Translate

perjantai 19. elokuuta 2022

Swansong- Winter Maiden

                            

                                                (Kansitaide/ Art Work by Timo Kokko)

                                                   (kuva/photo by Lucy Alienne Visuals)


Swansong

Winter Maiden (2022)

 

Alkusanat

Olen yhtyeen laulajan kanssa vaihdellut ajatuksia musiikista jonkun verran instagramissa ja hän joskus kysyi, jos olisin kiinnostunut arvostelemaan tämän heidän ensimmäisen EP:n, se jäi hieman siinä kun odottelin onko heillä tulossa fyysisiä kopioita, joita ei sitten ilmeisesti tehty tästä. Mutta nyt on tullut aika kuitenkin suorittaa arvostelu. Otin arvostelussa biisit musiikkivideoiden kautta, sillä kaikista EP:n kappaleista on tehty video! Videot ovat myös sen verran näyttäviä, että mielellään hieman voisin heittää kommenttia samalla niistä.

Vuosia taaksepäin, muistan sen kun yhtyeen rumpalin kanssa istuttiin Huntterin terassilla oluella ja keskusteltiin musiikista sattumalta. Itse en vielä silloin asustellut Kuopiossa vaan olin käymässä ja oli semmoinen sivukuppilakierros meneillään kaverini kanssa niin emme sitten silloin viipyneet siinä kuin sen parin tuopin verran ja hyvin alkanut keskustelu jäi hieman kesken silloin. Nyt on mukava nähdä, millaista jälkeä uuden musiikin parissa tarjoillaan myös hänen osaltaan.

Odotin heidän keikkaansa myös kovasti, mutta hyvällä tuurillani sairastuin koronaan juuri keikan alla, eikä keikalle ollut asiaa.

Swansong

Laulu- Jemiina

Kitara- Topi Pitkänen

Kitara- Tuomas Leskinen

Rummut- Markus Tikkanen

Laulu ja basso- Tomas Ahlroos (sessiojäsen eli ei varsinainen)



                                           (kuva/ photo by Teemu Myöhänen/ Karmamedia.fi)


1.Lovely Bones

Heti ensimmäinen alkaa hyvällä kitarariffillä, joka olikin pakko sitten yrittää soitella perässä. Lopputulos on katsottavissa biisistä tulevien ajatusten jälkeen alapuolella.

Laulajan ääni on brutaali ja tuo semmoisen Arch Enemy viban kyllä välittömästi. Biisissä esiintyvät puheosuudet ovat ehkä turhan vaisut, vaikka idea niissä toki on hyvä. Tuollainen kohta on myös varmasti hankala juuri toteuttaa, kun siitä katoaa se tunnelma, kun lisää voluumia tuollaiseen ääntelyyn.

Biisin rakenne vaikuttaa oikein mietityltä ja komppikitaratkin ovat monipuolisemmat kaiken melodien taustalla, joka saa musiikin kuulostamaan ammattimaisemmalta heti.

Noin kohdassa 2:20 alkaa tuollainen hieman progemainenkin riffi ja päälle iskeytyy kitarasoolo. Molemmat ovat mielestäni yksinään hyvänkuuloisia, mutta jotenkin päällekkäin ne eivät mielestäni täysin istu. Tuohon kohtaan palasin useita kertoja tätä kuunnellessa. Jotenkin menee liian sekavaksi, kun biisi on muuten todella selkeä. Soolon lopetus on kyllä hyvä ja kuinka musiikkia siitä jatketaan.

Biisin päämelodia on tarttuva ja antaa luonteen kappaleelle.

Lopussa tykkäsin tuosta, että introna esiintyvä riffi vedettiin korkealta ja se tavallaan vaivutti musiikin loppuun.

Rummuilta tämä on myös virheetön suoritus kyllä. Pidän myös tuosta ettei rummuilla liikaa kikkailla, vaikka fillejä on tuotu juuri kaikkiin vaihdoksiin asianmukaisesti ja tyylipuhtaasti. Todella vahvaa suorittamista siltä osin.

Vahva basson jylinä myös tekee biisin rungosta erittäin vahvan. Se hyvin möyryää musiikin läpi. Basson soundit on pidetty bassomaisena ja maltillisena, joka on juuri oikea valinta tämän kuultuani.  

Soundit olivat tässä kyllä pirun hyvät ja jotenkin rehelliset.

Mielestäni musiikkivideokin oli hyvin toteutettu, kuva vaihtui mielestäni hyvässä rytmissä, ettei liian nopeasti tai liian hitaasti sekä kuvaa käytettiin mielestäni ammattimaisesti.

Laulajan maskeeraukset ovat kyllä erittäin hyvät ja osuvat biisiin, se tuo hienon lisän kokonaisuuteen.


2.Here I Stand

Hyvällä melodialla isketään tämä biisi käyntiin. Heti kuulee, että tässä on hittiainesta.

Rummut antavat tilaa tuolle melodialle ja komppikitara iskeytyy vähän kiertäen sivulle ja sit potku päähän ja homma käyntiin!

Tuollainen tauotettu komppikitarariffi joka laulun kanssa soi tuo jämäkkyyttä hyvin musiikkiin ja tavallaan korostaa laulua. Se antaa sille enemmän voimaa. Soitto myös vaikuttaa todella tiukalta.

Kertosäe kun lähti ja tuo puhdas miesvokaali tämän rujon naisärjynnän mukana niin hieman tuli kylmät väreet taas. Saatanan hyvänkuuloinen oli tuo kohta biisissä.

Ennen sooloa tuossa oli tuollainen mahtipontinen nostatus, jossa aloin tekemään automaattisesti jonkintasoista käärmetanssia siinä oli semmoinen itämainen viba jolle sytyn oikeastaan aina musiikissa.

Mielestäni biisistä tehty lyriikkavideo on myös erittäin jees. Koskettavat sanat ja esitystapa sopii sanoituksiin, joka myös on haasteellista. Sanoitukset ovat osaltaan myös koskettavat varmaan moni varsinkin vanhetessaan törmää tuollaisiin ajatuksiin ja voi saada jotain omakohtaista kosketuspintaa lyriikoihin. Videon istuttaminen myös osuvasti biisiin ei ole läpihuutohomma mutta tässä on onnistuttu.

Hyvä kitarasoolo tässäkin. Nyt kun komppikitara on pidetty maltillisempana, niin kaikki sujuu varmalla ammattimaisella otteella. Kyllä tämä on semmoista radiolista kamaa.

Sovitukset olivat mielestäni tässä aukottomat.

3.Winter Maiden

Tämä alkoikin akustisella kitaralla. Monipuolisuutta esitellään kyllä julkaisulla ja oli mukava yllätys tämä. Jotenkin biisi vaikuttaa heti myös hirmu isolle jotenkin, kun biisi aloitetaan noin ja katselee videossa olevia maisemia.  

Video on kyllä jäätävän hieno! Jotenkin tuo ajatus Winter Maiden ja katsoo, kuinka näyttävä laulaja on ja laulaa tuollaisessa rakennetussa asussa lumisessa maisemassa niin juuri tämä on sellaista visuaalista markkinointia minkä hallitseminen on myös aivan oma lukunsa.

Rumpu kompit ovat jotenkin nerokkaat, kun alussa akustisen fiilistelyn aikana soiteltiin tuollaista hieman jazzimaista settiä ja sitten hitailla tomi iskuilla, kun homma sähköistyy muutetaan komppi luontevasti tuollaiseen raskaampaan biisin mukaisesti. Erittäin kovaa työskentelyä!

Kitaratilutus osuuden aikana hitaat soinnut ja sitten kun komppikitarakin alkaa soittaa monimutkaisempaa kuviota loppuun taustalla niin kylläpä kitaristin korvista valuu hunajaa. Akustinen kitara on tuotu luontevan kuuloisesti jatkamaan tuosta jälleen hieman rauhallisempaan fiilistelyyn ja kuinka sähkökitaralla vedetään jatkoksi lisää melodioita päälle niin huh huh! Ei pienintäkään virhettä missään kohtaa, tämä ehkä minuutin pätkä on kyllä sellainen taidonnäyte musiikillisesta sovittamisesta, että voi moni ottaa oppia. Miksaukset ja soundit on myös osattu tuossa tehdä erittäin virheettömiksi.

 

 

Loppusanat

Tässä tarjoiltiin yllättävänkin monipuolisesti 3 biisin aikana kaikenlaista.

Se käy selväksi, että biisinkirjoitustaidot ovat korkeat yhtyeen jäsenillä. Teknillisesti voidaan puhua lähes virheettömästä suorituksesta ainakin näin lyhyemmällä julkaisulla. Toivon, että he pystyvät säilyttämään tämän kovan tason myös pidemmällä julkaisulla, mikäli semmoinen jossain vaiheessa tarjoillaan meille. Olen arvosteluja tehdessä maininnut sen useaan otteeseen, että meillä kotimaisten yhtyeiden taso on erittäin kova ja siellä on mielettömän kovia yksittäisiä biisejä tai lyhyempiä julkaisuja, mutta veto jotenkin alkaa loppua kesken pitkillä julkaisuilla se tapahtuu ihan isommillakin yhtyeillä joissain tapauksissa. Ja isommilla yhtyeillä vaikka biisit olisi kovia alusta loppuun, niin soundit on viety liian koneellisen kuuloisiksi.

Laulajan ääni ei mielestäni ole vielä ihan ”valmis” ja se on siinämielessä hyväkin asia, että toivon henkilökohtaisesti, että siitä tulee hieman vielä erottuvampi ja persoonallisempi kun tekniikka ja ääni kehittyvät. Mutta se yllätti, kuinka monenlaista vivahdetta äänestä kuitenkin löytyi, että laulaja kyllä osaa käyttää ääntä monipuolisesti, joka on iso etu. Uskon, että tämä kun tästä kehittyy, tulee kyllä kova tekijä myös laulajasta, jota toki on myös lähtökohtaisesti. Laulaja on myös oikein näyttävä mikä on mielestäni etu bändiä ajatellen. Hän myös hieman hämmentää, kun ulkoisesti ei osaisi yhtään odottaa mitään tuollaista, joka ei toki nykypäivänä ole uutta, mutta se luo siihen pienen ”shokkiefektin” joka auttaa tätä jäämään mieleen. Ulkoisesti myös ei koskaan pysty kenestäkään sanomaan yhtään mitään muuta kuin tuolta hän näyttää tänään. Mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin, yritin avata ajatusta parhaani mukaan. Mutta se jotenkin tosiaan tekee suuremman vaikutuksen myös silloin kun ei osaa odottaa ja vetästäänkin näinkin kovaa päin näköä.

Jos vertaa musiikkia taas osaltaan Arch Enemyyn tai Amon Amarthiin niin heidän soundinsa on jo nykyisin liian täyteläinen ja jotenkin koneella viimeistelty omaan makuun ja tämän yhtyeen taas semmoinen ”old schoolimpi” ja mielestäni se on tärkeä säilyttää myös jatkossa. Jotenkin liian huolelliset soundit juuri isoilla yhtyeillä tahtoo syödä luonnetta musiikista. Tällä yhtyeellä luonnetta tulee musiikin läpi kuten myös useilla pienemmillä yhtyeillä ja vaikka kuinka tehtäisi hommaa isolla vaihteella, niin tämä aitous tulee säilyttää.

Ensijulkaisuna oikein kovaa jälkeä, mutta tosiaan soittajilla on pitkää kokemusta aiemmista yhtyeistä niin arvostelussa ollaan myös kriittisempi.

Soundit olivat pirun kovat alusta loppuun. Erityismaininta kyllä tuosta Winter Maiden biisistä. Se on mielestäni nerokas alusta loppuun ja erittäin kovaa jälkeä musiikin sovittamisen osalta, kun vedetään akustisesti ja sähköisesti sekaisin ja kaikki on virheetöntä. Se on uskomatonta. Myös nyt ainakin voi sanoa, että juuri tuollaisella ajatuksella ja mielikuvalla voidaan tälläistä yhtyettä lähteä puskemaan esille, kun on nuo maskeeraukset ja tuo video ja kaikki. Siis tässä on osattu tehdä jotenkin kaikki se, mitä jonkin uuden liikeidean vieminen eteenpäin vaatisi. Biisi oli myös oma suosikkini näistä kaikista.

Pisteen rokotan tuosta ensimmäisen biisin sekavankuuloisesta kohdasta sekä että puheosuudet olivat mielestäni liian vaimeat. Vokaaleista en rokota, vaikka ääni ei täysin valmiilta kuulosta niin silti se kuulostaa kyllä hyvältä ja on yllättävänkin monivivahteinen, että kyseessä ei ole yhden tempun vokalisti ollenkaan vaan sieltä löytyy monipuolisuutta ja taitoa!

 

Tuomio

9/10

 

ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE!

Swansong-Winter Maiden (EP)

I have talk with singer of the band about music and stuff earlier. She asked me once, if I would like to make review about their first EP, and then I waited if there is coming physical copies but this time there didn´t come but it is time for the review anyway! I made these reviews about music/ lyric videos from Youtube. Every song of this EP have also music/lyricvideo and it was nice to watch those. Every video are so high quality. But don´t worry I also listened those songs without watching video and even eyes closed to not let that visual beauty try to confuse me while writing this review.

Many years back I remember I was on the terrace at bar called Hunter and I drinked beer with drummer of this band. It was a coincidence. I was there with my friend to drink couple beers we had this ”edge town bar tour” and this Hunter bar was one for our tour. And then this drummer came there and we started to talk things like music and stuff it is nice to see him playing now after many years and see how he plays.

Swansong- Winter Maiden (2022)

Swansong

Vocals- Jemiina

Guitar- Topi Pitkänen

Guitar- Tuomas Leskinen

Drums- Markus Tikkanen

Vocals & bass- Tomas Ahlroos (session member)

Art Work- Timo Kokko

 

I got this from the band.

They wanted to tell you this.

 

"Combining beautiful and brutal since 2020!

Finnish melodic death metal newcomer Swansong released their first EP Winter Maiden 25.2.2022, produced by Mathias ”Vreth” Lillmåns (Finntroll, …And Oceans, Dispyt).

Swansong is bringing something new to the metal scene combining melodic death, heavy and folk metal just to name a few. The powerful melodies with kickass riffs give you the 80`s and 90`s vibes. Oldschool elements get a new twist with a female death growls and screams with clean male vocals. Step in to the Swansong world of empowering stories with midnight warriors, strong maidens and let the cold wind howl!

Players of the band are experienced musicians from such bands as Verjnuarmu, Tornado, Carnal Demise and Omniversum and the songs have been in the making from the year 2019. This EP is a fine teaser about what awaits."

Then I tell you my thoughts about these 3 songs

 

1.      1. Lovely Bones

This first song starts with nice guitar riff and immediately I thought I need to try play this riff. Results can be found from above on finnish version.

Voice of the vocalist is brutal and it brings this Arch Enemy band vibes immediately. There is also some speech parts in this song with male sound but for me I think those are too shy. But ofcourse if try to keep that effect in your sound, I think it is hard to add some volume to voice.

composition sounds really thoughtfully. Also those riffs under the melodies are more versatile than just chords and it makes this sound more professional immediately.

There is some more progressive riff from the 2:20 minutes forward and then solo join over it.

Both things sounds good alone but I think same time it doesn´t fit that good it starts to sound littlebit messy for me. I repeated that part many times. And it littlebit confused me because rest of this all song are so clear. But ending that solo part was damn great and how they continue from there!

Main melody of this song is catchy and it gives a soul for this song. It is one main things for the hit song.

In the end of this song I liked that they use this Intro part riff but played it from high and it kinda ”put to sleep” this song.

About the drums this was flawless performance. I liked also that drums don´t try to make too much some tricks, even there is fills on these riff changes properly and stylishly. It was strong perfomance about that part.

Strong bass guitar sound also makes this ”body” of the song sounds really strong. It (rumbling? don´t know is this right word) through the whole song. Also sound of the bass is really basic and moderate and it is right choice after listened this.

Sounds of this song was damn great and also kinda honest.

About the music video it have good implementation, angle of view changed in good rhythm, not too quick not too slow, and use of the different angle of views was really professional.

One mention also about these vocalist makeups those was damn great and also fit for this song, it brings great addition for the wholeness.  

 

2.      2. Here I Stand

They start this song with great melody. Immediately can hear this have some hit song potential.

Drums gives space for this melody and second guitar joining it with some serious kick to the face and this song can starts to roll.

That guitar riff wtih paused rhythms you can hear under the vocals, it do this effect that all music sounds more sharped and tight and it also support the vocals. It gives more power for vocals.

After this Chorus part start that clean male sound with that harsh female growling sound. I get some chicken skin effect from that part.  It sounded damn great!

Before the solo part there was some flamboyant/ pompous ”lifts” for the music, there I started automatically do some ”snake dance” because that part have some oriental vibe and I love that almoust every time when hear that on music.

Lyric video of this song is also great in my opinion.  Lyrics have something really touchful and I think almoust every people can feel those words in some level when get little more older. This presentation style also fit for the lyrics, and that is also challenging part when try to make video that makes this effect.

This song also have nice guitar solo. And now when this second guitar is more moderate everything comes with professional touch. This is some radio hit list stuff.

Arrangements of this song was flawless.

3.      3. Winter Maiden

This one starts with acoustic guitar. They show versatility with this release and it was great surprise. In some way this song sounds immediately so huge, when  song starts like this and can watching those views of the nature from video same time.

This video is ”freezing cool”. And someway that idea Winter Maiden and watch how gorgeous this singer look and sings with that custom outfit in snowy landscape. This is definetly that visual marketing which is also huge thing to handle correctly.

Drum beats are kinda genious, when there is some acoustic ambience and while that drums play some jazz stylic things and after that with slow tom drum hits change that drumbeat for more heavy while music changes to electric. Really great work!

While soloing part those slow guitar chorus and then second guitar starts to play some more ”complex” pattern under those melodies starts some honey falls from the guitar player ears.

They bring that acoustic guitar back to music with professional touch and then they play some melodies with electric guitar on that it all sounds so damn amazing. There wasn´t any single mistake and that maybe one minute long part is so huge musical masterpiece about the songwritin/ music arrangement skills that I can´t say anything more that WHOOOOAAAHHH!! Many people can learn something from that part. Mixing work and sounds are also really flawless.

This is definetly my favorite from this release.

 

Ending words

It is clear that songwriting skills are really good. Technically we can speak almoust flawless performance with this short release. I hope they can keep this level with some longer release if they do that someday.

I have noticed while I have done these reviews we have high level with music even with some small bands and there is damn great songs or short releases but they can´t keep that level with longer releases. This effect can be found even with some bigger names. And even every song of those more popular and big bands is good from the begin to end, sounds are too clean and ”mechanized”

Voice of the singer is not ”ready” yet in my opinion but it is good thing because I hope personally that she can make it even more unique sounding when technique and voice getting better and stronger. But that surprised me how versatile things she bringed with her voice that is already big advantage. I think after two years example we can hear there lot of progress happened with voice and I can´t wait to hear that.

Singer are also really spectacular looking and I think it is big benefit for the band. And she also confuse because from the outside can´t wait anything that coming. Ofcourse can´t ever tell anything about anyone from the outside only that he/she (talking about the people generally) looks like that today. But somehow it makes bigger impression when can´t see it coming in advance and then hit straight to the face this hard.

If compare this music to Arch Enemy or Amon Amarth I think their sounds are too ”rich” and mechanically produced in these days. And this band have more old school style and in my opinion, it is important to maintain it in the future as well. Somehow too clean sounds in big bands eats that temper of the music. This band have this temper and it comes with music and it is same thing with many other smaller bands and that thing should keep after, even band rises bigger.

This is really high level when we talk about first release of the band, but we need to remember now players have longer experience from earlier bands so need to be more critical while making this review.

Sounds was damn great from the begin to end. Special mention about this Winter Maiden song. It is genious from begin to end and really high level stuff when think about arranging music and when there is combined acoustic instrument with electric instruments and it all was so flawless. It is unbelievable. And after heard and saw this I can say that is the idea and image to push this kind of band forward, when you have those makeups, outfits, videos and everything. They have done all that you need to handle when starts example some company no matter what is the line of the business.

I think one point from that messy part in song 1. Lonely Bones and because those speech parts was too shy. I don´t take any points off from vocals even that singer sound don´t be perfectly ready yet it was still good and she also showed more versatile things with her voice. now we don´t talk about some ”singer with one trick” There is talent and versatility.

 

Sentence

9/10

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota vaan jos asiata 👀

Luetuimmat