Translate

maanantai 16. tammikuuta 2023

Hagalas- As a Unit

 

Alkusanat

Bändi rumpali laittoi viestiä, että heitä kiinnostaisi kuulla mietteitäni heidän uudesta EP:stä As a Unit. Kyseessä on yhtyeen toinen EP ja se julkaistiin 4.4.2022 Inverse Recordsin kautta. Yhtye laittoi minulle levyn ja muutaman tarran postissa iso ja syvä kumarrus jälleen!  Yhtye tulee Jyväskylästä.

EP on nauhoitettu syksyllä 2021.

Hagalas

Kalle Korhonen - laulu

Antti Huovila - kitara

JM Helenius - kitara

Ville Uimi - basso

Teemu Kankainen – rummut

Muut:

Äänitys ja miksaus- Samuli Raappana, Tuuliajo

Masterointi- Tony Lindgren, Fascination Street Studios

Kansitaide- Marko Taali

Yhtyeen musiikki ei ole itselle ennen tätä arvostelua tuttua ainakaan muistaakseni, mutta nyt pistetään EP pyörimään ja katsellaan mitä siitä tuumataan.

1.Rampant

Melodinen aloitus, joka kyllä kertoo jo heti alkuun millaisesta musiikista tässä on kyse. Laulua toki saa jännittää hetken ja siitä ensimmäiset ajatukset tulivat, että onpas raakasoundinen laulu! Vokaalit myös erottuvat mielestäni ja ainakin itselle toimii oikein hyvin! Vaihdot eri osien välillä on toteutettu saumattomasti eikä siellä ole mitään mikä pistäisi korvaan tai jäisi tökkimään. Soundipuoli myös on erittäinkin kunnossa!

Biisissä on lyhyt melodiaosuus/ soolo ja se hienosti kasvattaa tuon säkeistön lopun ja päättää sen sekä kääntää takaisin tähän perus pomppuriffittelyyn.

Biisin lopetus oli ihan hyvänkuuloinen ei siinä mitään, mutta hiukan tuli tunne, että se loppui yht äkkisesti.

Sovitukset biisissä oli erittäin hyvät. Lauluissa myös oli vaihtelua ja elävyyttä musiikin mukaan, mikä tekee musiikista aina ammattitaitoisemman oloista.

 

2.Animal Farm

Biisin melodia on hyvä, mutta hiukan itsellä lähtee tässä jotenkin päässä soimaan suomenkielinen laulu en tiedä onko jossain samantyylistä melodiaa vai onko joku mielenhäiriö.

Väkevät laulut kyllä ja korostuu kun musiikki taustalla melko rauhallista himmailua tuossa kohtaa, kun laulut alkaa.  

Biisissä esiintyvä puheosuus on hyvä ja mielenkiintoinen se on myös sovitettu hyvin musiikkiin myös tuo, kun puhe muuttuu hiukan rajummaksi lopetukseen ja se iskee konetta taas käyntiin. Lähes välittömästi tuon puhekohdan jälkeen alkavasta osuudesta vähän jäin miettimään tuossa, kun tuollainen nopeampi kitaramelodia sen jälkeen soittaa kuviota, että onko nuo hitaat nuotit melodiakuvion lopussa aina vähän liian semmoisia ”tii tii tuu tii” en osaa ihan sanoin kuvailla, mutta tavallaan hieman irrallaan biisin luonteesta. Ne ei siis kuulosta pahalta, mutta jotenkin hieman ovat irti kokonaisuudesta.

Myös tämä biisi loppui hieman yllättäen.

Muuten biisi kyllä on niin helvetin hyvän kuuloinen!

Yritin korvalla poimia biisin melodiaa ja soitella perässä, video nähtävissä IG-postauksessani, en saanut ladattu pätkää tänne. Videoiden lataaminen tänne blogiin on alkanut tökkiä pahasti.




3.Destination:Genocide

Hyvää jälkeä oikein perinteistä melodista death metallia, erityisesti tykkäsin noista kohdista, kun on tuollaista taukoilevaa rytmiä ja laulut muuttuu hieman erilaisiksi.

Biisissä on myös perkeleen hieno kohta, kun musiikki hieman taukoaa ja käynnistyy uudelleen tuollaisella tomikomppihommalla ja laulut latailee vähän kuiskaillen liikkeelle vähän jopa vokaalissa jotai Marilyn Manson vibaa kunnes taas lähtee.

4.As a Unit

Biisi alkaa kyllä hemmetin hyvillä melodioilla ja akustisella fiilistelyllä.

Tuo kääntyy melko räväkästi kunnon melodiseen death metal tykitykseen rujoine lauluineen ja sieltä kääntyy takaisin taas tähän fiilistelyyn. Nautin kun tässä rauhallisemmassa kohdassa myös basso hellii korvia ja sielua oikein takaa ja edestä!

Oikein toimiva biisi, mutta loppuiko tämäkin hiukan jotenkin pikaisesti? En tiedä, mutta hyvä biisi oli. Ei moittimista mistään kohtaa biisiä.

 

Loppusanat

Heti toisen biisin aikana tuli tunne, että tämä on ehdottoman kova kotimainen melodisen death metallin julkaisu joka pystyy haastamaan ihan kenet vain tässä nimenomaisessa genressä!

EP:n rakenne oli mielestäni myös oikein onnistunut, kun miettii biisien sijoittelua tyylinsä puolesta järjestykseen EP:lle.

Soittajat onnistuivat kyllä erittäin hyvin, en yhtään hutilyöntiä tai liikalyöntiä kuullut niin rumpalilta kuin keltään muultakaan. Sovituksissa en huomannut mitään puutteita. Ainoat jutut mitä jäin miettimään oli lähinnä nuo biisien lopetukset, että olisiko ne voinut toteuttaa jotenkin pidempinä tai eritavalla. Sitten tuo biisin 2. kohta kun se melodia sillä yhdellä kohtaa jäi mietityttämään voisiko semmoiselle keksiä jotain muuta, kun se ei vaatisi välttämättä kuin erilaisen soundin kun se tuossa soi hetken aikaa nuo hitaat lopetukset aina nopeamman kuvion perään.

Laulaja on selvästi taitava, kun laulu elää musiikin mukaisesti sekä on kokoajan teknisesti paketissa ainakin se minulle kuulosti siltä.

Kansitaide on minusta hieno, kun on sotilaan muoto, jonka sisällä on sotilaita ja onko tässä käsinkirjoitettuna sotilaan ajatuksia. On taiteellisesti muuten nerokas! kannen vaalea väritys muutenkin tekee kaikesta mitä halutaan nähdä huomattavasti näkyvämpää kuin tummassa alustassa.

Tämä oli kyllä tiukka 9,5 arvosanan suoritus, mutta en harrasta puolikkaita pisteitä niin annan 9, koska nämä kaverit pystyvät vielä kovempaan suoritukseen. Lähinnä myös koska tuo biisin lopetus oli niin pikainen kuitenkin useammalla raidalla, joten kuvio toistui, ettei se ollut vain yksittäinen hairahdus niin sanotusti. 

Bändin tuollaisella esittelylapulla oli tarinaa hieman ja itselle silmään pisti kun yhtye kertoo, että heidän tapa kirjoittaa biisejä on kerääntyä treenikselle soittamaan ja katsomaan mitä syntyy ja tämän kuunneltua voidaan todeta, että helvetin kovaa jälkeä syntyy! Itse kannatan tuollaista tyyliä niin siinä huomioidaan ideat bändinä ei, että siellä on se yksi kapellimestari joka kotona on kirjottanut ja kertoo muille. Itse en semmoisessa bändissä viihtyisi vaan tällaisessa, että kaikki pääsee vaikuttamaan musiikkiin. 

 

Tuomio

9/10

 

ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE

Hagalas- As a Unit


Melodic Death Metal from Jyväskylä Finland!

Drummer of this band sent me message and they was interested to hear my thoughts about their new EP called As a Unit. It is second EP of this band and this second one released by finnish label Inverse Records in 4.4.2022.

This band sent the EP and also some stickers for me. Huge thanks Again about such a amazing act!

They recorded this EP on autumn in 2021

 

Hagalas

Kalle Korhonen - vocals

Antti Huovila - Guitars

JM Helenius - Guitars

Ville Uimi - Bass

Teemu Kankainen – Drums

Others:

Recording and mixing- Samuli Raappana, Tuuliajo

Mastering- Tony Lindgren, Fascination Street Studios

Artwork- Marko Taali

Their music is not familiar for me before this review or I don´t just remember but anyway lets start and check what we think about this one!

1.Rampant

Melodic start that tells immediately what kind of music we are talking about! But we need to wait vocals a little while but after it starts first thought was damn this sounds raw! Vocals also stand out of mass and I like these vocals so much!

Changes between different parts of song works perfectly! There is no anything that could jump to my ears or starts to piss off or anything. Sounds are also damn great!

Song include some melodic/ solo part and it kinda growing that verse to end and then turns it back to this ”bounce” riff.

Ending part of the song sounded good but it was kinda quick I think.

Arrangement of this song was great. Vocals had different kind of things and also live with music, That all makes music sound more professional.

 

2.Animal Farm

Melody of this song is good, but somehow there starts to hear some finnish vocals inside my head and I dont know why maybe there is some same kind of melody in some finnish song or then this is just some insanity.

Raw vocals! And this all stands out more clear when music is more peacefully while vocals starts.

There is some speech part and it sounds good and also interesting. It has been fitted so nicely to music. Also that when this speech turns to more angry and it kick this machine to roll again!

Almoust immediately after this speech part there is some melodies on backround and those slow notes sounds somehow too ”tii tii tuu tii” I have no idea how to explain this but somehow those are littlebit loose from attitude of rest of this song. its not sound bad but it is just littlebit loose of wholeness.

Also this song ended kinda quick.

But all the rest of this song sounds damn great!

3.Destination:Genocide

Nice work! This is so rational melodic death metal. Especially I liked thos moments when there is this ”intermittent” rhythm and vocals turns different.

Song also included damn nice moment when music kinda stops and then starts again with some drumbeat with tom-drums and vocals starts with kinda whispering sound it reminds me littlebit even about some Marilyn Manson. 

4.As a Unit

Song starts with damn great melodies and acoustic stuff.

It turns really fast to some melodic death metal rolling with those raw vocals and then it returns to this more peaceful music part.

I love in this peacefully moment when can hear this bass sound!

This one was really nice song also, but also with this one I got this feeling did they stopped the song too quickly?

Ending words

Right after I listened second song of this EP, I got this thought this is damn great finnish death metal release that can challenge anyone in this exact genre.

This order of all 4 songs was damn great what comes after this and then this and this. 

Whole band made this all with great success, I didn´t heard even single one hit away from note or extra note that have no place in music.

Only weakness I think was those how they end these songs it was too quick way in many situations and then this one thing on song 2.

Vocalist is damn great he sings with music not over the music and it sounds all the time techically!

Artwork is damn nice! There is some shape of soldiers and inside this there is soldiers and then some text around maybe written by soldier? I Think this is even BRILLIAT! Also this light coloring of cover art makes this effect where everything you want to be seen can be seen more clear than if we compare to dark coloring cover.

This was tight 9.5 point performance, but because I dont know things like half points I will give 9, because these guys can make it even better and also because there was this same ”mistake” with several songs they quit songs too fast.

band tells their style to write music is to get in rehearsals and then start to play ideas and results can be heard they fucki?>! ROCK!

 

Sentence

9/10

tiistai 20. joulukuuta 2022

Weren- Illuusio

 

                                         (Artwork/ Kansitaide ja grafiikka by Onni Johansson)

Alkusanat

Bändi julkaisu alkuvuoden puolella tuplasinglen nimeltä Illuusio ja oli utelias kuulemaan minun mietteitä julkaisusta. Aikaa on julkaisun ja tämän arvostelun välissä kerennyt kulua, mutta kaikki hyvä aikanaan.

Yhtyeen tuotanto on itselle melko uutta ja siinämielessä on aina mielenkiintoisempaa alkaa vasta tutustua yhtyeen tuotantoon ja arvostelua tehdessä syvennyn myös paljon suuremmalla ajatuksella uuteen musiikkiin. 

hieman bändiltä taustoja seuraavaksi ennen arvostelua

"Historia

Yhtye perustettiin terapiaprojektiksi Akseli Lehtisen (basso/taustalaulu) ja Saku Aaltosen (kitara, laulu) toimesta joulukuussa 2018. Tarkoituksena oli vääntää huvin ja urheilun vuoksi mahdollisimman rajua musiikkia, jonka lyriikka-anti olisi sellaista, että se aiheuttaisi soittajissa hilpeyttä ja soitonriemua, mitkä olivat tuohon aikaan kateissa.

Materiaali otti kuitenkin "ei-ihan-niin-rajun" ja musikaalisemman suunnan. Kappaleista tulikin oikeasti hyviä kappaleita, jolloin suuntaa päätettiin muuttaa siten, että edellämainitut tuntemukset säilyisivät musiikin tekemisen sekä esittämisen suhteen, mutta yhtyettä alettaisiin puskemaan eteen päin tosissaan, muttei tosikkona. Koska läppäprojektin alussa sanoitukset olivat hyvinkin räikeitä ja kantaaottavia - lähes punkia - todettiin, että sanomaa pitää olla, mutta se tuotaisiin esiin mielikuvituksellisemmalla tavalla, kuin suoraan kiljun hajuista sylkeä mikrofoniin resitoimalla. Me ei haluta sanoa mitä kuuntelijan pitäisi ajatella, vaan, että kuuntelijan pitäisi ajatella.

Vuoden 2019 aikana Jere Aaltonen (rummut) liittyi vitsillä bändiin, jonka ei koskaan uskonut näkevän päivän valoa, mutta siinä oli tuttuja seppiä mukana ja hengailu maistui. Saman vuoden juhannuksena teimme yllätyshyökkäyksen eräisiin juhannuskesteihin, jossa Marko Pölkki oli tyypilliseen keskikesän juhlaan kuuluvasti seitinohuessa, jolloin me muut ilmoitimme hänelle, että hän kuuluu nyt yhtyeeseen. Bändiabduktio on totta.

Myöhemmin 2020 kesällä yhtye sai nimen Weren. Kuten Marko Pölkki on useasti sanonut, "kaikki alkaa ja loppuu perseilyyn", ei tästä syystä nimen keksimisprosessista jäänyt kenellekään yhtyeen jäsenistä muistikuvia. Eikä tähän muistinmenetykseen tarvittu edes viinaa. Jotenkin se liittyi verenpainemittariin tai verensyöksyyn.

Weren on aloittanut julkaisutaipaalensa kahdella tuplasinglellä (Rekursio 2021 ja Illuusio 2022) ja aikoo jatkaa kohti laajempia kokonaisuuksia, tarkoituksenaan tehdä tulevaisuudessa pitkäsoitto. Myös keikkarintamalla ollaan juuri aktivoiduttu ja pyritään tekemään lisää keikkaa vuoden 2023 aikana, mikäli järjestelyt onnistuvat."

 Sitten arvostelun pariin.

1.Etsijä

Biisi alkaa hyvänkuuloisella melodisella riffittelyllä myös kosketin melodioita soi taustalla tai periaatteessa tuo on voitu tehdä erilaisilla efekteillä myös muulla tavoin.

Suomenkieliset vokaalit alkavat väkevästi ja tuo kun melodioita soitellaan hieman ristiin saa musiikin kuulostamaan oikein tekniseltä ja silti tässä saatu samaan aikaan selkeä ja hyvän kuuloinen kokonaisuus.

Kertosäkeessä ja sen jälkeen tulee vahvoja Stam1na vaikutteita kyllä musiikista läpi! Kuulostaa oikein hyvältä!

Soolo osuus tässä on tehty hieman iloisenkuuloiseksi sisältäen ilmeisesti jonkinlaisia duuriasteikoita normaalisti en kovin usein näille syty mutta nyt toimii! Ei ole yritetty kikkailla liikaa vaan säilytetty miellyttävän simppelinä. Myös tuon osuuden lopetus ja kääntäminen takaisin perussoittoon eli säkeistöön on tehty oikein mallikkaasti!

Biisi myös loppui erittäin nätisti! Arvosteluja tehdessä huomannut, että se osaa melkein olla biisien vaikein osuus.

Tuo lopetus ”tieto tappaa etsijän” ja sitten nämä hyvät rytmikkäät melodiat saattelevat loppuun.

Biisissä ei ollut mitään vikaa.  Alussa mietin vähän, onkohan tuo hi-hatin ääni, onko se liian jotenkin hempeä ja säröinen samaan aikaan, mutta se istuu kyllä kokonaisuuteen, että tuollainen se kuuluukin olla tässä! 

Yhtye itse kuvaili biisiä näin

"- Kappaleen sanoma lepää sen ajatuksen yllä, että ei ole olemassa vain yhtä totuutta (paitsi se, että Lemmy oli hyvä jätkä) ja että kaikki on kokoajan jokaisen edessä, kunhan me vain uskalletaan nähdä ne asiat. Lyriikassa käytetään esoteriaan nojaavaa ulosantia ja siinä [totuuden] etsijä kuolee joko fyysisesti hankkimansa tiedon takia tai metaforisesti se, että etsijä kuolee henkisellä tasolla kun tuntematon ei enää olekaan tuntematon.

- Biisi syntyi yllättävän nopeasti yhdistelemällä Markon tekemään main riffiin riffiroskiksen sisältöä ja porukalla säveltämällä kappale loppuun. Knoppina mainittakoon lead-synan olevan rumpuäänittäjästämme lähtenyt hassu ääni, joka veivattiin syntikan läpi."

 

2.Se

Aloitus on räväkkä alkaa melko suoralla mätöllä. Laulu kun alkaa ja lähtee tämmöinen tauotettu pomppuriffi ja tuo laulu niin hetken aikaa tuossa tulee hieman Ruoska yhtye mieleen.

Pirun nätti kertosäe tässäkin kaikkien melodioiden kanssa. Osataan tehdä todella hyvin tuo, että melodiat menee hieman ristiin ja täydentää toisiaan sitten rummut ja muu biisi on tosi suoraviivainen.

2. minuutin paikkeilla laulu on hetken ehkä hieman siinä rajoilla, meneekö se hieman vaikeasti ymmärrettäväksi, kun muuten sanoista saa kyllä tosi hyvin selvän.

Nätti soolo osuus myös tässä biisissä. Tuo vain kun taukoaa niin sitä on hyvin johdateltu kyllä kohti tuota biisin hetkellistä taukoamista ja kääntymistä erittäin rauhalliseen fiilistelyyn, mutta mielestäni se on tehty  hieman liian pikaisesti tuo vaihdos vaikka ei se kauaksi jää että tämä tunne ei olisi itselle tullut. Tuosta rauhallisesta kohdasta taas kääntö takaisin raskaampaan on mielestäni aivan täysin aukoton ja hyvin toteutettu!

Hieno yksityiskohta tuollainen kuiskailu hetki noin 5 minuutin paikkeilla.

Tässä biisissä lopetus ei ollut mielestäni ihan niin vahvasti tehty kuin edellisessä mutta kuitenkin hyvä. Jotenkin tuo, kun tehdään nuo viimeiset muutama korkeampi ”bendi” kitaralla ja basarit nopeutuu, niin se hiukan liian selvästi vaihtuu semmoiseksi kaahaamiseksi verrattuna tuohon mistä kohdasta se lähtee.

 Yhtye itse kuvailee biisiä näin

"- "Se", tai "Setä" kuten yhtyeemme itse huumorimielessä kappaletta nimittää, ottaa kantaa ihmisten taipumukseen vältellä maailmassa ja omassa elämässäänkin pahoja asioita ja niiden kohtaamista, käännetään vain katse ja jätetään asia huomioimatta. Ihmiset tuudittautuvat liikaa "poissa silmistä, poissa mielestä"-mentaliteettiin ja kappale syntyi turhautumisesta tähän ilmiöön. Joskus pitää vain uskaltaa katsoa pahuutta silmiin ja hyväksyä sen olevan osa maailmaa.

- Tämän kappaleen sävellystyö sai alkunsa siitä, kun Saku fiilisteli Michael Jacksonin kappaleiden bassolinjoja ja Billy Jean -kappaleen innoittamana syntyi kappaleen pääteeman riffi. Loput tehtiin jälleen porukalla ja biisi saavutti valmiutensa hyvinkin lyhyessä ajassa. Kappaleen sisältämän progressiivisen dynamiikan ja vaihtelevan tunnelman myötä olemme itse kuvailleet sitä vuoristorata-ajeluksi helvetissä."

 

Loppusanat

Biisit oli oikein toimivia kyllä ja ensimmäisestä en itseasiassa keksinyt mitään mikä olisi osoittanut mitään heikkoutta.

Toka biisi sisälsi tuon mielestäni vähän liian nopean vaihdoksen rauhalliseen osioon sekä tuo aivan loppu.

Soundit olivat oikein hyvät ja yhtenäiset. Tosiaan vaikka tuota rumpua alussa mietin niin se ei ehkä muuten olisi toiminut niin hyvin mutta muu musiikki on rakennettu, että se istuu siihen mielestäni täydellisesti.

Sanoitukset olivat hyvät ja tässä on paljon aistittavissa Stam1na vaikutteita sekä ehkä hieman jotain Nicole yhtyeen menoa näissä kaikkein raskaimmissa örinäkohdissa. Kuitenkin yhtyeellä on oma tyyli se ei ole mikään kopio mistään olemassa olevasta todellakaan.

Pidin tuosta, että sanoista saa kokoajan selvän. Laulut erittäin hyvät molemmissa biiseissä. Ehkä aivan aavistuksen toivoisin, että matalin murina ei olisi ihan niin kuristettu tai jotenkin laulutekniikasta ymmärtävät varmaan osaavat enemmän sanoa oikeaa termiä tuohon.

Sanoituksissa on se tietynlainen nokkeluus mitä myös Stam1nalta löytyy, siinä käytetään semmoista, ettei asioita ilmaista yksinkertaisesti ja suoraan paikoitellen vaan se on enemmän sellaista, että jos esimerkiksi esitettäisi miete ”Kuolema tulee” niin se sanotaan jotenkin näin että ”Kuolema on hetki jolloin elon aika päättyy ja sen aika on koittamassa” Se kuulostaa pirun hyvältä ja olen hämmästellyt sitä juuri Stam1nan ja muidenkin yhtyeiden ja nyt myös tämän yhtyeen kohdalla, kuinka tuollaisen saa istumaan musiikkiin, ettei se kuulosta mitenkään teennäiseltä.

Olisin mielelläni tästä kanssa soitellut jotain pätkää, mutta korvani ei kyllä taipunut tässä kohtaa saamaan riffejä. Jotain ihan lyhyttä, mutta ei oikein kuitenkaan kappaleesta "Etsijä" joku sävel sattuu ainakin lähelle mut paljo jäi kyllä unholaan. Nämä videot löytyvät instagram postauksesta kun en saanut ladattua niitä tähän joku bugi iski. Mutta yritän lisätä ne videot myös tähän jos toisena päivänä onnistuisi.





  

Tuomio

 9/10

 


ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE!

 

                                                    (Promophoto by Pauliina Suonio)

Weren- Illuusio

It is time for the new review. This time we have some finnish metal band called Weren. This is their new single release with 2 songs ”Etsijä” and ”Se”. This has released almost one year ago now. This was also new band for me and it was interesting to start listen new band and their music without any ”advance expectation”.

1.Etsijä

Song starts with good sounding melodic riffs and there is also some keyboard melodies background or maybe can be done with effect other way.

finnish vocals starts pure way and that when they play some melodies kinda crosswise it makes music sound more technical but still they made this all sound so clear and good.

Chorus part and also after there is strong vibes from band called Stam1na, it can be heard from this music. This sounds really good!

Solo section has made sound kinda happy it include maybe some major scales I dont like that kind of stuff so often but this time this all works. There is not too much any ”tricks” and this is simple enough. Also that ending part of this moment and turn back to verse part is really nicely done.

This song also ended really well! I have noticed while writing reviews it can be almost hardest part of the songs.

This ending part ”tieto tappaa etsijän” means ”knowledge/ information kills the seeker”. With all those rhytmical melodies. It just works. In the beginning of this song I thought is this hi-hat drum symbal sound too tender and also cracked but it fits for the rest of this song so it definetly can´t be anything than this.

 

2.Se

Beginning was kinda ”brisk” and this starts with ”straight smashing”. When vocals starts and there starts this ”jump riff” this all reminds me about band called Ruoska.

Damn nice chorus part with all those melodies again. They handle this stuff where melodies goes kinda crosswise and drums and rest of the song goes so straight.

somewhere in 2 minutes vocals is close that short moment when can´t anymore say what he is singing.

Nice solo part also in this song. They also have wrote this nicely way to this peaceful moment after that but maybe it has done littlebit too fast when this music stops. But this return back to more heavy stuff has made perfectly!

There was nice detail this whispering moment somewhere in 5 minutes.

This song wasn´t ended so well than previous one but still good. I think when there is this last bending with guitar and also drums starts to play faster that moment is too clear and big change for this previous part.

 Ending words

Songs was pretty nice. First song ”Etsijä” included 0 mistakes or weakness.

Second song ”Se” included too fast change to more peaceful moment and this ending part also was too big change for the previous part.

Sounds was good and also ”united”.

Lyrics was good and there is vibes from band Stam1na and maybe some vibes from band Nicole too. Still band have their own style. Can also hear what they sing. Maybe someway I hope this most deep crowling parts could be littlebit less choked? I think someone who knows more about singing technique can tell right word for that.

Lyrics included clever parts that also used by band Stam1na. They don´t say things in ”simple way” there is example if we want to say ”death is coming” we tell it like ”Death is a moment when moment of living ends and that moments is near” It sounds damn great and I have been wondering how these bands can make it all fits for the music without it starts to sound kinda ”done by force”.

I wanted to play some riffs from these too but I think my ears are broken I couldn´t pick these riffs by ear this time. Something really short can be found from my instagram post.

 

 

Sentence

9/10


 


 






Luetuimmat