Translate

lauantai 6. helmikuuta 2021

Obcasus-Omega Prophet



 

Alkusanat

Takezo-yhtyeen rumpali vinkkasi minulle yhtyeestä ja suositteli tätä arvostelun kohteeksi. Nohh pitää ammattiukkoa aina kuunnella ja otin albumin kuunteluun. Kyseessä on paikallinen black metal orkesteri Kuopiosta ja bläkkistä tekee kyllä monesti mieli kuunnella näin lauantai aamuna.  Viikonlopun kunniaksi, jos tekee mieli maistella samalla hieman olutta, niin se on ihan sallittua! Kansitaide on mielestäni myös hyvä, se on selkeä ja myös yhtyeen logo on selkeä eikä mikään sotku. Noniin pistetääs albumi pyörimään ja ruvetahan kuntelemahan.

 

1.Intro

Introssa on kyllä pahaenteinen fiilis, tulee mieleen hieman jokin elokuva missä valmistaudutaan taisteluun tai sitten niitä hidastettuja kohtia, kun taistelukentällä tuijotetaan ympärillä olevien kuolevien ja jo kuolleiden määrää.

2.Wishgranter

Nojoo biisi kyllä käynnistyy äkäisesti ja mikä pisti nyt merkille niin ilmeisesti koskettimet ovat osa heidän musiikkiaan. Laulusta ja musiikista tulee Dark Funeral vibat melko vahvasti esille. Vokaalit ovat todella äkäiset mutta sanoista saa selvää ja laulu vaikuttaa hallitulta todella hyvä! O.O Biisissä oleva kosketinmelodia kyllä saa biisin jotenkin todella surumielisen kuuloiseksi.

3.Slaves of the Puritan Lies

Biisin kitara introa olisi voinut kuunnella hetken kauemminkin ennen muiden soittimien liittymistä mukaan. Taustahuuto oli hieno mauste tässä jo muutenkin monipuolisessa biisissä. Tätä biisiä joutui pureskelemaan useampaan otteeseen, tämä on myös noin 7 minuutin teos ja helvetin kova sellainen.

4.Curse of the Divine Prayer

Hyvä melodinen tremolo riffi alkuun ja rummut takoo taustalla tasaisen varmasti. Kun laulu alkaa huomaa kuinka koskettimien melodia tukee koko biisiä.  JAHAS mikäs tämä hitaampi väliriffi täällä biisissä on ei sinällään kuulostanut huonolta mutta jotenkin ihmeellisen tuntuinen lisä tuossa välissä. Biisissä on vokaaleilla tehty hieno kohta, että rääkyminen jää taustalle, kun lähtee lisää sanoja tulemaan päälle se luo biisiin lisää mahtipontisuutta. (äänet ovat myös erilaiset onko eri kaveri taustalla huutamassa?) Bassolle annettu ihan oma tila biisin loppupuolella, että se nousee musiikista esille ja kuulostaa kyllä helvetin kovalta! Biisin lopetus on mielestäni myös tehty hyvin.

5.Into Death´s Purifying Fire

Hyviä riffejä tarjoillaan tässäkin biisissä heti alkuun. Pidän kyllä paljon black metallissa tästä kun bassokuviot pystyy kuulemaan hyvin vaikka muu musiikki tulee myös täysillä ympärillä. Hienosti tehty biisiin että musiikki pysähtyy huutoihin mutta sen jälkeen jatketaan tälläisillä että kitarat soittaa epävireisen kuuloista sekasortoa (tiedän miten soinnut soitetaan mutten tiedä onko ne mitä sointuja nimeltänsä) se hieman hämmensi mutta luo biisiin erilaista tunnelmaa. Biisin loppupuoli on taas pelkkää julistusta!

6.Venomous Tongue

Biisi alkaa suoralla nopealla tykityksellä. Jokin rumpujen pelti kuuluu todella vaimeasti se pistää korvaan tässä, kun keskittyy kuuntelemaan musiikkia. Tähän biisiin on myös tehty, että taustalla on kuin pedon huudot ja vokalisti rääkyy päälle sanoja. Biisissä on hieman progemainen kohta rytmien osalta (alkaa noin kohdassa 2:15) ja se jotenkin pistää korvaan tässä. Mielestäni tälläiset voisi jättää pois, kun soitto muuten kulkee erittäin nätisti ja biisit ovat todella hyviä. Biisissä on myös hieman melodisempi kohta loppupuoliskolla ja biisin lopetus on kyllä kova!

 

 7.Omega Prophet

Alun rumpufillistä tulee hieman mieleen Korpiklaani soundista johtuen. Mutta tilanne muuttuu hyvin nopeasti, kun kitarat iskeytyvät mukaan ja rummut alkavat hakkaamaan perinteisempää kuviota. Taas korvaan iskee, miten rummussa on niin jotenkin ”hento” pellin ääni. Biisissä on hyvä melodia jälleen. Pidän biisissä näistä kohdista kun laulaja enemmän huutaa GLORY TO ETERNAL DEATH! GLORY TO ETERNAL DARKNESS! GLORY TO THE COSMIC  ja loppu jäi hieman en voi päätä laittaa pantiksi mitä sanottiin mutta hyvältä se kuulosti! Hyvä kohta yleisön huudattamiseen! Loppua kohden biisissä nostetaan kyl kierroksia perkele!

 

 

Loppusanat

Kokonaisuutena kyllä erittäin kova tuotos. Muutamia sovituksellisia hommia tuli loppupuolella mitkä pistivät omaan korvaan, mutta muuten erittäin taidokkaasti sävellettyä musiikkia. Mikä jäi itseä hieman harmittamaan niin lyriikat olisi mukava saada luettavaksi, sen verran herättivät mielenkiintoa.

Koskettimet tuovat biiseihin paljon lisämaustetta ja istuvat hyvin kokonaisuuteen. Lisäsoittimena myös avaa paljon mahdollisuuksia musiikille. Lauluissa on monipuolisuutta ja pidän kyllä laulajan äänestä erittäin paljon!

Erittäin monipuolisia biisejä oli kyllä ja tämä on täynnä hyviä melodioita sekä riffejä. Rummut on myös mielestäni hyvin tehtyjä.

Albumin heikkoudet mielestäni tulivat viimeisen 3 kappaleen aikana. Sovituksellisia ja soundipuolen juttuja ei isoja eikä pitkiä mutta ne kuitenkin huomasi ja pisti itsellä korvaan.

 

 

Arvosana 8/10

 

Ja erityiskiitos Samille vinkistä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota vaan jos asiata 👀

Luetuimmat