittelevalle yhtyeelle en olisi tästä asiasta alkanut rokottamaan, jos albumi muuten olisi tätä tasoa eli aivan SAATANALLISEN HYVÄ!

 

 

                                                                Tuomio 9/10



 

3 kommenttia:

Kirjota vaan jos asiata 👀

Luetuimmat