Short reviews in english

lauantai 14. elokuuta 2021

Valonkantajat- Ensimmäisen Maailman Ongelmat


 

 Alkusanat

Olin erittäin fiiliksissä kun yhtye kysyi minulta arviota heidän uudesta ja viimeiseksi jäävästä kappaleesta!!! Heidän aiemmasta tuotannosta Tuomittu Elämään kappale on soinut itsellä useamman vuoden ajan ja muutamia vuosia sitten kuuntelin tuota kappaletta erittäin usein.. Todella hyvää lyriikkaa heidän tuotannossaan paljon! 


Hieman mietityttää tuo kun sanottiin, ettei yhtye tämän uuden kappaleen jälkeen enää julkaise uutta tuotantoa. Mutta onneksi jo julkaistut biisit jäävät elämään ikuisesti!
Nyt itse uuden kappaleen kimppuun. 

1. Ensimmäisen Maailman Ongelmat

Biisin aloitusriffi on melko Thrash metal tyylinen tuli hieman äkkinäisesti jokin Mokoma mieleen. Epäilen myös, että biisissä on käytetty 7-kielistä kitaraa. Tietoa ei ole mutta mitä yritin korvakuulolta hieman soitella niin alun riffi luonnistuisi tuolla parhaiten.
Laulu alkaa melko pian ja samantien selviää että lyriikat toimivat jälleen. Laulajan ääni sekä lyriikat juuri ovat yhtyeen osalta kaikkein eniten tunnistettavat. Rumpukompit iskivät korvaan tässä nopeasti että ompa osattu tehdä oikein istuvat kompit! Ja monipuoliset! 


Kertosäe soi erittäin vahvana ja tässä on ehdottomasti hittiainesta! Kävi myös mielessä kun lyriikat lukevat tässä Youtubessa olevassa lyriikkavideossa jota katselen ja biisiä kuuntelen, tässä korostuu jotenkin se kuinka sanojen lausumispituudella ja tavalla vaikutetaan musiikkiin todella ratkaisevasti!
Biisissä esiintyy 3 erillistä kitarasooloa peräkkäin ja ne on osattu tehdä todella hyvin mukailemaan biisin tyyliä eikä lähdetä revittelemään liikaa. Viimeisen soolon soittaa JUMALAUTA ALEXANDER KUOPPALA!!!! Miten hienosti soolo on istutettu tuohon kuinka kertosäe voi alkaa siitä soimaan uudelleen. Kylmät väreet tulivat tästä kohdasta!
 

Biisi myös lopetetaan todella tyylipuhtaasti. En huomannut biisissä mitään heikkoutta tyylissään. Kaikki oli sovitettu todella hienosti. Lyriikat toimivat ja biisissä on hittiainesta.
 

Rummutkin elävät biisin mukana erittäin hienosti koko biisin ajan. Tämä oli hieno viimeiseksi julkaisuksi! Kiitos kaikesta tästä hienosta musiikista jota olette meille tarjoilleet vuosien ajan!!
 

Tuomio
10/10

 


 Tässä olisi vielä linkki tein biisistä videomuodossa arvostelun, musiikin laatu ei ole paras mahdollinen tuli jokin virhe asetuksien kanssa, mutta ajatus selviää hyvin. 

https://www.youtube.com/watch?v=leszNh2Hd7Y




Tässä olisi vielä hieman videota kun koitin korvakuulolta poimia biisistä muutaman kohdan. 

Video 1.



Video 2 (sooloa välistä puuttuu yksi lyhyt osa mitä en kyllä omalla korvalla saanut mitenkään)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjota vaan jos asiata 👀