Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste levy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste levy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Skulldriver- L.D.C


 

Alkusanat

Joo elikkäpäs cd-single julkaisu tälläiseltä yhtyeeltä, jonka olen kuullut vuosia sitten ja nähnyt jonkin musiikkivideon nimi on jäänyt sen verran mieleen, että muistan tämän bändin iskeneen aikoinaan. Bongasin tämän rajoitetun single julkaisun ostellessa levyjä ja mukava kuulla pitkästä aikaa millaista musiikkia ovat tehneet tämä julkaisu on vuodelta 2019.

1.Cirque De La Furie

Omaperäisempi aloitus Juna vyöryy päälle! DAMN! Kitarat kyl potkii hyvin hyvät soundit ja riffit erottuvat selkeästi. Aloituksessa on kyllä jonkin verran Profane omen viboja. Rummuissa on jokin sellainen hieman naputusmainen ääni mikä ehkä itseä hieman häiritsee tässä, kun sen huomaa olisiko niin kuin basarin isku? Laulusta tulee ehkä hieman mieleen yhtye Crowbar ajoittain mutta on myös persoonallisuutta. Biisin lopetus on osattu saada hieman sellaiseksi kasvavaksi ja lopetus kuin seinään kyllä se mielestäni tällaisessa musiikissa toimii!

2.Blind To See

Biisin alkuun hieman Sepultura tyylinen riffi, jonka jälkeen biisi starttaakin kunnon huudon saattelemana huh huh! Kyllä tässä alkaa kuunnellessa parta kasvaa sen verra munaa tässä musiikissa on! Pidän tuosta, kun tässä on sellaisia hieman Metallica tyylisiä yksinkertaisempia ja ei niin raskaita sitten taas todella raskaita hitaita kohtia ja yhdistellään siihen vielä todella raskasta ja nopeaa. Tässä biisissä laulussa on monipuolisuutta paljon enemmän kuin ensimmäisessä.  

3.Grinding Teeth

Biisi alkaa At the Gates tyylisellä riffittelyllä (ominainen tyyli mm. metalcoressa myös) Tykkään näistä stoner metal tyylisistä lauluista mitä tässä ajoittain kuullaan, että viedään sitä ääntä hieman enemmän sellaiseen stoner tyyliseen raspiin ja venytetään sanaa (Phil Anselmo osaa tämän homman mm.). Biisin puolivälin jälkeen oleva kohta ennen kuin kitara alkaa vetää korkealta on kyllä huh huh! Nään mielessäni niin kovat pitit kyllä, kun tätä kuuntelee. Ja todella tiukka kohta kyllä tämä missä yhdistetään raskasta ja että kitara vetää väliin korkeammalta MORJENS!

4.Plague Of Man

Tämän biisin pääriffi kyllä kuulostaa jotenkin tutulta hyppää jotenkin samantien mieleen. Tässä biisissä on kunnon nopea mylly, joka menee ihan death metallin jopa black metallin puolelle. Kunnon pedon huutoa tässä biisin loppupuolella ja sellaista kaaosta. Lopetus kuin seinään ja se toimii tällaisessa musiikissa.


Loppusanat

JOOOOOOO tuota pakko sen verran alkuun sanoa, että kyllä selkeää parrankasvun nopeutumista tässä kuunnellessa oli havaittavissa. Tässä 4 biisin aikana ei kyllä himmailla sen verta voin kertoa, että potkitaan naamaan aivan ja huolella. Jotain negatiivisia ajatuksia, jos tästä tulee jakaa niin henkilökohtaisesti en pitänyt rummuissa basarin soundista se naputus jotenkin, kun sen huomaa niin ei voi olla häiritsemättä itseä. Vaikkakin se voi olla tehty siitä syystä, että se erottuu kunnolla koska monesti kuulee myös yhtyeitä että basari hieman hukkuu kaikkeen muuhun. Riffit oli kyllä kovia tosin viimeisen biisin pääriffi tuo itselle mieleen jonkun kuin olisin ennenkin sen kuullut jonkun muun yhtyeen tuotannossa mutta en päätäni pantiksi laita. Ensimmäisessä biisissä tuo päälle vyöryvä juna oli nerokas idea! Laulussa on monenlaista vivahdetta ajoittain sieltä löytyy Crowbaria ja ajoittain Anselmoa sitten on kuitenkin persoonallinen. Kitarasoundit olivat mielestäni hyvät. Laulu on tyylille sopivaa ehkä omaan makuun voisi vielä korostaa sanoja hieman selkeämmin. Musiikissa on vivahteita Sepulturasta, Devildriverista ja ehkä jopa Hauntedista.  Suosikkini tältä oli varmasti raita 2. Blind to See se oli silkkaa vihaa ja meininkiä! Sävellyspuolella ja sovituksissa en huomannut heikkoutta kyllä! Soittimet olivat myös hyvässä tasapainossa.

 

Arvosana 8/10

lauantai 5. joulukuuta 2020

Takezo-Reality Left Behind

Alkusanat

Bändin rumpali pyysi minua tekemään arvostelun bändinsä uudesta albumista ja mielellänihän minä aina tutustun uusiin yhtyeisiin! Kyseessä on Kuopiolainen Doom-metal orkesteri ja sanotaanko nyt suoraan, että nyt odotan mielenkiinnolla mitä sieltä on oikein tulossa. Yhtye on perustettu 2018, että ei mikään kovin vanha orkesteri vielä. He ovat aiemmin julkaisseet EP:n nimeltä Prophecy. Bändin nimi on kyllä sellainen, että jää mieleen ja no itseasiassa kyllä albuminkin nimi! Siitä jo heti alkuun pisteet. Mikä itsellä hieman pisti silmään, kun katsoin kappaleita ja niiden kestoja, että nyt on melko pitkiä biisejä kyllä kirjoitettu jotain n.10 minuuttia 0.o Mutta ruvetaanhan kuuntelemaan. 

 

Bändi

Tino Kraft- Kitara

Niko Oikarinen- Kitara/laulu

Mikko Virtanen- Basso

Sami Taskinen- Rummut

 

 

1.Plague Intro

Pahaenteinen intro, joka kyllä varmasti nappaa kuulijan mielenkiinnon heti kärkeen!

2.Demons

Hidasta ja raskasta hieman itselle tuli tunne, että rummut ovat hieman vaimeat, kun introsta suoraan lähti tämä biisi. Toimivia riffejä ja laulu kyllä iskee! Hyvin melankolista riffittelyä. Nyt tuli rauhallisempi kohta ja ehkä ymmärrän miksi rummut ovat hieman vaimean oloiset "rytinän" keskellä koska biisit sisältävät tällaisiä kohtia niin ei voi liian suuressa ristiriidassa olla biisin sisällä. Hyvin itämainen meininki iskee ainakin meikäläiselle! Sitten kunnon lataus ja tuskan huutoa DAAAAAAMNNN! Sitten lähtikin kunnon rallit vielä, sovituksellisesti tämä biisi on osattu kyllä tehdä todella taitavasti täytyy sanoa! Soundeista tulee mieleen jotenkin Entombed! Biisi loppuu kunnon raskaaseen hitaaseen rouhintaan PERKELE!

3.Chernobyl

Biisi alkaa räjähdyksillä ja hälytysäänillä, jotain tällaista osasi biisin nimestä ehkä jo ennakoida. Mielenkiintoinen melodia. Laulu on jotenkin grungemainen tässä tai ainakin alkuun oli ja mielikuvana tässä on kyllä ihan maailmanlopun meininki. Tykkään kyllä tästä laulajan karjumisesta. Se vaatii kyllä taitoa, että näin hidastempoisesta musiikista osataan tehdä näin mielenkiintoista! Kitarariffit ja rumpukompit on osattu jotenkin toteuttaa, ettei se vaikuta saman toistamiselta, vaikka sitä tässä paljon onkin jo ihan genrenkin puolesta.

4.Thought

Tämä on välisoitto ja biisin nimen mukaisesti kyllä tässä miettimisväliä tarvitaankin, olen sen verta yllättynyt tähän mennessä. Tämä väli on toteutettu erinäisillä äänillä ja mielestäni toimii kyllä oikein hyvin kokonaisuuteen!

5.Yad Ynnus

Biisissä on hyviä riffejä ja mielenkiintoinen kitarasoolo. Raskasta rouhintaa, joka kyllä vaan toimii ja pidän tästä kitarasoundista todella paljon ja että välillä jätetään kitaraa hieman kiertämään se luo sellaista aitoa tunnelmaa mitä se livenäkin on. Näissä raskaammissa rouhintakohdissa rumpali antaa hyvin painotetun iskun, joka antaa tahtia moshaukselle!

6.At The Ruins (Epilogue)

Viimeinen biisi alkaa kyllä helvetin hyvällä kitarariffillä! Mitäs vittua tähän biisiin on säästelty kovimmat kitarariffit albumilla! Tässä biisissä et enää sinäkään voi olla moshaamatta! Voin nähdä silmissäni tämän biisin aikana olevat pitit huh huh. Hienosti keksitty biisissä esiintyvät puheosuudet ja karjuminen ja huutaminen tässä on kaikkea!  Biisiin on tehty myös että, ikäänkuin se jo loppuisi mutta vielä täräytetään! Lopetus on mielenkiintoinen ja hyvä mutta ehkä sitä on venytetty hieman turhan pitkäksi omaan makuun hienosti keksitty myös, että ikään kuin yhteys häviäisi jostain radiosta tai vastaavasta.

 

 

Loppusanat

Biisit eivät tuntuneet liian pitkiltä ja mielestäni musiikillisesti ja sovituksellisesti kaikki oli kyllä erittäin hyvää. Laulajan ääni toimii tällaisessa musiikissa. Enkä pääse millään yli, että itselle tuli niin vahvasti soundipuolesta ja laulajan äänestä Entombed mieleen ja ehkä musiikista Eyehategod. Musiikissa on hieman stoner ja psychedelic rockin viboja seassa.

Hieman ehkä miksauspuolella voisi tehdä hienosäätöä muuten oikein toimiva paketti ja tämäkin on enää ihan makuasia.

Tähän alagenreen kyllä aivan helvetin kova tuotos!

Arvosana 9/10

 

Luetuimmat