Translate

lauantai 19. elokuuta 2023

Surujuhla- Musta maa

 


Surujuhla- Musta maa 


Alkusanat

Yhtye kyseli jos haluaisin arvostella heidän musiikkiaan, olen yhtyeen basistin aiempaa yhtyettä (Deathrot) arvostellut ennen tätä ja odotukset olivat siinä mielessä korkealla. Yhtye soittaa depressiivistä death metallia, ottaen vaikutteita myös muista genreistä. Tämä on yhtyeen debyyttialbumi! He tulevat Ylivieskasta. 


Yhtyeen viesti “Levyn sanoitukset kertovat karua kieltä ihmisen henkilökohtaisista helveteistä kuten esimerkiksi masennuksesta, vihasta, riittämättömyyden tunteesta sekä ihmismielen raadollisuudesta” 


Alkuun täytyy vielä todeta, että yhtye on saanut kansitaiteeseensa erittäin synkkää ja tyylikästä taidetta suurelta synkän taiteen jumalattarelta Awinita Alm:lta. Siitä samantien isot pisteet. Olen myös itse hankkinut kyseisen taiteilijan töitä ja suosittelen sitä myös muille! 


Yhtyeen muodostaa

Laulu: T.Kahlos

Kitarat: S.Sarlin

Rummut: J. Miinin

Basso, taustalaulu: A.Pylväs 


  1. Sinä Kuolet 


Heti ensimmäinen biisi täräyttää albumin käyntiin kunnon paahdolla rääkymisen saattelemana niin tämä ainakin 

herättää oman mielenkiinnon samantien! Helvetin hyvänkuuloiset vokaalit, sanoista saa selvää ja suomenkielinen 

laulu nyt ollaan ytimessä nimittäin! 

Helvetin taitavaa sovittamista biisissä, kaikki vaihdokset erittäin luontevan kuuloisesti ja rullaavasti. 

Rummuissa on pientä filliä ja niissä on hyvää makua, ei mene överiksi ja kaahailuksi, vaan ne ovat biisin mukaiset

koko biisin ajan. Jumalauta heti tämä ensimmäinen biisi kyllä antoi vaan erittäin innostuneen fiiliksen mitä jatko 

antaa. 


  1. Tuska


Jumalauta mikä aloitus tässäkin kappaleessa pää lähti samantien takomaan riffin tahtiin ja kunnon kiihdytys vielä ennen käyntiin lyöntiä laulujen kera. 

Hieman itsellä pisti korvaan kun tulee nuo huudot “Tästä tuskasta” ja “Tästä elämästä”, niin tuntuu kuin musiikkia olisi joutunut aivan aavistuksen venyttämään tai itselle se samantien iski korvaan ettei toimi niin hyvin kuin muut osiot biisissä. Tai ehkä jotenkin nuo kitaralla soitetun tremolosävelten vaihdot tulisi olla hieman erilaiset. 

Kertosäe on aivan helvetin loistava ja biisin lopussa kun tulee kertoja lisää ja samalla osattu hieman kasvattaa musiikkia noihin toistoihin. Biisin lopetus kans on toimivasti murhaava. 


  1. Armahdus


Tämä biisi alkaa nopeammalla tykityksellä, niin omaan makuun rumpujen osalta pistää korvaan, että peltiä kaipaisi äänekkäämmin mukaan. Se jää hieman uupumaan tuosta. Muuten kyllä kuulostaa jälleen mahtavalle! 

Biisi loppuu hyvänkuuloisesti, mutta jotenkin siinä tuli itselle hieman fiilis että on mietitty että lopetetaan vain tuohon ja se tulee hieman jotenkin nopean tuntuisesti kuitenkin. En osaa ehkä taas ihan selittää mitä tarkoitan, mutta jotenkin niin että biisissä voidaan miettiä, kun ei jakseta rakentaa pidemmälle niin voidaan tähän väliin lopettaa. Tässä lopetuksessa tuo tunne heräsi jotenkin aika suoraan ja heti, että juuri noin on toimittu. 


  1. Pelkkää tyhjää


Jumaliste tuo matala murina kun lähti kunnon perinteinen matalalta soitettu death metal tremolo möyrintä tuossa hetkessä leuan alle ja ehkä rintaankin kasvoi muutama karva lisää.

Tässä biisissä korostuu hyvin tuo taito yhdistää nopeita ja hitaita osuuksia toimivaksi kokonaisuudeksi. Tässä myös nopeampaa lausuntaa laulajalla, jolloin huomataan monipuolisuus käyttää äänen efektiä monipuolisessa lausunnassa. Olen kuullut, että jollain laulajalla voi olla hankaluus säilyttää äänen efektiä varsinkaan nopeammassa lausumisessa.  

Tässä biisissä on paljon black metal viboja mukana ja tuo hyvin monipuolisuutta julkaisulle karkaamatta liikaa tyylistä pois. 


  1. Haaskalintu


Tässä muuten on tuo peltien ääni korjattu parempaan edellisessä biisissä kuultuun verrattuna. Hihatti saisi kyllä olla omaan makuun vieläkin hieman raskaampi, mutta on kuitenkin jo parempi. 

Basso jylisee hyvin musiikista läpi tässä ja se tuo kyllä musiikkiin luonnetta lisää. 

Tuo tiukan rytmikäs kohta johon biisi myös loppuu on pirun nätin kuuloinen kun musiikki taukoilee/ katkoilee riffien osalta terävästi ja kunnon murinavokaalia päälle. 

Yritin soitella biisin riffejä korvakuulolta ja sen voi käydä katsastamassa alla olevasta linkistä. 

 

https://www.youtube.com/watch?v=YLCwK3GUB8k 


  1. Vapaa


Biisin alussa hieman djent tyylistä pomppua kitaralta, mutta se on julman kuuloinen.

Pirun nätti hieman melodinen sointukierto kertosäkeessä, jonka päälle tulee tiukkaa ärjyntää. 

Biisissä on yksittäinen hyvin coremainen huuto (noin kohdassa 1:23) , joka on hieno yksityiskohta biisissä.  

Tykkään myös biisin hitaimmasta kohdasta, siinä on nii pirun nätti groove esimerkiksi biisin kohdassa 1:45->.

Tiukka lopetus myös tässäkin biisissä. En löytänyt mitään moitteita kappaleen osalta. 


  1. Musta maa


Kerkesin biisin aikana hieman miettiä, että tässä toistetaan julkaisulla aiemmin kuullut asiat, mutta bändi osasi yllättää lyhyt hiljainen välisoitto ja erilainen lopetus tarjoili jälleen jotain uutta myös vähän grindcore tyylisellä riffittelyllä aivan biisin lopussa.


  1. Jos et enää aamulla herää


Biisin alun riffi on jotenkin tutun kuuloinen, mutten saa päähäni miksi. Herättääkö lukijoissa samanlaisia 

tuntemuksia? Säkeistön aikana mielenkiintoisen kuuloinen tuo pedaalin tuplaisku joka alkaa kohdasta 

“en pystyisi hengittämään…”

Biisi rakenne toistaa sanoitusten osalta kokonaisuutena samaa rakennetta ja mielestäni se toimii. 

Biisin lopetus oli jälleen murhaava ja se oli hyvä että tuollainen hitaampi ja raskaampi mättö päätti biisin eikä 

tuo sitä ennen tullut nopea kohta, siinä nopeassa kohdassa pedaalin ääni ehkä pisti korvaan hieman turhan 

tunkkaisena. 





Loppusanat


Sanoitukset olivat perkeleen hyvät koko julkaisun ajan. Keskityn myös enemmän sanoituspuoleen 

suomenkielisissä biiseissä, koska ei tarvitse kääntää ja myös erottaa selkeämmin mitä lauletaan suoraan. 

Koska varsinkin metallimusiikissa on joskus käytössä niin erikoissanastoa, että aina jää jotain sanoja mitä ei osaa 

suoraan kääntää. Vokaalit myös olivat erittäin hyvät, että kokoajan saa selvää mitä laulaa ja se on itselle tärkeää

vaikka olisi millaista musiikkia. Tässä on hyvä esimerkki, että voi kuulostaa synkältä ja julmalta rääkymättä ja 

sihisemättä jotain täysin päätöntä meteliä. Vokaalit ovat myös melko raa`at ei ole hirveästi miksailua takana.


Toinen mainittava asia on se, että sovitukset olivat koko julkaisun ajan erittäin kovalla tasolla. 

Soundipuoli oli mielestäni itseasiassa oikein hyvä, vaikka se on hieman tunkkainen, mutta se sopii julkaisuun. 

Riffit olivat myös tiukkoja julkaisulla, joka erottaa osaltaan genren sisällä monesta yhtyeestä. 


Potentiaali tässä genressä on ainakin omaan makuun hyvin korkea yhtyeellä, laulun selkeys on iso tekijä siinä. 


Ainoa heikkous julkaisulla on ehkä tässä julkaisun pituudessa, että jotain vielä lisää jäi jossain kohti kaipaamaan.

Jotain pieniä omaan korvaan pistäviä juttuja myös esiintyi paikoin, jotka yritin mainita biisikohtaisesti. 


Tuomio

9/10 

 

English version starts from here! 

 

Surujuhla- Musta maa 


Opening words

The band asked me if I would like to review their debyt album called "Musta maa" (means Black Earth), I have reviewed before this their bass player band called Deathrot and because of that my expectations was on high level! This band plays depressive death metal with influences of other genres too. They come from Ylivieska Finland.

 

Bands message about their music "Lyrics of this release tells rough story about human personal hell like depression, hate, from the feeling of inadequacy and misery of human mind" 

And I need to mention this before start to write review. Band has got some dark and stylish art for their cover art from goddess of dark art Awinita Alm. Need to give huge points about that! I have bought some art from this amazing artist and I recommend that for everyone.



Surujuhla

Vocals: T.Kahlos

Guitars: S.Sarlin

Drums: J. Miinin

Bass & backing vocals: A.Pylväs 

 

  1. Sinä Kuolet 


Immediately this first song kicks music in with some serious death metal stuff and there comes nice growling

vocals too soo this took my attention immediately! Vocals sounds coddamn good, I can hear exactly every

words they sing and this music with finnish lyrics ME LIKEE. Arrangement was professional in this song, every 

changes between riffs and parts works great those also happen with natural sounding way and music just roll. 

Drums bring some fills and those have real idea and don´t go too far. They are loyal for the song style. Coddamn

this first song made me so exited about this release.  


  1. Tuska

Coddamn what a start in this one too, my head started to shake immediately with this riff and they speed up with vocals to kick this all start. I noticed while those screams “Tästä tuskasta” and “Tästä elämästä”, it sounded like they needed to stretch music littlebit to fit there and for me it sounded too clear that this part don´t work as good as rest of the song. Or maybe somehow these guitar tremolonote changes should be different someway. Chorus part was damn great and those several sets in the end of the song and they same time grow music bigger for those reps. Ending of this song was murdering.


  1. Armahdus


This song starts with tight and fast part, while that I think this hi-hat drum cymbal should be much louder. I think it sounds kinda lazy there. But if we don´t think that detail now everything else works well. This song ends nicely way, but somehow I felt like they have think too much we need to stop this song here and this end coming littlebit too fast I think. I maybe can´t explain this clear but while writing music ofcourse you always end song in some point but this time it sounded too clear like NOW WE STOP and thats not stop natural sounding way.


  1. Pelkkää tyhjää


Holy mother of god that low growling part while they played that typical death metal guitar tremolo riff part from low. Need to say while that part there maybe appeared new hair under my chin and maybe to my chest. In this song I think you can notice how good they are to piece together fast and slow part into a whole. This song also include some faster parts from vocalist and we can notice singer can use this effect of the voice versatile way. I have heard that some vocalists have issues to keep that effect on the sound while sing faster. This song have much some black metal vibes and it brings much versatility for this record without this effect that something go too far for the main idea. 

 

  1. Haaskalintu

     

I think on this one they have fixed those cymbals to sound better if compare this one to previous song. But for me I think this hi-hat cymbal should be even more stronger, but this is better anyway. Bass 

sounds strong through all this music and it brings more attitude for music. That tight rhytmical part
where this song ends is damn great sounding when music do some rest-pauses sharp while riffs played and the there is some real growling vocals over this all music. 

 

  1. Vapaa


In the begin of this song there is some Djent style riff but it sounds brutal. 

So nicely sounding chorus part with those melodic chords and with rough vocals. 

This song include single corestyle scream (somewhere in 1:23), which is great detail in this song. 

I like also this slower part of the song, there is some real groove it starts from 1:45->. 

Tight end in this song too. I didn´t found anything to blame in this one.


 

  1. Musta maa

     

I had time to think while this song they repeat things that have already been in this release, but band bringed some surprise with that peaceful interlude part and different ending part. It bringed something new also with that grindcore style riff in last part.


  1. Jos et enää aamulla herää


That first riff of the song sounded kinda familiar from somewhere? Do you have any same thoughts about that riff? While verse part that sounds interesting when they bring those double hits with pedal that starts from the vocal part “en pystyisi hengittämään..”

Song structure repeat all the time same with lyrics and I think that works. Ending part of this song was again pure murder and it was also slower and heavier. And I think that worked more good to end this song like that and not with that faster part before. On that faster part pedal sound sounded littlebit too stale.

 

Ending words


Lyrics was damn great while all record. I also focus more for the lyrics while listening finnish songs. 

Because don´t need to translate and I also hear more clear what they are singing about. Because

especially in metal music they many times use some special words, so there is always some words I can´t 

translate without help. Vocals was also damn great, I like that all the time I can really hear what they say and 

that is not just a noises. This is good example, that you can sound dark and cruel without doing just some 

crazy noises with no any idea. These vocals was also so rough there is no much mixing behind this sound I think. 

 

Another mentioning thing, arrangements was on high level while all record. 

Sounds was great for me even it was littlebit stuffy, but that fit for this record. 

Riffs was also tight, and I think that makes difference if compare this to many other bands of this genre.  

Potential of this band is very high in this genre and I think that clear singing style is big reason for that. 

Only weakness of this record was because this was kinda long release, I waited something more. 

There was also some little things in some moments that I tried to tell while this review.


Sentence

9/10 

 

 

 

 

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Slash The Smile- Two Faces (EP)

 

 

Slash the Smile

Two Faces (EP)


Alkusanat 

Bändin laulaja Saku Pitkänen kysäisi joskus jo kauan aikaa sitten, jos haluaisin 

arvostella heidän EP julkaisun nimeltä Two Faces. EP sisältää 6 biisiä josta 1 on 

puhtaasti intro raita. EP on julkaistu tammikuussa 2022. 

 

Slash The Smile

Saku Pitkänen - laulu, piano

Sampo Soininen - kitara

Joel Toivanen- kitara, taustalaulu

Toni Uusimäki – rummut


Olen yhtyeen musiikkia hieman maistellut varovaisesti hetkittäin vuoden aikana, 

mutta pyrkinyt säästämään kuuntelun pääasiassa tähän arvosteluhetkeen. Bändi 

on perustettu 2018. Yhtye aloitti alkuvuodesta 2023 debyyttialbuminsa 

nauhoitukset. Yhtye esiintyy kesällä 2023 kahdella festarikeikalla, joista toinen 

on legendaarinen Tuska festivaali Helsingissä.  

1.The Recruitment

Puhtaasti Intro raitana esitetty ensimmäinen biisi julkaisulla. Tässä veitset 

teroitetaan valmiiksi, joka kyllä yhtyeen imagoon verrattaessa oli odotettua, 

mutta yllätti silti hieman tämä oivallus! Yhtyeen erilainen lähestymistapa 

musiikkiin käy ilmi jo tämän introraidan myötä. Hyvin erilaisia ääniteknisiä 

tekniikoita on käytetty ja pohjustaa varmasti tulevaa hyvin.  


2.Slashing Smiles

Biisi alkaa tiukalla pomppuriffittelyllä ja kitararevittelyllä, jonka jälkeen 

jatkuu monipuolisilla vokaaleilla, jossa on kyllä vaikka sun minkälaista 

sävyä tarjolla! Vahvat metalcore vaikutteet puskevat useammankin yhtyeen 

suunnalta tähän musiikkiin. Ehkä tuo kaikkein ”kuristetuimman” oloinen 

murinavokaali on hieman liian kuristetun oloinen. Sitä kuullaan 

mm tämän biisin kohdassa 2.20 ja siitä eteenpäin musiikki tulisi tuossa 

kohti hieman isompana, kun ääni ei olisi niin kuristettu ennen tuota 

mahtipontista kertosäettä puhtaalla vokaalilla. Vaihdos myös tuohon 

puhtaaseen kertsiin on tehty parilla tuommoisella katkonaisella äänellä, 

että yhtye on varmaan jotenkin tiedostanutkin tämän,sillä tuon vaihdoksen 

saa kuulostamaan luontevammalta. Puhtaat vokaalit kuulostavat hyvältä ja 

antaa semmoista mukana laulettavuutta biisiin, joka on esiintyvälle 

orkesterille hyvä asia. Lopun breakdown mielestäni hieman kärsii liian 

kesyistä soundeista kitara saisi mielestäni hiukan kiertää tuossa

tauotuksen jälkeen, kuulostaa liikaa kuin se olisi soitettu DI tyylillä 

eikä oikean vahvistimen kautta. Kohta saisi mielestäni olla myös hieman

pidempi se alkaa hirmu pian tuon täysin tauotetun kohdan jälkeen. 

Tästä biisistä yhtye on tehnyt loistavan musiikkivideon, jonka voi käydä 

tarkastamassa alla olevasta linkistä! Musiikkivideossa introraita on 

yhdistetty ensimmäisen varsinaisen biisin kanssa. 

Slashing Smiles Music video

3.Romeo Calling

Biisin alku on tehty kyllä hienosti kasvattamalla musiikki käyntiin, 

olisin odottanut enemmän kunnon myllytystä tuon jälkeen, mutta 

vaihtuikin aika rentoon meininkiin mikä ainakin itseni yllätti. Tässä 

arvostelua tehdessä tulee hyvin esille sama ilmiö, kun itsekin 

musiikkiprojekteissa eri henkilöiden kanssa huomaa, kuinka 

erilaisella ideallaitse olisi aina lähtenyt tekemään eteenpäin. 

Eikä siis mielestäni ole väärää tapaa on vain erilaisia tapoja. 

Tämä on enemmän rokkibiisi kuin metallia, joka tuo toki vaihtelua

 julkaisulle ja tekee siitä monipuolisemman. 

Välisoittona eli onko se hienosti kerrottuna Interlude tuollaisilla 

itämaisilla viboilla toteutettu instrumentaalikohta 

toimii kyllä aina itselle, oli musiikki sitten muuten millaista tahansa. 

Biisissä ei sinällään ole mitään vikaa mielestäni, jos sitä tarkastellaan 

yksittäisenä biisinä. Alun jälkeen vaan tämä on ehkä turhan irrallaan 

tyyliltään edellisestä. Myös biisin lopussa vaihtuvat rumpusoundit 

herättävät hieman kummastusta.  

4.Heaven Closed My Eyes

Biisi alkaa hyvällä rumpufillillä. Tässä biisissä esitellään jo Nu metal 

vaikutteita. Sanotaan edellisen vähän rokimman biisin jälkeen tämmöisellä 

voisi potkaista loistavasti hommaa takaisin rankempaan, että sikäli hieno 

välimuoto löydetty ja tehty! Noin kohdassa 1.30 alkava räppimäinen kohta,

johon vedetään muristen ja rääkyen jatkoksi oli perkeleen hieno kohta! 

Tässä biisissä oleva välisoitto voisi olla melkein kuin jostain Opeth 

yhtyeen biisistä tyylillisesti, että kyllä tässä tarjoillaan monenlaista. 

Kokonaisuudessaan biisi oli tarkasti ja hienosti sovitettu ja se yllättää, 

kun tarkasteli useaan otteeseen biisin monipuolisuutta. 

Myös tästä biisistä on tehty musiikkivideo, joka löytyy alla olevan

 linkin takaa. 

Heaven Closed My Eyes Music video  

 5.Fool`s Paradise

Biisin alku on suorastaan mystinen melodian luomalla tunnelmallaan

 ja vahva basson jylinä kyllä tuo hienoa lisämaustetta tuohon tunnelmaan. 

Myös tuollainen tomikomppi toimii tähän henkeen täydellisesti. Laulut 

alkavat hieman kuiskailun tyylisesti ja tulee vaikutelma, että nyt 

käynnistellään jotain suurta. Biisin alku on kyllä pitkä aloin miettiä sitä 

että tämmöinen biisi toimisi ehkä aloitukseen parhaiten kun porukka ei 

vielä tiedä mitä odotella ja nyt jotenkin joutuu venailemaan melko kauan, 

että biisi lähtee kaahaamaan jota sanotaan tämmöisenkin genren kuuntelija 

varmasti enemmän odottaa. Tiukkaa paahtoa kyllä tämän persoonallisella 

soundilla vedetyn säkeistölaulun kanssa. Tauotettu kohta 4:40 ja 

uudelleen käynnistys oli kyl pirun nätti jumalauta! 

Lopussa ihan nätti laskeutuminen taas rauhallisempaan fiilistelyyn 

hieno kitaraslaidi myös hyvänä yksityiskohtana. Oli mielestäni hyvin 

sovitettu biisi ja todella monipuolinen esittelee bändin kykyjä hienosti.

6.Nocturnal Visit

Akustinen aloitus johon liittyy tuollainen melodia että oma mieli ainakin

 lähti matkustamaan jonnekkin ihan eri maailmaan. Tuo alku tauotetaan 

ja lähdetään mättämään ihan huolella se mielestäni hieman hämmensi 

tuo jatkuu myös melko hard rock tyylisellä meiningillä niin kokonaisuutena 

tuo kaikki oli mielestäni hieman hämmentävä vaikkakin kaikki musikaalisesti 

nyt toimiikin ihan hyvin. Laulaja on todella monipuolinen tässäkin biisissä. 

Itseasiassa kun tuo mättö+ rokki soitetaan uudelleen pelkän tauotuksen jälkeen,

 se toimii paremmin. Biisin lopetus oli mielestäni hieman yllättävä ja lyhyt 

se olisi kaivannut jotain lisää mielestäni. 





Loppusanat

 Yhtye esittää todella monipuolista osaamista tällä julkaisulla, metalcore 

vaikutteet ovat vahvat julkaisulla mutta tässä on niin paljon kaikkea mahdollista

 kyllä että melkein sanattomaksi vetää. On Killswitch Engage vaikutteita

jotain bullet for my valentinea, As I Lay Dying ja sitten jotain hard rockia,

 ehkä Avatar yhtye ja se ei ole vielä kuin puolet tästä kaikesta. 

Biisissä Slashing Smiles alun korkeamman huudon jälkeen tuleva matala

 murinavokaalilla esitetty

”Psychosomatics ain't my thing” on aivan perkeleen korvahunajaa 

soundillisesti se iski korvaan kyllä hetikun biisin aloittelin kuuntelemaan 

ja toistelin sitä varmasti sen lähemmäs 20 kertaa. Yhtye on monipuolinen

 ja soittajat sekä laulaja hyvin taitavia tämän kaiken tyylin yhdistelyssä. 

Julkaisun heikkoutena, jos sekään ihan oikea nimitys tälle on, että niin

 monipuoliset biisit hämmentää kuuntelijaa ja siis olen törmännyt siihen

samaan efektiin kuunnellessani tyyliin jotain Opeth yhtyeen tuotantoa 

eikä sielläkäänkukaan sano että muusikoiden taidoissa olisi puutteita 

tai biiseissä sinänsä mutta vaihtelut biisin sisällä ovat vain 

liian rajuja totuttuun. 

Soundipuoli oli julkaisulla erittäinkin kunnossa omaan makuun! 


Tuomio

9/10

Yritin soittaa korvakuulolsta hiukan biisin Fools Paradise 2:21 alkavaa riffiä.  Alla linkki.

I tried to play this riff from song "Fool´s Paradise" by ear and here you can see the results. 

This part starts from 2:21->  Link above this



Slash the Smile- Fool´s Paradise (guitar cover riff)







Slash the Smile- Two Faces

Slash the Smile

Two Faces


Versatile metal from Finland! Band has been founded in 2018. 

Vocalist of this band asked me long time ago if I want to review 

their EP-release named Two Faces. And I have listened these guys

 only couple times before this review because I wanted to safe this 

moment to get inside this music for this review. 


Slash The Smile

Saku Pitkänen - Vocals, piano

Sampo Soininen – Guitar

Joel Toivanen- Guitar, backing vox

Toni Uusimäki – Drums

1.The Recruitment

This is pure intro track. Here they sharpens kives ready and I think

 that fits for the imago of band but still this littlebit surprised me.

 Bands different style to make music can be heard already while

 listening this Intro track. They use many different sound techniques

 and I think this gives foretaste for what is coming. 

2.Slashing Smiles

The song starts with basic metalcore/ nu-metal type riffs

 I don´t know how to translate this word “pomppuriffi” 

and also there is damn nice guitar soloing. 

After that this song continues with versatile vocals and need to say 

there is damn a lot of styles! Strong metalcore influences from many 

famous bands comes to this music. 

Maybe this most strangled vocal style sounds littlebit too much strangled.

 You can hear that kind of vocals from 2:20 onwards, I think music should 

come little bigger on that part with not so strangled vocals before this

pompous chorus part with clean vocals. Also this change between those 

parts have done with couple intermittent 

voice because of that I think band have noticed this  “problem” 

because with that trick they make it sound better.

Clean vocals sounds good and bring there moments for audience

 to sing along, that is for live action band only good thing. 

This breakdown part in the end little “suffer” because too lazy sounds,

 guitar should make some circling sound between those paused moments. 

This sounds too much like played DI (direct in) and not with

real amplifier. I think also that part should be littlebit longer, it starts 

too quickly after this totally rest part. Band have make brilliant music

 video about this one and you can go to watch that from the link below! 

In this music video that intro part is part of this song. 

Slashing Smiles music video

3.Romeo Calling

Beginning part of the song has done nicely way to growing music, 

but I waited littlebit more some heavy stuff after that, but that turned

 to kinda chill mood and that surprised me. While doing review

 there comes same effect than with some music projects with

 different people that how different idea I could use to some moment. 

And I don´t mean there could be any wrong way just different ways. 

I think this is more like some rock than metal song. 

Ofcourse this brings variation for the record and make it more versatile. 

That instrumental “Interlude” part with oriental vibes works for me

 always no matter about genre. I think this song works kinda good

 if we think this song just single track not part of the record. 

But when start to think this song about to be part of the whole record

 I think this is too far from previous song. 

Also these drumsounds that changes in the end just make me feel weird.

4.Heaven Closed My Eyes

Song start with nice drumfill. They introduce also some nu-metal vibes. 

Lets say with this kind of song is definitely right way after previous song

 to kick this thing back to more heavier stuff. Some around 1.30 starts this

 rap style part with some growling parts added in sounds damn brilliant!

There is some interlude part and it sounds like some Opeth (Swedish metal band)

 stuff, so need to say they bring so many elements here. 

With whole song they has done sharp and really great composition work.

 It really surprise when start to think how versatile styles this song includes.. 

Also this song have music video and you can find it behind this link above!

Heaven Closed My Eyes music video 

 5.Fool`s Paradise

Intro part of the song is even mystical with this atmosphere melody can 

make and strong bass sound also brings nice addition for the atmosphere. 

Also that tom tom drum beat work for this stuff perfectly. Vocals starts with 

some whispering style part and it makes this effect happen I start to wait 

something massive is coming.This song is kinda long I started to think 

this kind of song would be better in the beginning of record when people

don´t know what to expect and now it starts to feel kinda I need to wait 

kinda too long when this song starts to be heavy enough and I think

 if we think listeners of this genre they want more heavy stuff.

Tight playing with personal sounding verse vocals. 

This paused part in 4:40 and continue from that was damn 

nice goddamn! 

In the end that was nice landing to more peaceful part and that guitar 

slide there was also nice detail.I think this song had also good 

composition work and really versatile. This show nicely way 

talent of this band. 






6.Nocturnal Visit

Acoustic beginning and there added some melody made my 

mind goes somewhere really far away from here. 

Then there was some pause and starts really heavy stuff

 I think that maybe littlebit confused me then it continues 

with some kinda hard rock style so these pieces together 

was littlebit confusing even in musical way it worked 

good. Singer is really versatile in this song also. 

And when there was repeat of this heavy part+ rock part after 

paused rest it works better. Ending of this song was littlebit

 suprisively and short I think it could had something 

more. 



Ending words

Band show versatile talent with this record, metalcore 

influences are strong in this record but this also include so 

much just everything I almost have no words anymore. 

There is Killswitch Engage (USA band) vibes and some 

Bullet for my valentine, As I Lay Dying and some 

hard rock maybe Avatar (band) and that was just half of 

everything. 

In the song “Slashing Smiles” that low growling part 

“Psychosomatics ain´t my thing” after high scream is damn

great part. It hitted me so hard immediately when heard

 that first time and I needed to repeat it maybe 20 times. 

The band is versatile and players also singer really

 talented with connecting all these styles in music. 

I think weakness of this record if that´s even the 

right word to describe this but how too versatile songs

confuses the listener and I have noticed same effect 

even listening some Opeth (band) stuff and that is not 

about the missing talent of musicians or bad songs but

 only this variety inside one song are too much for where 

Im used to.Sounds was good for my taste!


Sentence 

9/10

Luetuimmat