Alkusanat
Alkuun pienet pahoittelut yhtyeelle, että tuomio venyi hyvin kauas ensimmäisistä yhteydenotoista, mutta tosiaan hommaa tehdään silloin kun kerkiää ja tämän vuoksi pahoittelut eivät ole sen suuremmat. Tämä julkaisu on alkuvuodelta 2023 ja ilmeisesti uusi albumi on tulossa 2026.
Olen yhtyeen musiikkia kuullut satunnaisen kappaleen muutaman vuoden aikana ja katsonut jonkun livepätkän. Yhtyeen tyyli kyllä eroaa massasta niin musiikin kuin myös asujen puolesta sekä heillä on myös maskit.
Eipähän siinä mitään tämän tuomion toteutan hieman erilaisella tyylillä tehden koko julkaisun osalta vain yhteenvedon johon teen nostoja biiseistä.
AGARWAEN
TUOMIO (koko julkaisu)
Rumpujen symbaalisoundi on omaan makuun turhan sihinää se ei toki kaikissa biiseissä tule samalla tavalla esille, kun biisit ovat hieman poikkeavia ja osaan se istuu huomattavasti paremmin sellaisenaan. Esim. biisissä ”Mass Hypnosis” biisin paahdossa se istuu nätisti siihen, mutta säkeistön osalla taas ei niin hyvin.
Yleisesti soitossa ote on kyllä tiukkaa ja tässä on hyvin osattu tehdä semmoista ”sekopäistä” meininkiä pitäen silti sovitukset hyvinä. Yhtyeen teema on ilmeisesti jonkinlainen mielisairaala homma?
Ehkä turhan rajua kontrastia/ vaihtuvuutta tulee biisien sisällä erilaisten osioiden välillä, mikä pistää korvaan.
Vokaalit ovat hyvin omanlaiset, joka jo yksin erottaa yhtyeen massasta. Se on hyvä asia.
Heillä on rohkeasti massasta poikkeava tyyli ja tälle varmasti riittää kysyntää ja tätä kuunnella ehkä vahvin ajatus on se, etten tiedä onko se yhtyeen vahvuus siinä, että ihmiset kuulokkeet päässä tai ihan kaiuttimistakaan kuuntelisivat tätä kotona istuen vaan se suurempi vahvuus on livepuolella, että tämä on mielenkiintoinen kokonaisuus, jota haluaa mennä seuraamaan paikan päälle. Mielestäni tuo on bändiä ajatellen myös vain hyvä asia.
Bändin musiikki myös sopisi hyvin peleihin tai elokuviin koska nämä ”mielenhäiriöiset” puhekohdat (esiintyy useassa biisissä) yms. pääsisivät paremmin oikeuksiin visuaalisen tarjoilun kera.
Ajoittain laulua ja hitaampia kohtia kuunnellessa käy mielessä hieman jopa pieni Barathrum vertaus toki huomattavalla määrällä mausteita päälle. Kokonaisuutta ajatellen taas tämä ei olekkaan enää yhtään siellä Barathrum osastolla.
Biisissä Graveyard Shift melodiat kun käynnistyy alko paikat jäykistyä on muuten melkoista korvakarkkia tuo! Biisi ei kuitenkaan muilta osin onnistu tekemään samanlaista efektiä.
Ehkä yksi mitä itse mietin musiikin ”kehittämisen osalta” kun makuasioitahan nämä vain ovat, mutta omaan korvaan nuo vaihtelut eri osien välillä niiden rajapinnat eivät saisi olla ehkä noin rajut.
Biisin ”Call of the Void” jää pyörimään ehkä hieman liikaa saman melodian ympärille.
Delirium biisin puhtaampi lauluosuus osasi yllättää melko lailla ja oli vielä julkaisun loppupuolella se on hyvä taktiikka sijoittaa jotain yllätyksiä kun on kuunnellut useamman biisin samantyyppistä meininkiä alle.
Viimeinen biisi on turhan tuhti mielestäni julkaisun loppuun.
Tässä tarjoiltiin hyvin erilainen setti hyvin suurella määrällä yksityiskohtia, josta erittäin suuri hatun nosto. Nämä kaverit on kiistämättä taitavia ja heillä on selkeä visio omasta tekemisestään.
Kuuntelun jälkeen vahvin ajatus oli se, että tämän haluan joskus nähdä livenä, mikäli siihen tulee hyvä mahdollisuus.
9/10
ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE
Opening words
First, a small apology to the band for the fact that this review was delayed far beyond the initial contacts, but simply put, things get done when there is time, and for that reason the apologies go no further. This release is from early 2023, and apparently a new album is expected in 2026.
Over the past few years I have heard the band’s music only sporadically—just a few songs—and watched a live clip or two. The band’s style clearly stands out from the masses, both musically and in terms of their outfits, and they also wear masks.
That being said, I will be carrying out this review in a slightly different way, by providing only an overall summary of the entire release and highlighting certain songs within it.
Sentence (Full release)
The cymbal sound of the drums is, to my taste, a bit too hissy. That said, it doesn’t come across the same way in every song, as the tracks differ somewhat, and in some of them it fits the overall sound much better as it is. For example, in the song “Mass Hypnosis” it works nicely during the song’s intense, driving sections, but in the verse parts it doesn’t sit quite as well.
Overall, the playing is tight, and the band has managed to create
a kind of “crazy” atmosphere while still keeping the arrangements solid.
Perhaps there is a bit too much harsh contrast or variation within the songs
between different sections.
The vocals are very distinctive, which alone already sets the band
apart from the masses.
They boldly have a style that deviates from the mainstream, and there will
certainly be demand for this. When listening, the strongest thought that comes
to mind is that I’m not sure whether the band’s main strength lies in people
listening to this at home with headphones on or through speakers, but rather in
the live setting—that this is an intriguing whole you actually want to go and
experience on site. In my opinion, that is only a good thing for the band.
The band’s music would also work well in games or films, because those “disturbed” spoken parts (which appear in several songs) and similar elements would really come into their own alongside visual material.
At times, when listening to the vocals and slower sections, a slight Barathrum comparison even comes to mind—though heavily spiced. When considering the overall picture, however, it’s not really there anymore at all.
In the song “Graveyard Shift,” when the melodies kick in, things really start to stiffen up—in a good way; that part is some serious ear candy! Otherwise, though, the song doesn’t quite manage to create the same effect throughout.
One thing I personally think about in terms of “developing” the music—though these are of course just matters of taste—is that the transitions between different sections might not need to be quite so abrupt.
The song “Call
of the Void” perhaps lingers a bit too much around the same melody.
In “Delirium,” the cleaner vocal section was quite
surprising, especially since it appears toward the end of the release. That’s a
good tactic—placing surprises after the listener has already heard several
songs with a similar vibe.
The final track is, in my opinion, a bit too "heavy" for the end of the release.
Overall,
this was a very different kind of offering with a huge amount of detail, for
which a very deep tip of the hat is deserved.
After listening, the strongest takeaway was that I would like to see this live
someday, if I get good opportunity for that.
