Translate

maanantai 20. syyskuuta 2021

Vansidian- Suppressed With Light

 


Alkusanat

Noniiiin tänään meillä olisi vuorossa jo 3. uusi kappale tältä ERITTÄIN lupaavalta yhtyeeltä. Aiemmasta kahdesta biisistä olen tehnyt videomuodossa arvostelun. Nyt päätin tehdä poikkeuksen ja kirjoittelen vain.

Ensin sanottava, että biisin nimi vaikuttaa jo jännittävälle! Biisistä on tehty lyriikka/ musiikkivideo, joka on mielestäni kyllä hienosti toteutettu. Katselin sen jo tuossa pariin otteeseen läpi ennen tätä arvostelun kirjoittamista. Ja se myös täytyy todeta, että tällä kappaleella ja videolla on osattu tehdä eroa myös jo kahteen aiemmin julkaistuun kappaleeseen ja videoon. Eli luovuus ei ole ainakaan loppumassa vaan jatkuvasti tehdään kovaa jälkeä!

Lähdetääs sitten itse kappaleen ja videon kimppuun!

Suppressed With Light

Biisi käynnistyy melko rauhallisella melankolisella melodiajammailulla ja hyvänkuuloisella rumpukompilla, johon liittyy puhdasta laulua.

Alun jälkeen, kun biisi käynnistyy kunnolla tuon DESTROYING TIME! huudon jälkeen niin kyllä kylmät väreet tuli aikalailla, on nimittäin niin helvetin hienosti toteutettu kohta! Tuo täytyi kuunnella useaan kertaan uudelleen.

Biisissä on hyvä tuollainen ihan rehellinen bassosoolo!

Nuo sanat ennen kitarasooloa on kyllä helvetin hyvät! Mureninen paloiksi lattialle miten tässä on kaikki vaan osattu tehdä niin helvetin hienosti!

Kitarasoolo on jälleen jonkinasteinen mallisuoritus! Tuon soolon jälkeen laulajan tuo ensimmäinen Shining Bridge to Stars!! huuto pisti myös ihon kananlihalle siinä jotenkin vaikka en nyt laulutekniikasta hirveästi ymmärrä mitään, mutta jotenkin mielikuvana se kuulostaa kuin ilmaa laskettaisi jotenkin enemmän läpi, että se soundi muuttuu semmoiseksi laajemmaksi se kuulostaa tuossa helvetin hyvältä! Tässä biisissä vokalistilla lähtee kyllä niin monenlaista soundia, että kyllä siinä on moni ihmeissään vielä tämän kaverin kanssa.

Biisi on myös hyvä lopettaa sanoihin ”THERE´S Nothing you can do!” Koska lopulta se on melko yleinen tilanne.

Toteutus on tähän mennessä minusta paras näistä kaikista 3. biisistä mitä olen nyt arvostellut yhtyeeltä. Kaikki melodiat, rumpukompit sekä fillit, laulujen melodiat ja sanat osuvat niin tarkalleen joka ainoassa kohdassa läpi biisin, että huh huh!

Tässä on laulujen osalta vielä enemmän ehkä panostettu myös tuohon tai nyt sen tarkemmin huomasin että laulaja on rakentanut tuon laulutyylin hyvin sen tarinan mukaisesti. Sitä on toki varmasti myös muissa biiseissä, mutta nyt pysähdyin siihen ekaa kertaa kunnolla. Voi myös olla koska tämän biisin kohdalla palasin useita kertoja eri kohtiin, että osuuko kaikki todella noin helvetin nätisti kohdilleen!  

En keksi yhtään asiaa biisissä minkä olisi voinut tehdä paremmin.

Tässä biisissä myös jokainen bändin jäsen pääsi loistamaan ja teki erittäin kovaa jälkeä!

 

Tuomio

 10/10

 

Yksi asia mitä jäin pohtimaan, kun yhtye on nyt tuonut julki 3 näin kovaa tuotosta niin, KUN koittaa se hetki, että iso pyörä lähtee pyörimään, niin onko varastossa yhtä kovia biisejä ja kuinka paljon. Mutta se varmasti meille kaikille selviää siinä vaiheessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota vaan jos asiata 👀

Luetuimmat