Short reviews in english

perjantai 11. helmikuuta 2022

Advent of Fire- Verikaste

 


Alkusanat

Olen seuraillut yhtyettä jo pidemmän aikaa ja yhtye vakuutti minut musiikkivideollaan ”Ruhonsyöjä”, josta tein arviota aiemmin. Olen myös seurannut sen jälkeen yhtyeen tekemisiä ja minä pidän näistä tyypeistä ehdottomasti ja haluan kyllä joskus heidät tavata. Yhtye lähetti minulle albumin arvosteltavaksi ja se oli jälleen suuri kunnia, kun jokin yhtye näin tekee. Kysyin vielä, jos onnistuisi vetästä nimmarit levyn kanteen ja levy saapui nimmareilla varustettuna sekä bonuksena hieman tarroja ARVOSTAN! Bändi kertoi hieman taustoja jonka voi käydä lukemassa arvostelun lopussa englanninkielisessä osiossa aivan lopussa. Suoritin kitaralleni verikasteen jonka voi käydä vilkaisemassa Instagramtililtäni. 

Kokoonpano:
Lauri Rätti – Drums
Miika Rajala – Guitars
Iisakki Anttila – Vocals
Juho Tarkkanen– Bass
Tuomo Tuppi – Guitars

Äänittäjä: Teemu Koski 

Miksaus: Santeri Pilli 

Masterointi: Tomi Tähtinen 

Kansitaide: Braininjected 

Taustalauluja/ aarioita biisissä "Koston Päivä": Katri Hautala

 

1.Alku

Levyllä on ihan nimellä, tyylillä että pituudella varustettu alle minuutin kestävä puhdas aloitusraita millä lyödään vain homma tulille. Mielestäni tämä herättää välittömästi mielenkiintoa, vaikka voi olla hieman pelottavan oloinen ja karkoittaa ”väärät” kuuntelijat heti alkuun pois. Oikein hyvin tässä toimii, että musiikki kasvaa kohti loppua ja seuraava raita alkaa suoraan tuosta virheettömästi. Tässä myös käytetty pohjana Eino Leinon runoa mikä mielestäni on nerokasta osaltaan tälläisessä musiikissa ja musiikissa myös yleisesti. Se erottaa yhtyettä massasta sekä luo ainakin itselle jotenkin sellaisen isänmaallisen olon. Enkä ainakaan itse koe sitä ahdistavana enkä huonona asiana tuoda sellaista esille muutenkin kuin itsenäisyyspäivänä.

2.Verikaste

Biisi alkaa kyllä helvetin hyvin! Hieman jopa jotain lamb of god vibaa ihan alkuun, kunnes homma muuttuu deaththrash tyyliseksi paahdoksi. Erikoinen valinta myös tällä yhtyeellä, että albumin nimikkobiisi täräytetään näin alkuun. Biisissä on kyllä helvetin hyvät kitaraosuudet ja rummuilla hakataan tasaista rytmiä, joka istuu tuohon kokonaisuuteen ja helppo nyökytellä tyytyväisenä mukana tätä kuunnellessa. Laulu on raakaa ja aidonkuuloista oikein brutaali soundi! Biisin loppupuolella on hiukan tuollaista tomikomppia mielestäni jotenkin ehkä turhan ”onton kuuloinen” soundi. Slayer tyylistä vinguttelua biisin loppuun ehkä viimeinen nuotti olisi voinut olla jotain muuta. Biisissä on mielestäni hienosti osattu tehdä sellainen asia, kun lauluilla ja musiikilla tehdään semmoinen, että viimeinen huuto tulee niin syvältä sisuksista niin sen saattelemana biisiä jatketaan jäätävän kovalla riffillä ja rumpuosuudella.

3.Pelkkää Vihaa

Ompas coremainen aloitus, mutta niin perinteinen death metal kitarajatko tuohon tauotettuun rytmiin ja tuo laulu. Pelkkää VIHAAA helppo alkaa yleisön huudella mukana tätä. Ihan vitun hyvä kohta kun tuon alun jälkeen jatkuu tälläinen vielä rytmikkäämmin tauotettu kohta ennen kuin alkaa kunnon paahto!

Tästä biisistä oli pakko poimia kohta lyriikoista

”Puhkon silmäsi kynsilläni

Raiskaan kallosi kyrvälläni

Revin kielesi hampailla

Mieleni rippeillä haurailla

 Suolistan saastaisen ruumiisi

Kaiverran nimeni luustoosi

Ripustan ruhosi seinälle

Muille uhreille näytille”

Perkeleen vihainen ja kova säkeistö mielestäni! Jotenkin vielä kuinka nuo lauseet on sovitettu musiikkiin ni tämä potkii päähän ja lujaa!

4 minuutin kohdalla biisissä mielestäni ehkä tuon rytmin kanssa leikitään turhan pitkään se alkaa mielestäni hieman sotia jo itseä vastaan. Mutta tuon kohdan jälkeen, kun tapahtuu tuo kunnon lataus biisissä ja kuiskaus KUOLE! Huh huh!! Tuo aiempi osuus on varmaan jotenkin siinämielessä, kun on yritetty rakentaa biisiä jotenkin kohti tuota musiikin taukoamista niin ei ole haluttu tehdä sitä suoremmin.

4.Petos

Biisi alkaa rytmikkäällä rummulla ja aseen latausäänellä. Tuo latausääni hiukan hukkuu tuohon, mutta itse huomasin sen kyllä.

”Mustaa mustempaa, taivas yllä heijastaa” Nerokas pätkä heti biisin alkuun.

Melko hidas riffi biisissä mutta laulut vyöryy päälle tasaisen väkevästi erittäin hyvä!

Kohdassa 1:08 mielestäni rytmi vaihtuu vähän turhan rajusti.

Biisin lopetus oli raju ja se oli luontainen jatkumo, kun biisin alussa ladataan ja lopussa ammutaan! Yksinkertaisuudessaan nerokas.

Tämä biisi olisi voinut mielestäni ehkä voinut olla hieman kuristettu lyhemmäksi silloin tästä olisi saanut erittäin väkevän tykityksen. Nyt ehkä jollain tapaa kerkesi ajatella, että tässä mukana vaan vatkaillaan päätä puolelta toiselle ja homma jatkuu melko tasaisena. Vaikka vokaaleissa tarjoiltiin monenlaista.

5.Koston päivä

Tämä alkoikin cleanilla kitaratunnelmoinnilla. Tämä oli yllättävä veto ja tiputti kunnon pommin tähän väliin. Melko nopeaa ja vähän erityyppistä kitarointia tarjoillaan, kunnes homma muuttuu hyvin black metal tyyliseksi. Rumpukompit toimivat erittäin hyvin tässä joutuu monenlaista filliä tarjoilla jo heti biisin alkupuoliskolla.

Vaikka tässä biisissä rytmit vaihtelevat paljon mm. kohdassa 3:40 niin kaikki on sovitettu erittäin hyvin.

Tämä biisi osoittaa sen kuinka monipuolisesta yhtyeestä on kyse. Lauluilla tuodaan erilaisia vivahteita erilaisiin kohtiin. Rummut osaa yhdistellä erilaiset riffien ja melodioiden vaihdokset musiikissa toimivin fillein eikä ne kuulosta yhtään väkisin rakennetuilta.

Tässä biisissä myös yhdistellään hyvin erilaisia tunnelmia. On tuollaista itämaalaista ja sitten ihan jopa jonkinasteista discoa raskaan paahdon keskellä. Ei ihan kovinkaan usein kuule tuollaista varsinkaan saman biisin aikana.

Tässä biisissä on kyllä lopun tunnelma. Tämä oli vakavasti sanottuna mestariteos!

6.Teuras

Riffistä hiukan tulee semmoiset Bullet for my Valentine vibat. On varmaan kitaristeilla ainakin soittolistalla, joskus soinut voisin veikata tuon alun perusteella.

Hyvänkuuloinen kun rummuilla virveliä mättää tasaisesti ja takoo tuota rytmiä. Siinä lähtee pakolla pää nuokkumaan tahdissa. Helvetin hyvänkuuloisia rummuilla tuollaiset pikkufillit tässä paahdon keskellä. On melko speed metal tyylistä menoa tässä. Noilla lyhyillä kitarasooloilla ja kitaranvingutuksilla saadaan hyvin maustettua tuota musiikkia.

Nyt on tarjoiltu vaihtelua musiikissa kyllä melkein jatkuvasti hyvin rakennettu albumi.

7.Ruhonsyöjä

Tästä biisistä olen tehnyt Youtubeen musiikkivideo arvostelun johon linkki tässä. YOUTUBE REVIEW


 

8.Saalis

Kitarat soi kyllä niin matalalta tässä alussa korostuu tuo asia. Oho tempo kasvoi melkolailla kun fiilistelin tuota alun rytmiä ja siitä hetken hämmennyksen jälkeen tasainen paahto alkaa. Hyvin thrash metal painotteisia riffejä sittenkun ne soitetaan matalalla vireellä ja tällä soundilla niin kyyyyyllä!

Jumalauta mitä blastia tässä tarjoillaan vähän väliä. Kohdasta 2:20 lähtee kyllä niin jäätävän kova paahto että ei sanat riitä kuvailemaan.

Tuo riffi on kyllä pakko yrittää vetää itsekkin. Alla olisi tuloksia. Hankaluuksia oli omalla korvalla haistella tuo kitaran vire mutta idea varmaan jotakin tonnepäin.

Saakeli että nautin noista kohdista mitä noo ei ainakaan nykyään liian usein metallissa tarjoilla mutta on kuitenkin usein tullut vastaan, että sama kitaraosuus tulee vuoronperään oikeaan ja sitten vasempaan korvaan ja sitten potkaistaan päähän ja tuo paahto lähtee yhdessä.

9.Varjoni

Biisin alussa hieman tuli mieleen, että tuo edellisen biisin fiilistely jäi ehkä hieman päälle.

Jotenkin tuollainen hidas raskas paahto tulee hieman Six Feet Under yhtye mieleen.

Tämän biisin aikana hiukan tuli tunne, että onko tästä yritetty hieman väkisin tehdä näin pitkä. Ajatukset tulivat hyvin vahvana mieleen kohdan 4:50 paikkeilla. Biisissä on mielestäni jotenkin toisistaan irrallisia osia mitä ei niin aiemmissa biiseissä ollut.

Myös tuo lopun vaihto takaisin akustiseen menoon ei ole ihan luonteva vaikkei nyt huonokaan. Siis ajatus tuossa että biisi lopetetaan akustiseen fiilistelyyn myös oli hyvi, mutta tosiaan akustisen fiilistelyn ja sähköisen paahdon yhdistäminen ei ole mikään helppo homma.

Yritin myös tästä biisistä melodiaa soittaa ja sen näkee tästä alapuolelta.



Bonus biisit/ tracks

10.Tonttu (coveri, joka on tosin hyvin oma versio)

Legendaarinen biisi coveroituna/ versioituna. Puhtaat vokaalit itseasiassa kuulostaa pirun hyvältä tuohon ja sopii tuollaiseen fiilistelyyn. Huom. sanoja on hieman muokattu sekä soitto on hieman alkuperäistä raskaampaa, jos näin voisi asian ilmaista! Hahaha tämä toimii! Hieno lopetus myös biisissä tässä on paljon kauhua. Tässä on mielestäni myös sopivasti osattu noudattaa tuota alkuperäistä biisiä. On huomioitu ne biisin elementit. Nämä kosketinosuudet myös biisissä toivat lisätaidon yhtyeeltä esiin.

10.Heaven and Hell (Black Sabbath cover)

No nyt tehdään kunniaa metallin jättiläisille, messiaille ja heti alku lupaa hyvää! Lauluissa tulee hieman mieleen Barathrum.

Kertosäkeessä on lisätty hieman puhdasta vokaalia taustalle tukemaan melodiaa. Kitaroilta lähtee revittelyt kanssa taitavasti! Niissä on tunnetta, joka korostaa aitoutta. Tässä korostuu myös basso, jota en niin kuullut albumin omilla biiseillä. Nyt sille annetaan kuitenkin tilaa senkin edestä. Tosi live tyyliset soundit kyllä, silmät kun sulkee voisi kuvitella olevansa livekonsertissa. Biisi loppui ehkä hieman liian seinään olisi voinut revitellä hiukan lisää, kunnes taukoaa.

Haha aivan raidan lopussa vielä jazzia tämä tiputti kyllä minut huh huh!!!

 

 

Loppusanat

Alkuun nostan esille levyn soundit, ne eroavat kyllä muista MUTTA itse pidän tuota hyvänä asiana! Kaikki soittimet sekä vokaalit siinä joukossa soivat mielestäni jatkuvasti hyvässä balanssissa ja siellä ei liikaa mikään keuli toisen yli. Mielestäni nuo soundit myös korostavat rummuilla jokaista iskua sekä kitaroissa jokaista riffiä, ettei se missään vaiheessa puuroudu. Pidän myös musiikissa todella paljon siitä, kun tässä on löydetty jokin hyvin omanlainen tyyli. Yhdistellään todella paljon erilaisia asioita mutta soiton ote on tiukka ja raskas. Tärkeintä juuri noissa soundeissa mielestäni on se, että kokonaisuutena ne ovat yhtenäiset. Huomaa myös eron soundeissa miten musiikkia kuuntelee onko ne millaisilla kaiuttimilla vai kuulokkeilla. Havaitsin tässä että soundit muuttuivat paremmaksi kuulokkeilla. Kaiuttimilla soundeissa on enemmän onko oikea käsite diskanttia? Niin silloin esim. rummut kuulostavat ehkä enemmän ”ontoilta” tomien suhteen.

Kansitaide on hieno sekä mielestäni aukottomasti kertoo jo tyylisuunnan. Bändin logo myös on mielestäni riittävän selkeä, koska siinä voi joillain mennä metsään ja se ei mielestäni ole enää yhtyeen etu jos logo on pelkkä ”epämääräinen sotku”

Vokalisti on erittäin väkevä, muistan jo heti sen hetken, kun aikanaan kuulin ekaa kertaa hänen laulua niin tiesin et tämä on kova! Nousi tämän julkaisun jälkeen ehdottomasti suosikkeihini tässä tyylilajissa. Se on rujo, monipuolinen ja silti ilmaisu on selkeää jatkuvasti! Tästä yhtyeestä kuullan vielä monta kertaa.

Itselle ehkä levyn heikkous oli, kun muutama biisi on yritetty venyttää turhan pitkäksi jotenkin ja se huokui hieman läpi. Mutta sovitukset olivat helvetin hyvät oikeastaan biisissä kuin biisissä. Toinen juttu oli että ihan kaikki kitarasoolot ei kokonaisuutena toiminut vaikka pääasiassa toimi.

Sanoitukset on ihan timanttia ja millaisia sävyjä sinne on saatu tuollaisista vanhankansan jutuista se on mielestäni tosi huippua ja erottaa yhtyettä massasta.

Yhtye on omilla sivuillaan avannut tarinoita biisien takana, ne suosittelen vilkaisemaan sieltä.

Aivan viimeiseen biisiin saakka en tajunnutkaan kuunnellessa, että ehkä bassolle voisi tarjoilla enemmän tilaa tulevilla julkaisuilla.

Julkaisulla on myös vauvan itkua, aseen ääniä sekä muuta pahuutta joka tekee julkaisusta väkevän.

Kitaroiden osalta tässä tarjoiltiin varmaan kaikki erilaiset tyylit riffitellä metallissa paitsi ehkä joku ultimate proge että morjens. Erittäin monipuolisia soittajia ja albumikin oli yllättävän monipuolinen. Kokonaisuus albumissa oli myös mielestäni hyvin rakennettu. Eipä siinä muuta jatkakaa ja seuraillaan mitä yhtye tarjoilee jatkossa! Veikkaus….. LISÄÄ KUOLEMAA!

 

Tuomio

 9/10

 

 

 ENGLISH VERSION STARTS FROM HERE

 

Advent of Fire- Verikaste

 

Death Metal from Jurva Finland. This band has formed in 2017.

Band asked me if I would like to make review about this album and they said they can send this album to me and that is always honor for me. I asked if I could get that album with signatures and then I got signed album from band and really appreciate that! Also got some strickers too! And I put one to my guitar!

These sounds of the album are different than usual in this genre, but for me it works and it makes difference to other bands so for me it is just a good thing. And because those sounds I think it is the main reason for that all drum beats and fills can be heard more clearly and also guitar riffs. And those are not just some fucking mess. They bring maybe every guitar riff styles that metal have while this album. Okay maybe not those most technical progressive ultimate sweep picking riffs but trust me they bring everything else!

Album have also some sounds of weapons and baby crying so this is scary album with full of evilness and death. They are also really versatile. This vocalist of this band is definetly one of my all time favorites in this genre after listened this album. Vocalist have versatile sound there is different types of vocals and all the time he bring those words so clear even it is brutal most of the time. There is also some things that are taken from history and some sentences that are ”antique” in finnish language and that brings nice vibes for music. Lyrics are damn great. Band has told stories behind those songs on their own pages, so I urge you to go check those too.

Album have also two bonus tracks (Tonttu) and (Heaven and Hell) those are cover songs but there is some changes with music and lyrics. Really brutal and good.

I have done music video review about this track 7. Ruhonsyöjä. That video can be found behind this link and that video is on finnish but it have english subtitles (just be sure you have that subtitles button on video activated).

There is some weakness on this album. Biggest weakness for me was that in some moments it felt like some songs are made too long. This album have one really masterpiece song titled ”koston päivä” it is so versatile and proves that they are really versatile musicians! So many things in one song and still that sounds brutal enough!

This album have acoustic guitars, almoust all the styles of death metal, mixed with black metal and thrash metal  things on music. Just amazing job.

This album is full of really good guitar riffs it is amazing how different types of riffs they bring here. Drums makes also really good job. So many fills and every beats just fits for music and those changes between different riffs! Vocals also changes those styles just perfectly how music urges.

Album have also this real  "beginning track" it include takes from finnish legend Eino Leino there is some takes from his poetry and that kind of things makes me feel myself more patriotic.

There was little moments when I combined some elements of their music to some bands. Short moments and in different songs but yeah I heard there something similar than bands  LAMB OF GOD, BFMV, BARATHRUM, SIX FEET UNDER. And still it sounds just pure death.

I tried to play guitar cover part of the song titled ”8. Saalis” from 2:20 there starts amazing part and riff and I immediately loved that so I knew this will be the part I try to cover from this album. And second cover I tried to play this melody part of the song ”Varjoni”

And you can go to see those results above on finnish version. Btw I made blood baptism for my guitar and you can find that from my Instagram post.

 

Line Up:
Lauri Rätti – Drums
Miika Rajala – Guitars
Iisakki Anttila – Vocals
 Juho Tarkkanen – Bass
Tuomo Tuppi – Guitars

 Recording: Teemu Koski 

Mixing: Santeri Pilli 

Mastering: Tomi Tähtinen 

Artwork: Braininjected 

Art Guest vocals on "Koston Päivä": Katri Hautala

Band told about them.

”Advent of Fire is a 5 man band formed in 2017 in the small town of Jurva in southern ostrobothnia. The music focuses mainly on melodic death metal and traditional death metal themes with inspiration drawn from black, thrash and doom metal. Due to this many influences the band refers to their brand of death metal as ”Botnia death metal” based on their home region. Advent of Fire released their first demo ”Tuonelan Tähdet” in 2019 and in 2021 the first full album ”Verikaste” saw light of day. Physical releases of both the demo and the album feature a few exclusive tracks. The 2019 demo has a Behemoth cover ot the song ”Moonspell Rites” and the 2021 album features a Black Sabbath cover of ”Heaven and Hell” and a re-mastered version of the previously released single ”Tonttu” as well as a hidden track. Lyrical themes of the band mainly focus on murder, violence, war and mental health issues within finnish history, spanning stories all the way from folklore myths to modern day murder. ”

Sentence

9/10

Links

https://www.facebook.com/adventoffire/ 

https://www.instagram.com/adventoffire/?hl=fi

https://www.youtube.com/channel/UCHvQo97xtOfIcvy2oETXl1Q 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota vaan jos asiata 👀