Alkusanat
Löysin tämän albumin ostellessani levyjä ja muistin että
tämä muuten oli tiukka yhtye kun joskus kuuntelin. En tiedä mikä on yhtyeen
nykytilanne vai onko sitä? Tämä albumi on vuodelta 2008 ja muistan katselleeni
levyntekoprosessia, siitä oli joitain videopätkiä ja kitarariffit oli sen verta
tiukkaa kamaa että kyllä kitaristina sai olla ihmeissään taas yhden kerran. En
ole kaikkia biisejä levyltä kuullut aiemmin ja myös ne mitä olen aiemmin kuullut
siitä on vuosia aikaa, joten tämä kaikki koetaan kuin uudestaan. Albumilla on 9
biisiä, muistaakseni he itse kutsuivat musiikkiaan Deaththrashiksi! LETS DO
THIS! Ps. arvostelun lopussa on teille yllätyksenä videopätkä ;)
1.Titans of Black Earth
Biisi alkaa sateen äänillä ja vie mielen kyllä synkkiin
maisemiin heti alusta alkaen. Tiukka rumputykitys ja riffittely alkaa melkein
heti alusta lähtien. Biisissä soiton tiukkuus jotenkin korostuu, kun musiikkiin
on lisätty tauotettuja kohtia ja nopeaa sahausta. Vokaalit kuulostavat hyvältä ja
vaikka soitetaan ärinämetallia niin itselle on tärkeää, että sanat on jollain
tavalla kuultavissa ja tässä sanat pystyy kyllä erottamaan. Biisin aikana
taustalla kuuluu myrskyn ääniä. Biisin loppuun vokaalit voimistuvat ja koko
musiikki jotenkin menee sellaiseksi että biisi kasvaa loppuun ja sellaiset
lopetukset ovat hienoja biiseille genrestä riippumatta.
2.Sworn Beneath
Tämä biisi käynnistyy nopeasti heti perään. Kunnon tykitystä
jälleen. Rumpujen tomien äänet ovat jotenkin mielestäni muoviämpärien kuuloiset
kun mätetään filli missä useampaa tomia peräkkäin. Biisissä oleva puheosuus on
hieman manaus tyylinen ja yllätti. Biisissä on monenlaista elementtiä mutta ne
istuvat keskenään todella hienosti. Riffittely on monipuolista nopeasta hitaaseen
ja siellä on että soitetaan sointuja ja sitten erillisenä soinnun säveliä mitkä
on black metallissa todella käytettyjä sillä saadaan itse saatana nousemaan
esiin.
3.Awaken…Horrors of This Earth
Biisin soundi lähti jotenkin matalammalta ja hieno aloitusriffi
jälleen. Tämän musiikin tahtiin voisi vain kumartaa. Vokaaleista tulee mieleen
hieman yhtye Dissection tässä. Musiikki itseasiassa menee myös tuon bändin
suuntaan.
HUH ryhmähuudot biisissä nyt nousi iho kananlihalle. Vokaalit
ovat kyllä pirun hyvät, tässä kun musiikilla on annettu enemmän tilaa
vokaaleille kuin aiemmissa 2 biisissä.
4.Plaguethrone
Olipas saatanallinen aloitus huh, ihan piti kelata uudelleen
alkuun. Tässä on osattu hienosti tehdä semmoinen asia, että vaikka riffit ovat
teknisiä ja tiukkoja ne tukevat vokaaleita todella hyvin. Täällä on helvetin
nerokas pätkä tekstiä biisissä ”a world without death is a world without life”
se on kyllä aivan totta!
5.Song of Chaos and the Void
Tämä biisi vyöryy päälle kuin suuret aallot. Biisissä oleva
lyhyt riffittely missä tehdään semmoista dempattua sahausta ei mielestäni
jotenkin istu kokonaisuuteen. ”Demppaus tarkoittaa että kitaraa soitetaan
siten, että kädellä joka iskee kieliä vaimennetaan iskua että kämmen nojaa
kieliä vasten samalla kun soitat niitä.
6.The Ancient and the Vile
Biisi alkaa hienolla melodialla, jota komppikitara tukee
hienolla rytmitetyllä sahauksella. Vähän tulee jotenkin Opeth melodiat mieleen.
Vokaalit tulevat sisään hieman kutsutaanko tätä tyyliä guttural lauluksi, jos
joku paremmin tietävä vahvistaisi? Biisi on hieman rauhallisempi temmoltansa
kuin aiemmat. Biisissä on mielenkiintoinen kahden erilaisen vokaalityylin
yhdistelmä vuorotellen. Tämä oli hyvin erilainen biisi kyllä tähän väliin.
7.Monolith of Death
Nyt taas kaahataan sata lasissa! Biisi alkaa täydellä
tykityksellä. Ajatuksena ihan hieno, jos edellisen biisin rauhallisempaan
tunnelmaan joku vaipui tiloihin, niin tämä potkii taas todellisuuteen. Musiikissa
on kohta jossa riffi ja rummut päättyy kuin räjähdyksenlaiseen efektiin on
kyllä helvetin hieno kohta! ja se toistuu aina kun riffi toistuu! tämä alkaa
noin kohdassa 1:30.
8.Spheres of Blasphemy
Nopeita helvetin kovia riffejä ja hyvin vihaista
vokalisointia. Kertosäe on kova SPHERES!!! OF!!!! BLASPHEMY!!!! ja väliin
nopeampi lause ja tämä toistuu muutamia kertoja! Tästä määä pidän \../ Tässä
biisissä on nopea slayer tyyppinen sekasorto soolo joka lopussa seuraa taustalla
olevaa riffiä.
9.Incantation of Shub-Niggurah
Biisi alkaa hieman itämaisella meiningillä ja akustisella
kitaralla mitä ehkä osasi hieman biisin nimestä odottaa. Vokaalit on tehty
alkuun kuin joku elokuvien heimopäällikkö puhuisi, vaikka tässä ilmeisesti
jonkinlaista manausta lausutaan. Todella hieno tunnelma saatu tehtyä tähän. Alun
puhe on ilmeisesti latinaa? Tämä on kyllä todella vihainen kappale tuskan
huutoa ja pahaenteistä musiikkia. Myös nopeaa kaahausta biisistä löytyy ja
albumin viimeinen biisi kyllä tyhjentää pankin tämä on hieman pidempi biisi ja
mielestäni melkoinen mestariteos. Tämä on musiikillisesti erittäin monipuolinen
biisi ja miten hyvin osattu vielä sovittaa kaikki osat. Biisin nimi
Shub-Niggurathin loitsu herättää jonkinverran kysymyksiä varmasti itse kussakin
ja suosittelen lukemaan aiheesta se on ihan eri tarina eikä suoranaisesti kuulu
levyarvosteluuni.
Loppusanat
Nyt täytyy ihan alkuun nostaa jalustalle se, että nyt on
käsissä albumi, jonka sanoitukset vaativat erityismaininnan ovat sen verta
loistavia! Sanoituksista ja laulutyylistä voi ottaa opiksi, jos mielii soittaa
kyseistä tyyliä.
Rumputyöskentely on älyttömän upeaa ja kitarariffit morjens!
Koko albumi on todella tiukkaa kamaa ja tässä albumilla käsitellään varmaan kaikki
kikat mitä kyseinen tyyli sisältää.
Soittajat ovat erittäin taitavia ja hallitsevat tämän tyylin
erinomaisesti.
Sovitukset ovat 6/5 ainoita asioita, joita huomasin niin
soundipuolessa oli paikoin jotain pientä heikkoutta mutta se nyt on sellaista
kuitenkin itse meininki pysyy hyvin aitona, joka on huomattavasti tärkeämpää
ainakin itselle! Studiossa hifistelyllä ja tietokoneella saadaan mikä vain
kuulostamaan hyvältä, mutta aitoutta ei voi feikata ja tämä bändi on aito!
Arvosana 9/10
Loppuun teille vielä yllätyksenä pätkä kyseiseltä levyltä ja minun yritys soittaa eräs riffi perässä.