Translate

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Phallosopher- (I)

 


Yhteenveto

Tehdään tästä albumista tällänen lyhyempi yhteenveto. Elikkäpäs kyseessä on psykedeelistä jazzilla ja ambientilla maustettua black metallia. Tämä aluksi kuulosti hieman hämmentävältä, mutta kun kuuntelin hieman aikaa albumia läpi, niin olen törmännyt vastaavanlaiseen materiaaliin joskus aiemminkin. Ja tämän tyyliseen materiaaliin törmää yllättävän nopeastikkin kun alkaa black metallia enemmän selailemaan netistä.

Albumilla raita 4 on sellaista hiljaista instrumentaalista tunnelmointia se itsessään kuulostaa kyllä hyvältä mutta sanotaan tuo biisin asettelu albumille on mielestäni hieman erikoinen.

Albumilla on myös useampi sellainen kohta, kun vaihdetaan raskaampaan tai rauhalliseen niin ne vaihdokset on aika rajuja heittoja ääripäästä toiseen, että omaan korvaan voisi hieman kaivata sellaista pohjustusta että nyt siirtyy homma eri urille.

Tuollaiset rauhalliset ambient ja jazzi kohdat kuulostavat itsessään myös hyviltä kuten nuo raskaammatkin osuudet mutta näiden yhdistely ei mielestäni tapahdu ihan niin hyvin kuin voisi.

Albumilta löytyy ihan sellaista maailmanlopun henkeä ajoittain kuin tulee tuollaisia, kutsutaanko noita nyt aaria kohtia.

Soundipuoli on hieman oldschool, mutta mielestäni se tähän tyyliin kyllä sopiikin erittäin hyvin, että soundit eivät itseä tässä kokonaisuutta miettien häiritse. Soundipuoli on varmasti myös tyylin puolesta tarkoitettukin.  

Raita 5 jotenkin on täysin täytebiisin oloinen, se loppuukin hyvin yllättäen, en ihan ymmärtänyt biisin tarkoitusta kokonaisuudessa.

Raita 6 Black light of creation on varmasti albumilta oma suosikki, siinä on hyvää melodiaa ja nuo laulut mielestäni tuovat todella hienon tunnelman biisiin. Näkisin tämän ihan yksittäisenä biisinä nostettavaksi melodisen black metal teosten jopa kärkikastiin! Vaikka tuon biisin lopun kyllä vaihtaisin tai poistaisin henkilökohtaisesti.

Kokonaisuuden kannalta albumilla on kyllä hieno idea mutta toteutus mielestäni voisi olla parempi ja ajoittain nuo ratkaisut, miten biisi etenee ja albumin rakenne biisien osalta omaan korvaan oli hieman erikoinen. 

Albumin kansikuva on hieno! 

Tuomio

 6/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota vaan jos asiata 👀

Luetuimmat