Translate

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Pime- Avanemine

 

Alkusanat

Bändi kyseli, jos haluaisin myös heistä tehdä arviota ja nyt pitkän tauon jälkeen minulla oli aika tämä viimein toteuttaa. Olen aiemmin kuunnellut millaista musiikkia he tarjoilevat nopeasti parin biisin ajan, mutta jätin tarkemman kuuntelun arvostelua varten. Täytyy sanoa, että musiikin taso hieman jopa yllätti minut, kun aiemmin hieman yhtyeen musiikkiin tutustuin.

Yhtyeen tarina alkoi sooloprojektina, joka kasvoi täydeksi yhtyeeksi. Yhtyeen tekeminen muuttui vakavammaksi 9 vuoden tekemisen jälkeen. Heiltä on tulossa pian myös uutta materiaalia, joten yhtyeeseen tutustuminen ja yhtyeen seuraaminen on hyvä aika aloittaa nyt.

Kyseessä on black metal yhtye naapurimaastamme Virosta.

Vincent Arckharum-laulu ja kitara

Enfallen-basso ja taustalaulu

Inferator-rummut

 

1.Hingelt Tuhm

Heti ensimmäinen biisi alkaa rytmikkäästi ja jämäkästi. Samantien meille selviää myös, että kyseessä todella on aitoa black metallia ja vaikuttaa korkealaatuiselle samaan aikaan. Todella paljon sellaista Mgla/ Immortal yhtyeen tyyliä melodioissa. Koska mitä olen Mgla yhtyettä kuunnellut nii he ottavat paljon vaikutteita Immortalin musiikista.

Biisissä ehkä hieman pistää korvaan ajoittain todella vaimeat peltien äänet.

Kohdassa 2:30 musiikki pysähtyy mielestäni hieman ihmeellisesti, mutta jatko kuulostaa hyvältä! Ja nuo kun rummut käynnistyy ensin muutamilla iskuilla ni huh huh! Se oli hyvin keksitty tuohon väliin. Saa sellaisen kasvattavan efektin musiikkiin.

Biisin lopussa kuulee hetken noinkin vahvaa bassosoundia, sitä voisi mielestäni korostaa jopa enemmän itse biisissä, vaikka se kyllä ajoittain kuuluukin joukossa.

 

2.Rännak

Hetken ajattelin, kun biisi alkoi, että tämä voisi melkein olla Opeth yhtyeen tuotantoa. Ja ehkä pieni kaiku tuli jostain Immortalin At the heart of Winter biisistä.

Nyt tuota vahvaa bassoa tarjoillaankin heti tässä seuraavassa biisissä!

Biisi on todella rytmikäs, on tuollaisia teräviä rytmejä ja tauotuksia, jotka katkeavat ja jatkuvat terävästi.

Tässäkin biisissä on pirun hyvät melodiat. Mgla ja Immortal vibat ovat melko vahvat. Tämä biisi oli lopetettu hienosti samoin kuin edellinen ja tämän biisin alku lähti luontevasti edellisen biisin loputtua.

Erittäin kovaa tekemistä.

Sovitus on tässä biisissä hemmetin hyvä.

Yritin soitella korvakuulolta hiukan biisissä esiintyvää muutamaa riffiä. Ei ehkä täysin oikein mene, mutta yritin taas parhaani toki hieman kiirettä oli että saan aikataulussa purkkiin, kerkesin käyttää melko lyhyen hetken lennossa tähän.

 


 

 

3.Shrinkhatob Uruk

Biisin hienoin kohta on tuo reilun minuutin kohdalla, kun musiikki hieman rauhoittuu ja siitä alkava melodia mielikuvia tulee jostain synkistä vuorista juuri mitä kansikuvassa näkyy.

Musiikki taukoaa loppupuolella ja raaka huuto iskee homman takaisin käyntiin helevetin hyvä! Tässä biisissä on kyllä Dissection Maha Kali biisistä hieman otettu rytmiä/ melodiaa mielestäni.

Biisissä tarjoiltiin myös hieman uudenlaisia vokaaleita tähän väliin ja kaikki toimi kyllä erittäin hyvin.

 

4.Ghadlat

Tässä biisissä on jotenkin matalammalta soitettua ja enemmän basson tukemaa meininkiä. Tähän jotenkin nuo vaimeammatkin peltien äänet istuvat mielestäni paremmin, kun korkeammalta soitetussa ne häiritsevät itseä.

Huh huh mitä melodiaa tässäkin biisissä tarjoillaan!

Noista biisissä olevista puheosuuksista tulee Dissection vibat mitä tuon yhtyeen Maha Kali kappaleessa kuulee. Nämä yhtäläisyydet 2 perättäisessä biisissä osoittavat varmasti tuolta tulleen vaikutteita paljonkin.

Biisi oli mielestäni lopetettu luontevan kuuloisesti.  

5. Olen Jääs

Biisi alkoi hyvin mielestäni jatkettuna edellisen biisin lopetukseen, vaikka melodiat heti osoittivatkin, että tässä on ihan eri biisi kyseessä. Osoittaa taitoa tuonkin toteuttaminen.  

Itseä hieman häiritsi tuon alun jälkeen, kun hirmu varoittamatta meno vaihtuu tuollaiseen sekavaan paahtoon, vaikka se onkin täynnä vihaa, mutta se ei mielestäni istunut tuohon kohtaan niin hyvin.

Biisin lopussa hyvät melodiat ja rummut tukee tosi hyvin melodian taustalla.

6. Vaenuverest värvitud (KALM cover)

Eli lopussa 2 cover biisiä. Tässä on alussa paljon mielestäni Bathory yhtyeen henkeä aarioineen. Kyllä tälläinen meno black metal julkaisulle on melkein ehdoton.

Biisi kuulostaa hyvältä ja istuu mielestäni myös julkaisun kokonaisuuteen. En oikeastaan arvostele tässä tapauksessa itse biisiä sen enempää koska kyseessä on cover kappale.

7. Tasumine (Assamalla cover)

Hyvänkuuloinen oli myös tämä coveri.

 

 

Loppusanat

Jälleen yksi osoitus, että Virosta lähtee kovan tason yhtyeitä metallikentälle.

Sovitukset olivat pääasiassa todella hyvät, myös musiikin monipuolisuus on yllättävää. Koko julkaisun ajan ollaan uskollisia genrelle ja melodiat ovat todella hyviä mutta samaan aikaan synkkiä genren mukaisesti.

Rummut eivät tao vain muutamaa samaa komppia vaan niissä on vaihtelua.

Paikoin vaimeat peltien äänet rummuista häiritsivät itseä, joka on yleistä black metal julkaisuilla, kun kuunnellut. Osassa biisejä taas ne olivat mielestäni parempia. Jotenkin jos musiikki on matalampaa se ei itseä häiritse niin paljoa kuin, jos korkealta soitetaan kitaroilla.

Jätin cover biisit tarkemmin arvioimatta, koska se vaatisii hyvää perehtymistä alkuperäisiin ja biisi on monesti hyvin puhtaasti alkuperäiselle uskollinen ja ei niinkään ole sävellyksiltään ja sovituksiltaan arvosteltavan yhtyeen käsialaa.

Pääasiassa sovitukset olivat rautaisen kovia sekä biisien lopetukset ja seuraavan biisin aloitus olivat melko hyvin yhtenäisiä ja julkaisu kokonaisuudessaan oli yhtenäinen.

Parantaa mielestäni voisi vielä vähän sovituksissa julkaisulla oli muutama kohta, joka itseä häiritsi sekä tuo vaimea pelti minä en siitä tykkää. Muuten helvetin kova suoritus.

Kitarat, bassot, rummut, laulut osoittavat monipuolisuudellaan, että kyseessä on taitavia muusikoita. Musiikki on myös suht teknistä ja silti paketti toimii helvetin hyvin. Basso soundi on pirun hyvä kun sen välillä kuulee selkeämmin!

Kansitaide on minusta pirun hyvä se on karu, kylmä ja synkkä joka kuvastaa tätä musiikkia!

 

Tuomio

 9/10

 

 

ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE

Pime- Avanemine

Pime

Vincent Arckharum on vocals and guitar,

Enfallen on bass and backing vocals

Inferator on drums

 

Black metal from Estonia! This release have 5 own songs and 2 cover songs. I didn´t reviewed those cover songs so detailed, because there is not so often anything special and should know those original versions so good before. And band itself don´t be behind the composing and arranging that often.

This release again prove the fact in Estonia they write really high quality metal music.

This project started as a solo project and grew to whole band. After 9 years of playing, it became more serious and new material is also coming, so now is a good time to get to know this band.

I tried to pick by ear some guitar material from the song ”Rännak” the results can be found from this finnish version above this english version.

The song Rännak starts with some peaceful melodies that reminds me about band Opeth or there is maybe also something similar with Immortal- At the heart of Winter

In song ”Shrinkhatob Uruk” that moment from 1:00 to ahead bring some picture about dark mountains that are on cover art. That song have some melodies and rhythms from Dissection- Maha Kali I think. Also song ”Ghadlat” have that speech part wich reminds me about band Dissection.

There is many types of vocals and it proves this band is so versatile.

There was couple little moments where rhythm changes little too fast or weird way example in song ”Olen Jääs” but mostly arranging skills was so good!

I hear in this music lot of vibes from bands Immortal and Mgla. And to my ears Mgla have taken lot of influences from Immortal so for me it is normal I hear those vibes from both bands same time.

As many other black metal releases too this also include that so ”shy” cymbal sound and I just hate it. It works in some songs more better where they play more low but with high guitar notes for me its not working.

I could improve those cymbal sounds to better and there was little moments that I could fix littlebit to not change that music too quickly to too different.

Artwork is great I think it is dark and cold as this music! Also name of this band is easy to remember it is short and easy to spell!

They are talented musicians guitars, bass, vocals and drums are versatile and they play with good technique and this is also kinda technical stuff to play! Bass sound is really good and it is good they bring it more up from this music in some songs.

Sentence

9/10

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota vaan jos asiata 👀

Luetuimmat