Translate

tiistai 11. lokakuuta 2022

Moonlight Sorcery- Piercing Through The Frozen Eternity


Alkusanat

Bändi tiedusteli jo aikaa sitten, jos haluaisin arvostella heidän uuden tuotoksen. Omien kiireiden vuoksi sekä jo ennen heitä sovittujen arvostelujen tekemiseen on aikaa hieman kerinnyt kuitenkin mennä. Mutta nyt on viimein aika! Tätä olen odottanut suht innolla, kun tiesin että tarjolla olisi melodista black metallia ja hieman vaihtelua päivittäiseen kuunteluuni sekä myös arvostelluissa bändeissä.

Kansitaiteesta tulee hieman mieleen heti Immortal- At the heart of Winter. Se oli yksi omia suosikkijulkaisujani black metallissa ja kyseiseltä yhtyeeltä. Julkaisu itseasiassa isossa osassa johdatti minua black metallin pariin teini-ikäisenä. Siinämielessä kansi antaa itsellekkin nostalgisen tunnelman. Toinen juttu mikä pisti silmään, on 2 biisillä suomenkieliset nimet ja muut englanniksi. Mielenkiinnolla lähden tutustumaan tuotokseen!

Bändi

Loitsumestari Taikakallo- soolo kitara, basso

Haaska- Kitara

Ruttomieli- Laulut

Tommi “Tomahawk” Tuhkala- Sessiorumpali

 

Miksaus- Riku Jaakkola

Masterointi- Trollhouse Audio

Kansitaide- Linda Piekäinen

Logo- Astral Gaze

Valokuvat- Sofia Dousk

1.Untenkutoja

Biisi on puhtaasti introna toimiva instrumentaaliveto, kosketin säestyksellä sekä tuulen vihellystä taustalla. Mystinen ja kaunis tunnelma, jossa on jotain synkkää. Oikein hyvä aloitus julkaisulle. Soundit vaikuttavat oikein hiotuilta sekä tämä aloitus on mielestäni osattu/ maltettu pitää riittävän lyhyenä eikä sillä yritetty vielä mitään erikoisia kikkoja sen enempää.

2.For Thy Light Is Ice

Biisi kosketinmelodia poikkeaa soundillisesti hieman introssa esiintyneestä se iski hieman korvaan, mutta ei toki haittaa sen enempää. Hienosti alustetaan hyvällä melodialle, johon muut soittimet liittyvät ja sithän tässä jo annetaan huolella turpaan.

Laulu kun alkaa se on toki tyyliin sopiva ja raaka, myös teknisesti kuulostaa oikein sopivalle sekä soundi on hyvä mutta ehkä mielestäni turhan vaimeaksi jätetty. Painoarvoa on jotenkin jätetty enemmän musiikille mikä ehkä jollain tapaa toki erottaa yhtyeen massasta.

Biisissä esiintyvä melodia tuo mieleen niin vahvasti Vansidian yhtyeen, jota arvostelin aiemmin ja yhtyeessä vaikuttaa mies myös tuon yhtyeen takaa niin tätä ei toinna ehkä ihmetellä. Mietin aluksi, että noin identtinen huiluääni ei kyllä irtoa varmasti eri käsistä.

Korkealta soitetussa tremolo riffissä on kyllä pirun nätti melodia. Matalammalta kun soitetaan kuvioita ja sitten nämä sweep osuudet niin on todella paljon klassisen musiikin piirteitä ja ehkä hieman tuli jopa Yngwie Malmsteen tuosta mieleen. Teknistä, taitavaa ja puhdasta soittoa!

Rumpalilta myös erittäin tarkkaa työskentelyä. Fillit osuu niin hienosti sekä peltiä on käytetty maltillisesti, vaikka soitetaankin nopeasti ja iskut ovat oikeissa paikoissa.

3.Ice-Veiled Spell

Tämän biisin alussa voimakkaimpana itselle tulee esille kaikesta musiikista virvelirummun iskut. Ne toki antavat mukavan rytmin heilutella päätä mukana. Tämä menee ehkä hieman kliseisemmäksi edelliseen verrattuna, kun tyylilajia ajatellaan.

Hyvää melodiaa tässä tarjoillaan toki ja yhtyeen tyyli alkaa olla jo tuttua.

Biisin lopetus tuohon korkealta soitettuun biisin melodiaan hitaampana ja mahtipontisempana oli kyllä hieno! Myös se, että koskettimet jäävät tuota soittamaan vielä loppuun niin erittäin kova!

 

Tästä yritin pätkää soitella tästä biisistä korvakuulolta, oli jotenkin haasteellinen tehtävä tämmöisestä nopeasta soitosta yrittää omilla taidoilla poimia mutta sieltä täältä aina jotakin kuitenkin. Se olisi kuitenkin nähtävissä tästä. Oikein menosta en anna takuuta, ei ole minulla liian tarkka korva kuitenkaan.Ihan loppu ei kuulu kuvioon kunha kikkailin.

 




4.Wolven Hour

Heavy metalmainen riffi alussa, mutta soitettu black metalmaisella otteella. Erikoinen jotenkin oli tuo alku ja omanlainen, mutta sitten kääntyy oikein perinteiseen black metalliin taas.

Rytmi on selkeä ja melodiat jälleen hyvät. Rummuilla kun tehty tuollainen tauotettu katkonainen kohta, kunnes lähdetään kaahaamaan sata lasissa myös mielestäni toimi oikein hienosti.

 Biisissä hiukan ennen puoltaväliä mielestäni rytmi menee hieman liian vaikeaksi näin kuuntelijana. Biisissä tulee semmoinen himmailu kohta tuon jälkeen, joka ei jotenkaan ehkä istu täysin kokonaisuuteen ja rummuilla on jopa hieman discomainen meno kun siitä lähtee melodioilla leikittelyä sooloon asti. Se itsessään kuulostaa ihan hyvältä, mutta jotenkin se irtosi muusta kokonaisuudesta mielestäni liikaa.

Soolo osuus jatkuu ja jatkuu taitavaahan tämä toki on soittamista ajatellen, mutta jotenkin menee hiukan yli.

Biisi loppuu hitaampaan melodiaan, joka soitetaan kitaralla ja koskettimet jatkaa loppuun. Tämä kun toistui kuviona nyt heti edellisen biisin perään niin tuli jotenkin tunne, että loppuiko ideat? Yksittäisinä biiseinä se toimisi mutta näin peräkkäin kuunneltuna itselle tuli se tunne, että toistetaan samalla kuviolla vaan kun se toimii hyvin kuitenkin.

 

5. Hauta-alttari

Mukava kuulla loppuun suomenkielinen biisi. Se toi vaihtelua tähän toki muuten hyvin samanlaisella menolla toteutettuun EP:seen. Biisissä jää vokaalien osalta harmittamaan, ettei sanoista oikein tahdo saada kiinni.

Biisissä on noin 2 minuutin paikkeilla tuollainen, että kitara jää soittelemaan itsekseen vastaavaa tyyliä on myös Immortalin julkaisuilla kuultavissa ja itse yhdistin kohdan suoraan sinne.

Biisissä on melkoista kitarasooloilua jälleen luvassa.

Biisin nimen mukaisesti on kunnon kirkkourku soundia biisin loppupuolella ja pahaenteinen fiilis. Synkkä lopetus kylmälle ja synkälle julkaisulle.

Loppusanat

Lauluista jäi hieman harmittamaan, ettei niistä saa niin hyvin selvää, tunnelman luojana toki menee tällaiseen musiikkiin.

Musiikillisesti soitto oli taitavaa sekä sovitukset suurimmalta osin.

Rumpalilta ja kitaristilta musiikillisesti ihan huikeat suoritukset. Kosketinmelodiat toimivat myös oikein hienosti ja jokaisella biisillä oli oikein loistavat melodiat muutenkin.

Paikoin en ihan syttynyt sovituksille, ne irtaantuivat kokonaisuudesta mielestäni hieman liikaa. Myös tiluttaminen ja kitarataiteilu mielestäni hiukan karkasi paikoin. Toki se erottaa isosta massasta yhtyettä, että toisaalta voidaan pitää jonkinlaisena vahvuutena myös.

Soundit olivat kyllä tasapainoiset ja hyvät ennenkaikkea rumpujen osalta. Genrelle ominaista on jotenkin vaimeat peltien äänet, en itse jotenkaan siitä niin tykkää mutta tässä se oli mielestäni ihan hallussa kuitenkin.

Mahdolliselta seuraavalta julkaisulta odottaisin ehkä enemmän malttia kitaratiluttelun kanssa, selkeämmät vokaalit ja rumpujen peltiääniin hiukan lisää potkua.

Oli tämä kyllä kylmä ja synkkä julkaisu, kuten kansikuvasta olisi voinut odottaa. 

Ihan alhaalla linkkejä yhtyeen sivustoille.

 

Tuomio

 8/10

 


 

 

ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE!

 

Moonlight Sorcery

Piercing Through The Frozen Eternity

 

Melodic black metal from Finland! This EP has released in 2022.

Cover art reminds me about ”Immortal-At the heart of winter” It was one of my favorite black metal releases many years back and was also one of those albums that took my attention to black metal when I was an teenager.

Band asked me to review their new release and there is long time because my personal hurries and other reviews before this but now is the time for this one! I have waited this because I knew there is melodic black metal coming and it give some changes for my daily music and for these bands I have written now.

Line-up

Loitsumestari Taikakallo- solo guitar, bass

Haaska- Guitar

Ruttomieli- Vocals

Tommi “Tomahawk” Tuhkala- Session Drummer

 

Mixing- Riku Jaakkola

Mastering- Trollhouse Audio

Art work- Linda Piekäinen

Logo- Astral Gaze

Photographys- Sofia Dousk

 


1.Untenkutoja

This song was instrumental one and works like some intro song. Keyboard music with some sounds of wind.

Mystical and beautiful atmosphere with something dark. Really nice beginning for the release. Sounds seems to be kinda refined and this start have made to be short enough and there is no any special tricks that could ruin this.

2.For Thy Light Is Ice

Keyboard sound is littlebit different than on first track and it littlebit kinda jumped to my ear, but it doesn´t matter. They initialize this song with that nice melody and then every other instruments jumps in and then they just kick some asses.

When the vocals starts it is rough and fit for the style and technique also sounds good for the genre. But These vocals are maybe littlebit too ”subdued” sound. There is more space for the music and it maybe somehow make them to be more unique in genre, ofcourse there is still many of these kind of bands but I think more those bands make vocals more powerful.

Melody of this song reminds me about the band Vansidian that I reviewed some months back and behind this band you can see same dude playing guitar so you dont need to wonder it. In the first time I listened there never can´t be so identical harmonics from someone other hands.

Tremolo riffs played on high makes really nice melodies. There is some classical music vibes while listening those arpeggios from low to high. Maybe reminds me even about some Yngwie Malmsteen things. Technical, talented and clear playing!

Drummer also hit every notes so sharp. Fills hits the rhythm so nice and cymbals are used sparingly not too much even play fast.

 

3.Ice-Veiled Spell

From the begin of this song most attention goes for snare drum sound it is so powerful. Those ofcourse gives nice rhythm to bang your head while listening this. This is maybe littlebit more ”cliche” style song than previous one.

This include good melodies and also starts to figure out their style.

Song has ended with slower played melody with high notes and it makes that sounds pompous. That also when keyboard continue to keep playing melody alone after that makes that works even lot better.

I also tried to play some part of this song by ear. Results can be found above from finnish version. It is hard for me to try catch those riffs or melodies from this kind of music, fast and littlebit messy. I can´t give you any guarantee I played it right but go to listen that and let me know whay you think.

4.Wolven Hour

Heavy metal style riff on the beginning part. But it has played with some black metal style. That was interesting. Then it turns more to some basic black metal.

Rhythm is clear and melodies again great! Drums makes this part with some stopped rhythm before they start to play soo fast that part sounded so great!

Little moment before halftime of the song rythm goes maybe somekind of too hard for the listener. Song also include some peaceful moment after that and in my opinion that not fit for the whole thing. Drums also bring some ”disco” vibes and then there is some guitar melodies and solo part. That part itself sounded good but I think it went little too much out from that other part of the song.

Solo part just continues really long time and if we think that okay he is great player with guitar but this is maybe too much.

Song ends with slower melody that are played with guitar and then keyboard continues that to end. This pattern repeated itself maybe too fast after listened that previous song.

If we think both songs just one song those both works but now after listened those successively it repeated one same idea.


5. Hauta-alttari

It is nice to hear some finnish songs also, it makes this release more versatile to use several language.

These vocals are littlebit too shy and it frustrate me. I can´t hear the lyrics so clear.

There is this moment somewhere around 2 minutes when guitar plays alone that part brings so much Immortal vibes. I immediately connect these kind of moments right there.

Song include again really much some guitar soloing.

Song also include some church organ sounds and it sounds kinda creepy. Cold end for the cold and dark release!

Ending words

I think vocals should be more clear, ofcourse even now those give some atmosphere but.

In musical way this was talented and also songwriting skills works damn great mostly.

In technical way drummer and guitarist can get 10 points. Keyboard melodies also works so well and every melodies also.

In some moments I didn´t like those musical arrangements, because some part ”detaches from the wholes”. Ofcourse it makes difference if compare this to other bands but I think it went too long with all those guitar solos and tricks. But somehow can keep that as a strenght.

Sounds was in good balance and good especially for the drums. Genre have this ”problem” with too shy cymbal sounds but this was littlebit better with that problem.

I would like to hear littlebit less guitar soloing, more clear vocals and littlebit more attach for the cymbal sounds if they record new material some day.

This was cold and dark release, as you can wait after seeing that artwork!.

 

Sentence

8/10

 

Links

https://www.facebook.com/moonlight.sorcery/ 

https://moonlightsorcery.bandcamp.com/

https://www.instagram.com/moonlight.sorcery/?hl=fi

keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Varoshan- ...And Then The Rains Came

 


Alkusanat

Yhtye pisti viestiä, jos olisin kiinnostunut arvostelemaan heidän debyyttialbumin.  

Suomalais- brittiläisen Varoshanin debyyttialbumi …And Then The Rains Came julkaistiin tammikuussa 2022.

 

Varoshan on tuore metallibändi, jossa esiintyy suomalaisia, brittiläisiä ja Saksassa asuvia jäseniä. Yhtyeen musiikki yhdistelee surutta tyylejä progressiivisesta postmetallista sludge-vaikutteiseen hardcore-metalliin. Neurosis, My Dying Bride, Converge, ja Iommi-fanit löytävät musiikista tuttuja piirteitä. Varoshanin debyyttialbumi on julkaistu digitaalisena ja kasettina. Levy-yhtiömä toimii Elitbolaget.

Varoshanin muusikot ovat tehneet pitkät urat äärimusiikin parissa ja soittavat aktiivisesti useammassa bändissä. Rivistön miehistä löytyy tuttuja mm. Bob Malmströmin, Hundred Year Old Manin (UK), Intrasonic (DE) ja Final Assaultin sulosointujen takaa. Varoshan ei kuitenkaan ole sivuprojekti, vaan yhtye tarjoilee musiikkiäänitteitä ja livekeikkoja täysivaltaisena bändinä.

Varoshan tammikuuksi levy- julkaisun yhteydessä kaavaillut Suomen keikat siirtyivät Covid-19 rajoitusten myötä. Albumi on jo saanut hyvän vastaanoton.

Varoshan on:

Mark Howes- laulu & livekitarat

Anders Bomberg- kitarat, ohjelmointi

Anders Törnqvist- rummut

Matias Löfman- basso, ohjelmointi


                                                         (promo taken by Anders Törnqvist)

1.The Crow

Albumi alkaa sateen äänillä ja mielenkiintoisella clean kitara tunnelmoinnilla. Siihen liittyy sitten rummut ja vahvat bassot.

Biisi jatkuu tuollaisella post hardcore kohdalla, mutta mielestäni siinä laulut käynnistyvät jotenkin liian äkkiä. Olisin ehkä miettinyt tuohon kohtaan hetken aikaa pelkästään soittoa, johon sitten nuo huudot voisi liittyä.

Sitten tässä vuorotellaan tuon huuto osuuden ja tuon rauhallisen tunnelmoinnin välillä ja siihen rauhalliseen tunnelmointiin on lisätty tuollaisia puhe osuuksia ja se kyllä kuulostaa hyvälle!

Noin kohdassa 2.50 biisi on hienosti kirjoitettu ulos tuosta noiden kahden säkeistön kertaamisesta ja biisi jatkuu luontevan kuuloisesti!

Hieman myöhemmin biisissä basso jätetään yksin soittelemaan yksinkertaisempaa kuviota ja ainakin itselle tuo kohta alkaa vaikuttaa hieman siltä, ettei täysin tiedetä mitä tässä kuuluisi tehdä tai tehdään. Mielestäni myös tuosta, kun jatketaan tuollaiseen raskaampaan osioon se ei ole täysin saumaton. En ihan ymmärtänyt täysin tuota kohtaa. Periaatteessa biisin olisi voinut lopettaa jotenkin noin, mutta tässä liian kauan jatketaan tätä virittelyä vielä loppua kohden.

Biisin lopetus oli ihan hyvä mutta loppuosiossa kun esitetään tuollaisia efektejä musiikin joukossa, niin en ihan saanut niistäkään kiinni. Toi se toki biisiin jotain erilaista ja biisihän oli kestoltaan tosiaan semmoinen 8 minuuttia että on tässä vaihtelevuutta kyllä, mutta itselle jotenkin hieman liian raskas pala heti albumin alkuun.

2.The Wrath

Seuraava biisi käynnistyykin bassoriffittelyllä ja näin se toimii jo huomattavasti paremmin kuin edellisessä biisissä jotenkin keskellä biisiä kesken kaiken mielestäni hieman ”epämääräisesti”.

On melko progemainen meininki kyllä tässä biisissä. Jotenkin hankalaa rytmiä, mutta se on toki sovituksellisesti myös haastava ja ihan hatun noston arvoinen suoritus, että saatu rummut jne kaikki muu istumaan hienosti kokonaisuuteen.

Pidän kyllä näistä huutolauluista ja varsinkin kun biisissä tulee tuollainen kunnon raskas mättökohta hieman ennen puolta väliä.

Tässä biisissä jätetään rummut soittelemaan yksin hetkeksi ja siihen liittyy tuollaisia hieman ehkä avaruusmaisia ääniä. Hieman hämmennyin tästä kohdasta, mutta kun tuo ekassakin biisissä kuultu puhe osuus liittyy mukaan ja jotkit aariat niin tämä kuulostaa taas pirun hyvältä! Taustalla on myös tuota huutolaulua ja sovituksen kanssa on vaadittu tässäkin varmasti paljon tarkkuutta, että saatu kaikki istumaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Erittäin taitavan kuuloinen ja hieno kohta!

Tämä biisin loppupuoli kyllä yllätti aikalailla, oli todella hyvä ja hieno toteutus! Jouduin hämmästelemään tätä samantien useamman kierroksen!

3.The Tyrant

Biisi aloitetaan raskaasti ja jokainen biisi on saatu heti alusta lähtien kuulostamaan erilaiselta edelliseen verrattuna vielä.

Tämä kuulostaisi suht perinteisellekkin hardcore metallille, mutta musiikki on hieman progempaa kuitenkin.

Biisissä on melko hyvänkuuloinen melodia osuus/ soolo. Vahva basso pehmentää kokonaisuutta ja se on mielestäni varmasti se avain, kun tämä kuulostaa niin miellyttävälle kuunnella, vaikka kitara onkin melko kirkas soundinen tuossa kohtaa.

Tämä rauhallinen kohta tuon soolo osuuden jälkeen kuulostaa kyllä jälleen pirun hyvältä! Samaan aikaan kohta on jotenkin mahtipontinen, sopisi johonkin elokuvaankin mielestäni.

Tämä oli melko sähäkkä biisi kyllä. Alkaa jo päästä myös enemmän sisälle bändin tyyliin.

4.Tyger Heart (Interlude)

Tässä on maaginen tunnelma tuon puhe osuuden ja rauhallisen tunnelmoinnin kokonaisuus on hienosti toteutettu.

5.The Message (Feat. Riina Rinkinen)

Tämäkin biisi alkoi suht räväkästi. Mutta hieman biisi mielestäni laahaa hitaan temmon takia, tämä on todella doom henkistä meininkiä. Itsellä näissä kohdissa tulee vähän semmoinen tunne, että tapahtuisi jo jotakin, mutta sitä jotain aina valmistellaan hieman liian kauan. Sama kuvio soitetaan muutamalla eri variaatiolla ja se lisää biisiin ainakin pituutta.

Tämä puhdas naisääni ja nuo huutolaulut päällekkäin kuulostavat kyllä erittäin hyvältä! Se efektinä antaa myös semmoinen hieman maailmanlopun viban tähän. Mahtipontisuutta kohdassa myös löytyy. Biisi kuulostaa melko isolta!

Biisissä naisäänestä saadaan nauttia myös yksin, tuo laulaminen tuossa kohtaa on mielestäni rytmitetty jotenkin tutulla tavalla 7 minuutin kohdalta eteenpäin. Olen varmaan kuullut jossain täysin samalla tavalla rytmitetyn ja naisäänellä lauletun kohdan, mutta en saa nyt päähän missä se olisi ollut. Kuitenkin hyvältä kuulostaa!

Ihan viimeinen osuus, jossa kitaramelodia katkaisee rytmin tavallaan tuolla tatatata tatatata se aluksi pisti korvaan, mutta kun toistin sen ja suljin silmät niin kyllä se vaan kuulosti hyvältä kuitenkin!

Tästä biisistä yhtye on julkaissut myös musiikkivideon, joka on katseltavissa linkin takaa. https://www.youtube.com/watch?v=zpbvPoM5BYM

6.The Snake

Tässä biisissä esitellään taas hieman erilaista tunnelmointia, tämä biisi jotenkin vaikuttaa siltä, että nyt ollaan jäsenien vahvuus alueella.

Helvetin hyvän kuuloinen on tämä soundi kitara soololla, se istuu tähän biisiin kuin nenä päähän. Nimenomaan juuri tuo soundi kuinka hyvin se istuu tähän tunnelmointiin lisää tuon soolo osuuden vaikuttavuutta.

Biisissä tarjoillaan myös enemmän tuollaista akustista fiilistelyä ja aarioita kuuluu taustalla. Erittäin hieno biisi siis huh huh! Ja biisin tyyli albumin lopetukseen myös on kyllä melkoinen!

Loppua kohden myös tuota akustista fiilistelyä kokoajan viedään monivivahteikkaammaksi lisätyin äänin, melodioin jne.

Lopun merenkuohunta vielä lopetti hienosti tämän kaiken.

Yksittäisenä biisinä tämä oli kyllä 10 arvoinen suoritus. Sovitukset aivan jäätävän kovat! 

Yritin korvakuulolta soitella biisin soolo osuutta, se on hieman pitkä ja äkkiistään harjoiteltuna en kyllä muistanut koko pätkää kovin hyvin, mutta tässä olisi yritykseni. 





 

Loppusanat

Albumi on monipuolinen, se on ensimmäinen ajatus tämän kuunneltua.

Soittajien kokemus nyt käy ilmi jo heti ensimmäisen biisin aikana, että vaikka on debyyttialbumi tällä yhtyeellä niin ei soittajat ole ensimmäistä kertaa musiikkia kirjoittamassa kuitenkaan.

Laulu suoritukset olivat jäätävän kovat läpi albumin ja on muuten monenmoista niidenkin osalta tarjolla tässä.

Ehkä tämän julkaisun kanssa mietin hiukan sitä, että onko tästä yritetty luoda liian monipuolinen siihen nähden, että tämä ei ihan selkeästi ole tiettyä tyyliä ja voi jäädä julkaisuna tavallaan sellaiseksi, että se toimii kyllä osittain kaikille mutta ei täysin kenellekkään.

Musiikillisesti kuitenkin oikein loistavaa työtä.

 

 

Tuomio

9/10

 

 

 

 

 

 

ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE!

Varoshan- ...And Then The Rains Came (2022)

The Band asked me to review their debut album. Debut album is named …And Then The Rains Came.

They released it in January 2022.  Band members are from Finland and from England.

Varoshan is a fresh metal band with Finnish, British members and some members live in Germany. The band's music combines sad styles from progressive post-metal to sludge-influenced hardcore metal. Neurosis, My Dying Bride, Converge, and Iommi fans will find familiar features in the music. Varoshan's debut album has been released digitally and on cassette. The record company operates Elitbolaget.

Varoshan's musicians have had long careers in extreme music and they play active in several bands. Among the men in the line-up, there are acquaintances, e.g. Behind the sweet chords of Bob Malmström, Hundred Year Old Man (UK), Intrasonic (DE) and Final Assault. Varoshan is not  a side project, but the band brings music releases and live gigs as a full-fledged band.

Varosha's concerts in Finland planned for January in connection with the album release were postponed due to the Covid-19 restrictions. The album has already been well received.

Varoshan:

Mark Howes- vocals & live guitar

Anders Bomberg- guitars and programming

Anders Törnqvist- drums

Matias Löfman- bass and programming

 

1.The Crow

The album starts with the sounds of rain and an interesting clean guitar atmosphere. It is then joined by drums and strong bass.

The song continues in such a post hardcore way, but I think the vocals start somehow too suddenly/fast. I might have thought for a while at that point just about the playing instruments, to which those screams could be connected littlebit later.

 

Then they alternate between this shouting part and that calm atmosphere, and to that calm atmosphere, such speech parts have been added on it and it sounds good!

 

Around 2.50, the song is nicely way written out from that repetition of those two verses and the song continues with a natural sounding way!

 

 

A little later in the song, the bass is left alone to play a simplier pattern, and at least to me at that point it starts to seem a bit like you don't fully know what should be done or is being done here. I also think that, when they continue to such a heavier part, it is not completely seamless. I didn't quite understand that point of that part. In principle, the song could have ended somehow like that, but here they continue this "tricking" for too long towards the end.

The ending part of the song was quite good, but in the final section, when such effects are presented among the music, I didn't quite catch the idea either. Of course, it brought something different to the song, and the song was really 8 minutes long, so there's some variability here, but somehow it's a bit too heavy bite for me right at the beginning of the album.

 

2.The Wrath

The next song starts with bass riffing and this way it already works significantly better than in the previous song, Where it was somehow in the middle I think it's a bit "vague".

There is quite a progressive-like mood in this song. Kind of a tricky rhythm, but it's certainly also challenging in terms of arrangement and a performance worth raising your hat to, that you got the drums, etc. and everything else to fit nicely into the whole.

I like these  songs with scream parts, and especially when the song comes with such a heavy part a littlebit before the middle time of the song.

In this song, the drums are left to play alone for a while and it is accompanied by such, maybe space-like, sounds. I was a little confused about this part, but when the speech part heard in the first song is included and some arias, this sounds damn good again! There is also that screaming vocals in the background, and with the arrangement, a lot of precision must have been required here as well, to make everything sit as one whole thing. Very skillful sounding and great part!

This ending part of the song did surprise me in big way, it was really good and great execution! I had to repeat this for several rounds right after listened this.

3.The Tyrant

each song is made to sound different compared to the previous one

This sounds kinda basic hardcore metal, but music is more progressive.

This song include pretty nice sounding melody/ solo part. Strong bass makes this whole thing sound more soft and I think that is the reason to make this sound more pleasant, even guitar is pretty bright sounding on that part.

This peaceful part after this solo section sounds damn great. Same time this sounds somehow ”pompous”, I think that part would fit to some movie.

This was quite kick ass song. I think i start to get more in to their style.

4.Tyger Heart (Interlude)

There is a magical atmosphere here, the speech part and the calm atmosphere as a whole are nicely executed.

5.The Message (Feat. Riina Rinkinen)

This song also started quite fast. But I think the song is a bit sluggish because of the slow tempo, this is really a doom mental mood. At these points, I get the feeling that something is already happening, but that something is always being prepared for a little too long. The same pattern is played with a few different variations and it at least adds length to the song.

This clean female voice and those screams on top of each other sound very good indeed! As an effect, it also gives this a bit of an apocalypse vibe. There is also pomposity in the passage. The song sounds pretty big!

In the song, the female voice can also be enjoyed alone, I think the singing at that point is rhythmic in a familiar way from the 7 minute mark onwards. I must have heard a passage with the exact same rhythm and sung by a female voice somewhere, but now I can't remember where it was. However, it sounds good!

Last part where guitarmelody cut this rythm kinda this ”tatatata tatatata” In first point it took my attention in bad way but then I repeated it and listened it eyes closed and need to say it sounds damn brilliant.

They have also released music video of this song and you can find that video behind this link. https://www.youtube.com/watch?v=zpbvPoM5BYM

6.The Snake

This song they show something littlebit different and this sounds immediately like now we are in the ”strenght area” of band members.

Damn great sounding guitar tone in solo part, it fits for this song like nose to the head.

Especially this tone how good it fits rises that effectiveness of the solo part.  

They also show more some acoustic atmosphere with some arias on background. Damn nice song! And also this style of the song is so brilliant way to end this all.

They also make this acoustic playing more ”multifaceted” with added sounds and melodies.

Some water turbulence sound also ends this nicely.

This exact song is worth of 10 points. Arrangements are damn great!

I tried to play this solo part of the song by ear but it was kinda long part and I haven´t that much time to try get in perfectly right but you can go watch results from finnish version above. 

 

Ending words

Album is versatile that was first thought after listened this.

Experience of the members can be heard immediately while first song. So even this is debut album for the band the members of the band aren´t not writing music first time.

Vocals was damn great from the beginning to end. And there was maybe 3? vocalist so great job from everyone.

With this release I started to think littlebit this. Was this littlebit too versatile, there is something for everyone but not exactly for someone. But in musical way this was really good job.

Sentence

9/10

 You can find them from here.

https://m.facebook.com/varoshandoom/?_rdr

https://www.instagram.com/varoshandoom/ 


perjantai 19. elokuuta 2022

Swansong- Winter Maiden

                            

                                                (Kansitaide/ Art Work by Timo Kokko)

                                                   (kuva/photo by Lucy Alienne Visuals)


Swansong

Winter Maiden (2022)

 

Alkusanat

Olen yhtyeen laulajan kanssa vaihdellut ajatuksia musiikista jonkun verran instagramissa ja hän joskus kysyi, jos olisin kiinnostunut arvostelemaan tämän heidän ensimmäisen EP:n, se jäi hieman siinä kun odottelin onko heillä tulossa fyysisiä kopioita, joita ei sitten ilmeisesti tehty tästä. Mutta nyt on tullut aika kuitenkin suorittaa arvostelu. Otin arvostelussa biisit musiikkivideoiden kautta, sillä kaikista EP:n kappaleista on tehty video! Videot ovat myös sen verran näyttäviä, että mielellään hieman voisin heittää kommenttia samalla niistä.

Vuosia taaksepäin, muistan sen kun yhtyeen rumpalin kanssa istuttiin Huntterin terassilla oluella ja keskusteltiin musiikista sattumalta. Itse en vielä silloin asustellut Kuopiossa vaan olin käymässä ja oli semmoinen sivukuppilakierros meneillään kaverini kanssa niin emme sitten silloin viipyneet siinä kuin sen parin tuopin verran ja hyvin alkanut keskustelu jäi hieman kesken silloin. Nyt on mukava nähdä, millaista jälkeä uuden musiikin parissa tarjoillaan myös hänen osaltaan.

Odotin heidän keikkaansa myös kovasti, mutta hyvällä tuurillani sairastuin koronaan juuri keikan alla, eikä keikalle ollut asiaa.

Swansong

Laulu- Jemiina

Kitara- Topi Pitkänen

Kitara- Tuomas Leskinen

Rummut- Markus Tikkanen

Laulu ja basso- Tomas Ahlroos (sessiojäsen eli ei varsinainen)



                                           (kuva/ photo by Teemu Myöhänen/ Karmamedia.fi)


1.Lovely Bones

Heti ensimmäinen alkaa hyvällä kitarariffillä, joka olikin pakko sitten yrittää soitella perässä. Lopputulos on katsottavissa biisistä tulevien ajatusten jälkeen alapuolella.

Laulajan ääni on brutaali ja tuo semmoisen Arch Enemy viban kyllä välittömästi. Biisissä esiintyvät puheosuudet ovat ehkä turhan vaisut, vaikka idea niissä toki on hyvä. Tuollainen kohta on myös varmasti hankala juuri toteuttaa, kun siitä katoaa se tunnelma, kun lisää voluumia tuollaiseen ääntelyyn.

Biisin rakenne vaikuttaa oikein mietityltä ja komppikitaratkin ovat monipuolisemmat kaiken melodien taustalla, joka saa musiikin kuulostamaan ammattimaisemmalta heti.

Noin kohdassa 2:20 alkaa tuollainen hieman progemainenkin riffi ja päälle iskeytyy kitarasoolo. Molemmat ovat mielestäni yksinään hyvänkuuloisia, mutta jotenkin päällekkäin ne eivät mielestäni täysin istu. Tuohon kohtaan palasin useita kertoja tätä kuunnellessa. Jotenkin menee liian sekavaksi, kun biisi on muuten todella selkeä. Soolon lopetus on kyllä hyvä ja kuinka musiikkia siitä jatketaan.

Biisin päämelodia on tarttuva ja antaa luonteen kappaleelle.

Lopussa tykkäsin tuosta, että introna esiintyvä riffi vedettiin korkealta ja se tavallaan vaivutti musiikin loppuun.

Rummuilta tämä on myös virheetön suoritus kyllä. Pidän myös tuosta ettei rummuilla liikaa kikkailla, vaikka fillejä on tuotu juuri kaikkiin vaihdoksiin asianmukaisesti ja tyylipuhtaasti. Todella vahvaa suorittamista siltä osin.

Vahva basson jylinä myös tekee biisin rungosta erittäin vahvan. Se hyvin möyryää musiikin läpi. Basson soundit on pidetty bassomaisena ja maltillisena, joka on juuri oikea valinta tämän kuultuani.  

Soundit olivat tässä kyllä pirun hyvät ja jotenkin rehelliset.

Mielestäni musiikkivideokin oli hyvin toteutettu, kuva vaihtui mielestäni hyvässä rytmissä, ettei liian nopeasti tai liian hitaasti sekä kuvaa käytettiin mielestäni ammattimaisesti.

Laulajan maskeeraukset ovat kyllä erittäin hyvät ja osuvat biisiin, se tuo hienon lisän kokonaisuuteen.


2.Here I Stand

Hyvällä melodialla isketään tämä biisi käyntiin. Heti kuulee, että tässä on hittiainesta.

Rummut antavat tilaa tuolle melodialle ja komppikitara iskeytyy vähän kiertäen sivulle ja sit potku päähän ja homma käyntiin!

Tuollainen tauotettu komppikitarariffi joka laulun kanssa soi tuo jämäkkyyttä hyvin musiikkiin ja tavallaan korostaa laulua. Se antaa sille enemmän voimaa. Soitto myös vaikuttaa todella tiukalta.

Kertosäe kun lähti ja tuo puhdas miesvokaali tämän rujon naisärjynnän mukana niin hieman tuli kylmät väreet taas. Saatanan hyvänkuuloinen oli tuo kohta biisissä.

Ennen sooloa tuossa oli tuollainen mahtipontinen nostatus, jossa aloin tekemään automaattisesti jonkintasoista käärmetanssia siinä oli semmoinen itämainen viba jolle sytyn oikeastaan aina musiikissa.

Mielestäni biisistä tehty lyriikkavideo on myös erittäin jees. Koskettavat sanat ja esitystapa sopii sanoituksiin, joka myös on haasteellista. Sanoitukset ovat osaltaan myös koskettavat varmaan moni varsinkin vanhetessaan törmää tuollaisiin ajatuksiin ja voi saada jotain omakohtaista kosketuspintaa lyriikoihin. Videon istuttaminen myös osuvasti biisiin ei ole läpihuutohomma mutta tässä on onnistuttu.

Hyvä kitarasoolo tässäkin. Nyt kun komppikitara on pidetty maltillisempana, niin kaikki sujuu varmalla ammattimaisella otteella. Kyllä tämä on semmoista radiolista kamaa.

Sovitukset olivat mielestäni tässä aukottomat.

3.Winter Maiden

Tämä alkoikin akustisella kitaralla. Monipuolisuutta esitellään kyllä julkaisulla ja oli mukava yllätys tämä. Jotenkin biisi vaikuttaa heti myös hirmu isolle jotenkin, kun biisi aloitetaan noin ja katselee videossa olevia maisemia.  

Video on kyllä jäätävän hieno! Jotenkin tuo ajatus Winter Maiden ja katsoo, kuinka näyttävä laulaja on ja laulaa tuollaisessa rakennetussa asussa lumisessa maisemassa niin juuri tämä on sellaista visuaalista markkinointia minkä hallitseminen on myös aivan oma lukunsa.

Rumpu kompit ovat jotenkin nerokkaat, kun alussa akustisen fiilistelyn aikana soiteltiin tuollaista hieman jazzimaista settiä ja sitten hitailla tomi iskuilla, kun homma sähköistyy muutetaan komppi luontevasti tuollaiseen raskaampaan biisin mukaisesti. Erittäin kovaa työskentelyä!

Kitaratilutus osuuden aikana hitaat soinnut ja sitten kun komppikitarakin alkaa soittaa monimutkaisempaa kuviota loppuun taustalla niin kylläpä kitaristin korvista valuu hunajaa. Akustinen kitara on tuotu luontevan kuuloisesti jatkamaan tuosta jälleen hieman rauhallisempaan fiilistelyyn ja kuinka sähkökitaralla vedetään jatkoksi lisää melodioita päälle niin huh huh! Ei pienintäkään virhettä missään kohtaa, tämä ehkä minuutin pätkä on kyllä sellainen taidonnäyte musiikillisesta sovittamisesta, että voi moni ottaa oppia. Miksaukset ja soundit on myös osattu tuossa tehdä erittäin virheettömiksi.

 

 

Loppusanat

Tässä tarjoiltiin yllättävänkin monipuolisesti 3 biisin aikana kaikenlaista.

Se käy selväksi, että biisinkirjoitustaidot ovat korkeat yhtyeen jäsenillä. Teknillisesti voidaan puhua lähes virheettömästä suorituksesta ainakin näin lyhyemmällä julkaisulla. Toivon, että he pystyvät säilyttämään tämän kovan tason myös pidemmällä julkaisulla, mikäli semmoinen jossain vaiheessa tarjoillaan meille. Olen arvosteluja tehdessä maininnut sen useaan otteeseen, että meillä kotimaisten yhtyeiden taso on erittäin kova ja siellä on mielettömän kovia yksittäisiä biisejä tai lyhyempiä julkaisuja, mutta veto jotenkin alkaa loppua kesken pitkillä julkaisuilla se tapahtuu ihan isommillakin yhtyeillä joissain tapauksissa. Ja isommilla yhtyeillä vaikka biisit olisi kovia alusta loppuun, niin soundit on viety liian koneellisen kuuloisiksi.

Laulajan ääni ei mielestäni ole vielä ihan ”valmis” ja se on siinämielessä hyväkin asia, että toivon henkilökohtaisesti, että siitä tulee hieman vielä erottuvampi ja persoonallisempi kun tekniikka ja ääni kehittyvät. Mutta se yllätti, kuinka monenlaista vivahdetta äänestä kuitenkin löytyi, että laulaja kyllä osaa käyttää ääntä monipuolisesti, joka on iso etu. Uskon, että tämä kun tästä kehittyy, tulee kyllä kova tekijä myös laulajasta, jota toki on myös lähtökohtaisesti. Laulaja on myös oikein näyttävä mikä on mielestäni etu bändiä ajatellen. Hän myös hieman hämmentää, kun ulkoisesti ei osaisi yhtään odottaa mitään tuollaista, joka ei toki nykypäivänä ole uutta, mutta se luo siihen pienen ”shokkiefektin” joka auttaa tätä jäämään mieleen. Ulkoisesti myös ei koskaan pysty kenestäkään sanomaan yhtään mitään muuta kuin tuolta hän näyttää tänään. Mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin, yritin avata ajatusta parhaani mukaan. Mutta se jotenkin tosiaan tekee suuremman vaikutuksen myös silloin kun ei osaa odottaa ja vetästäänkin näinkin kovaa päin näköä.

Jos vertaa musiikkia taas osaltaan Arch Enemyyn tai Amon Amarthiin niin heidän soundinsa on jo nykyisin liian täyteläinen ja jotenkin koneella viimeistelty omaan makuun ja tämän yhtyeen taas semmoinen ”old schoolimpi” ja mielestäni se on tärkeä säilyttää myös jatkossa. Jotenkin liian huolelliset soundit juuri isoilla yhtyeillä tahtoo syödä luonnetta musiikista. Tällä yhtyeellä luonnetta tulee musiikin läpi kuten myös useilla pienemmillä yhtyeillä ja vaikka kuinka tehtäisi hommaa isolla vaihteella, niin tämä aitous tulee säilyttää.

Ensijulkaisuna oikein kovaa jälkeä, mutta tosiaan soittajilla on pitkää kokemusta aiemmista yhtyeistä niin arvostelussa ollaan myös kriittisempi.

Soundit olivat pirun kovat alusta loppuun. Erityismaininta kyllä tuosta Winter Maiden biisistä. Se on mielestäni nerokas alusta loppuun ja erittäin kovaa jälkeä musiikin sovittamisen osalta, kun vedetään akustisesti ja sähköisesti sekaisin ja kaikki on virheetöntä. Se on uskomatonta. Myös nyt ainakin voi sanoa, että juuri tuollaisella ajatuksella ja mielikuvalla voidaan tälläistä yhtyettä lähteä puskemaan esille, kun on nuo maskeeraukset ja tuo video ja kaikki. Siis tässä on osattu tehdä jotenkin kaikki se, mitä jonkin uuden liikeidean vieminen eteenpäin vaatisi. Biisi oli myös oma suosikkini näistä kaikista.

Pisteen rokotan tuosta ensimmäisen biisin sekavankuuloisesta kohdasta sekä että puheosuudet olivat mielestäni liian vaimeat. Vokaaleista en rokota, vaikka ääni ei täysin valmiilta kuulosta niin silti se kuulostaa kyllä hyvältä ja on yllättävänkin monivivahteinen, että kyseessä ei ole yhden tempun vokalisti ollenkaan vaan sieltä löytyy monipuolisuutta ja taitoa!

 

Tuomio

9/10

 

ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE!

Swansong-Winter Maiden (EP)

I have talk with singer of the band about music and stuff earlier. She asked me once, if I would like to make review about their first EP, and then I waited if there is coming physical copies but this time there didn´t come but it is time for the review anyway! I made these reviews about music/ lyric videos from Youtube. Every song of this EP have also music/lyricvideo and it was nice to watch those. Every video are so high quality. But don´t worry I also listened those songs without watching video and even eyes closed to not let that visual beauty try to confuse me while writing this review.

Many years back I remember I was on the terrace at bar called Hunter and I drinked beer with drummer of this band. It was a coincidence. I was there with my friend to drink couple beers we had this ”edge town bar tour” and this Hunter bar was one for our tour. And then this drummer came there and we started to talk things like music and stuff it is nice to see him playing now after many years and see how he plays.

Swansong- Winter Maiden (2022)

Swansong

Vocals- Jemiina

Guitar- Topi Pitkänen

Guitar- Tuomas Leskinen

Drums- Markus Tikkanen

Vocals & bass- Tomas Ahlroos (session member)

Art Work- Timo Kokko

 

I got this from the band.

They wanted to tell you this.

 

"Combining beautiful and brutal since 2020!

Finnish melodic death metal newcomer Swansong released their first EP Winter Maiden 25.2.2022, produced by Mathias ”Vreth” Lillmåns (Finntroll, …And Oceans, Dispyt).

Swansong is bringing something new to the metal scene combining melodic death, heavy and folk metal just to name a few. The powerful melodies with kickass riffs give you the 80`s and 90`s vibes. Oldschool elements get a new twist with a female death growls and screams with clean male vocals. Step in to the Swansong world of empowering stories with midnight warriors, strong maidens and let the cold wind howl!

Players of the band are experienced musicians from such bands as Verjnuarmu, Tornado, Carnal Demise and Omniversum and the songs have been in the making from the year 2019. This EP is a fine teaser about what awaits."

Then I tell you my thoughts about these 3 songs

 

1.      1. Lovely Bones

This first song starts with nice guitar riff and immediately I thought I need to try play this riff. Results can be found from above on finnish version.

Voice of the vocalist is brutal and it brings this Arch Enemy band vibes immediately. There is also some speech parts in this song with male sound but for me I think those are too shy. But ofcourse if try to keep that effect in your sound, I think it is hard to add some volume to voice.

composition sounds really thoughtfully. Also those riffs under the melodies are more versatile than just chords and it makes this sound more professional immediately.

There is some more progressive riff from the 2:20 minutes forward and then solo join over it.

Both things sounds good alone but I think same time it doesn´t fit that good it starts to sound littlebit messy for me. I repeated that part many times. And it littlebit confused me because rest of this all song are so clear. But ending that solo part was damn great and how they continue from there!

Main melody of this song is catchy and it gives a soul for this song. It is one main things for the hit song.

In the end of this song I liked that they use this Intro part riff but played it from high and it kinda ”put to sleep” this song.

About the drums this was flawless performance. I liked also that drums don´t try to make too much some tricks, even there is fills on these riff changes properly and stylishly. It was strong perfomance about that part.

Strong bass guitar sound also makes this ”body” of the song sounds really strong. It (rumbling? don´t know is this right word) through the whole song. Also sound of the bass is really basic and moderate and it is right choice after listened this.

Sounds of this song was damn great and also kinda honest.

About the music video it have good implementation, angle of view changed in good rhythm, not too quick not too slow, and use of the different angle of views was really professional.

One mention also about these vocalist makeups those was damn great and also fit for this song, it brings great addition for the wholeness.  

 

2.      2. Here I Stand

They start this song with great melody. Immediately can hear this have some hit song potential.

Drums gives space for this melody and second guitar joining it with some serious kick to the face and this song can starts to roll.

That guitar riff wtih paused rhythms you can hear under the vocals, it do this effect that all music sounds more sharped and tight and it also support the vocals. It gives more power for vocals.

After this Chorus part start that clean male sound with that harsh female growling sound. I get some chicken skin effect from that part.  It sounded damn great!

Before the solo part there was some flamboyant/ pompous ”lifts” for the music, there I started automatically do some ”snake dance” because that part have some oriental vibe and I love that almoust every time when hear that on music.

Lyric video of this song is also great in my opinion.  Lyrics have something really touchful and I think almoust every people can feel those words in some level when get little more older. This presentation style also fit for the lyrics, and that is also challenging part when try to make video that makes this effect.

This song also have nice guitar solo. And now when this second guitar is more moderate everything comes with professional touch. This is some radio hit list stuff.

Arrangements of this song was flawless.

3.      3. Winter Maiden

This one starts with acoustic guitar. They show versatility with this release and it was great surprise. In some way this song sounds immediately so huge, when  song starts like this and can watching those views of the nature from video same time.

This video is ”freezing cool”. And someway that idea Winter Maiden and watch how gorgeous this singer look and sings with that custom outfit in snowy landscape. This is definetly that visual marketing which is also huge thing to handle correctly.

Drum beats are kinda genious, when there is some acoustic ambience and while that drums play some jazz stylic things and after that with slow tom drum hits change that drumbeat for more heavy while music changes to electric. Really great work!

While soloing part those slow guitar chorus and then second guitar starts to play some more ”complex” pattern under those melodies starts some honey falls from the guitar player ears.

They bring that acoustic guitar back to music with professional touch and then they play some melodies with electric guitar on that it all sounds so damn amazing. There wasn´t any single mistake and that maybe one minute long part is so huge musical masterpiece about the songwritin/ music arrangement skills that I can´t say anything more that WHOOOOAAAHHH!! Many people can learn something from that part. Mixing work and sounds are also really flawless.

This is definetly my favorite from this release.

 

Ending words

It is clear that songwriting skills are really good. Technically we can speak almoust flawless performance with this short release. I hope they can keep this level with some longer release if they do that someday.

I have noticed while I have done these reviews we have high level with music even with some small bands and there is damn great songs or short releases but they can´t keep that level with longer releases. This effect can be found even with some bigger names. And even every song of those more popular and big bands is good from the begin to end, sounds are too clean and ”mechanized”

Voice of the singer is not ”ready” yet in my opinion but it is good thing because I hope personally that she can make it even more unique sounding when technique and voice getting better and stronger. But that surprised me how versatile things she bringed with her voice that is already big advantage. I think after two years example we can hear there lot of progress happened with voice and I can´t wait to hear that.

Singer are also really spectacular looking and I think it is big benefit for the band. And she also confuse because from the outside can´t wait anything that coming. Ofcourse can´t ever tell anything about anyone from the outside only that he/she (talking about the people generally) looks like that today. But somehow it makes bigger impression when can´t see it coming in advance and then hit straight to the face this hard.

If compare this music to Arch Enemy or Amon Amarth I think their sounds are too ”rich” and mechanically produced in these days. And this band have more old school style and in my opinion, it is important to maintain it in the future as well. Somehow too clean sounds in big bands eats that temper of the music. This band have this temper and it comes with music and it is same thing with many other smaller bands and that thing should keep after, even band rises bigger.

This is really high level when we talk about first release of the band, but we need to remember now players have longer experience from earlier bands so need to be more critical while making this review.

Sounds was damn great from the begin to end. Special mention about this Winter Maiden song. It is genious from begin to end and really high level stuff when think about arranging music and when there is combined acoustic instrument with electric instruments and it all was so flawless. It is unbelievable. And after heard and saw this I can say that is the idea and image to push this kind of band forward, when you have those makeups, outfits, videos and everything. They have done all that you need to handle when starts example some company no matter what is the line of the business.

I think one point from that messy part in song 1. Lonely Bones and because those speech parts was too shy. I don´t take any points off from vocals even that singer sound don´t be perfectly ready yet it was still good and she also showed more versatile things with her voice. now we don´t talk about some ”singer with one trick” There is talent and versatility.

 

Sentence

9/10

 

 


Luetuimmat